Vastuullinen sijoittaminen kuva

Vastuullisuus sijoitustoiminnassa

Uskomme, että maailmaa voi rakentaa parempaan suuntaan säästämällä ja sijoittamalla. Vastuullisuuden edistäminen on meille tärkeä asia. Tutustu tarkemmin, miten edistämme vastuullisuutta sijoitustoiminnassa.

Sijoituskohteiden vastuullisuuden tarkastelu ja yritysten kannustaminen kestävämpään yritystoimintaan, edesauttavat pitkän aikavälin sijoitustavoitteiden toteutumista. Vastuullinen sijoittaminen ei siis tarkoita hyvästä tuotosta luopumista, vaan vastuullisilla yhtiöillä on vähintään yhtä hyvät mahdollisuudet tuottaa kuin muillakin yhtiöillä. Oikeaan osoitteeseen sijoitetut säästöt tuovat turvaa omaan sekä yhteiseen tulevaisuuteemme.

 

  • ESG-analyysiä ja –dataa sovelletaan toimintatapojemme mukaisesti eri strategioissa täydentämään taloudellisen tilanteen arviota. 
  • Poissulkeminen perustuu joko kansainvälisiin normirikkomuksiin, sopimuksilla kiellettyihin aseisiin, tupakan tuotantoon tai ilmastonmuutokseen liittyviin taloudellisiin perusteisiin. Poissulkulistamme on julkisesti nähtävillä ja sitä päivitetään tarpeen mukaan.
  • Yleisten poissulkukriteerien lisäksi ESG-ominaisuuksia edistävissä ja kestävyystavoitteita omaavissa artikla 8 ja 9 rahastoissa poissuljemme laajemmin eri toimialoja ja yhtiöitä. 
  • Säännöllinen seuranta sijoituksen jälkeen on vastuullisen sijoittamisen kulmakivi ja mahdollistaa niin sääntelyn vaatiman kuin asiakkaille suunnatun raportoinnin vastuullisen sijoittamisen tavoitteiden edistymisestä. 
  • Teema- ja vaikuttavuusrahastot tarkoittavat megatrendeihin ja vastuullisuusteemoihin keskittyvää sijoittamista, jota tehdään osake- ja korkomarkkinoille sijoittavien rahastojen avulla. Vastuullinen teemasijoittamisemme keskittyy erityisesti ympäristöön liittyviin teemoihin. 
  • Vuoropuhelulla sijoituskohteidemme kanssa hankimme lisätietoja yritysvastuusta ja vaikutamme yrityksiin, jotta ne vastaisivat kestävyyshaasteisiin.
  • Vaikutamme osallistumalla sijoittajien yhteistyöaloitteisiin. Yhteiset aloitteet voivat liittyä esimerkiksi siihen, että sijoittajat vaativat yrityksiltä merkittävämpiä tavoitteita ja toimia ilmastonmuutokseen liittyen.
  • Osallistumme kotimaisten ja ulkomaisten pörssiyhtiöiden yhtiökokouksiin. OP-Rahastoyhtiön hallinnoimien rahastojen omistajapolitiikkaan on kuvattu tarkemmin omistajaohjauksen periaatteissa.
  • Vastuullisen sijoittamisen periaatteita noudattaen ja sijoittamalla vastuullisesti annamme panoksemme vastuullisuuden edistämiseen. Vastuullisen sijoittamisen periaatteissamme kerromme kriteerit, joiden mukaisesti voimme sulkea aktiivisista sijoituksistamme pois yhtiöitä. Poissulkeminen perustuu tyypillisesti kansainvälisten normien tai OECD:n ohjeiden vastaiseen toimintaan, tietyn tyyppisten aseiden valmistamiseen, tupakkayhtiöihin tai hiiliriskiin.
  • Vastuullisen kiinteistösijoittamisen periaatteet täydentävät vastuullisen sijoittamisen periaatteita. Ne kattavat asunto- ja toimitilasijoituksia, metsäsijoituksia kotimaassa ja kiinteistörahasto- ja kiinteistövelkasijoittamista koti- ja ulkomailla.
  • OP Varainhoidon vastuullisuutta ohjaa useat linjaukset ja periaatteet. Olemme sitoutuneet noudattamaan lakien ja määräysten lisäksi myös kansainvälisiä, toimintaamme ohjaavia sitoumuksia. 
  • Omistajaohjauksen periaatteista OP Ryhmä, OP-Rahastoyhtiö Oy, OP Varainhoito Oy ja omaisuudenhoitajina toimivat osuuspankit raportoivat vuosittain. Omistajaohjauksen periaatteet ovat yhtiöiden hallitusten hyväksymät. OP-Rahastoyhtiö tiedottaa omistajaohjauksesta lisäksi OP-rahastojen puolivuotis- ja vuosikertomuksessa sekä rahastoesitteissä. 

 

Rahastojen vastuullisuusluokat

EU:n kestävän rahoituksen sääntelyn yksi tavoitteista on sijoitustuotteiden vastuullisuustiedon parempi läpinäkyvyys ja saatavuus sekä tuotteiden parempi vertailtavuus. Tämän vuoksi rahastot luokitellaan jatkossa kolmeen eri luokkaan, riippuen rahaston kestävyystavoitteista: artikla 9, artikla 8 ja artikla 6. Vastuullisuuden edistäminen rahastoissamme on meille tärkeää.

Tunnistat sen tästä Vastuullisuusluokka Kuvaus
Artikla 9 eli kestävät sijoitustuotteet Rahastot, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen. Ne sijoittavat yhtiöihin, jotka tuottavat positiivista vaikuttavuutta ympäristöön, ja/tai yhteiskuntaan ja ihmisten hyvinvointiin.
Artikla 8 eli ESG-ominaisuuksia edistävät sijoitustuotteet Rahastot, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia poissulkemalla yhtiöitä, joilla on ympäristölle ja yhteiskunnalle haitallista liiketoimintaa. Rahastoihin valitaan ja painotetaan yhtiöitä, jotka huomioivat ympäristöön, sosiaaliseen vastuuseen ja hyvään hallintotapaan liittyvät asiat verrokkiyhtiöitään paremmin.
  Artikla 6 eli muut sijoitustuotteet Rahastot, jotka huomioivat kestävyysriskit, mutta eivät nimenomaisesti edistä tai tavoittele ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä asioita. 

Teemme vastuullisuusarvioinnin eli ESG-analyysin suurimpaan osaan rahastoistamme hyödyntäen omaa ESG-analyysimallia. 

Tutustu rahastoihin

 

Vastuullisen sijoittamisen katsaukset

OP Kiinteistösijoituksen vastuullisuusraportit

Julkaisemme vuosittain OP-Kiinteistösijoituksen vastuullisuuskatsauksen. Katsaus kokoaa kiinteistösijoittamisen vastuullisuustoimet tunnuslukuina ja toimenpiteinä.

Rahastojen vastuullisuusraportit

Rahaston vastuullisuusanalyysissä esitetään rahaston sisältö ESG-näkökulmasta. ESG-tarkoittaa ympäristöön, sosiaalisiin kysymyksiin ja hallintotapaan liittyviä tekijöitä. Rahaston ympäristön, sosiaalisen vastuun ja hyvän hallintotavan arvio perustuu kohdeyhtiöiden analyysiin. Raportti julkaistaan rahastoille, mikäli käytössämme olevan ESG-analyysin kattavuus on yli 50 prosenttia salkun sijoituksista. Rahastokohtaiset vastuullisuusraportit löydät rahaston kuukausikatsaukselta.

OP Kiinteistösijoitus Oy toimii salkunhoitajana kolmelle erikoissijoitusrahastolle sekä hallinnoi ammattimaisille sijoittajille suunnattuja kiinteistörahastoja. Lisätietoa erikoissijoitusrahastojen vastuullisuusasioista on luettavissa rahastojen omilla sivuilla: 
Lisätietoa ammattimaisille sijoittajille suunnatuista avoimista pääomarahastoista:
OP Kiinteistösijoitus Oy ei laadi eikä julkista omistajaohjauksen periaatteita, koska yhtiön hoitamat rahastot eivät sijoita varojaan säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevien yhtiöiden osakkeisiin.