Sitoumukset ja linjaukset

Sitoumukset ja linjaukset

OP Ryhmän vastuullisuutta ohjaavat useat linjaukset ja periaatteet. Olemme sitoutuneet noudattamaan lakien ja määräysten lisäksi myös kansainvälisiä, toimintaamme ohjaavia sitoumuksia. OP Ryhmän toimintaa säätelevät muun muassa laki talletuspankkien yhteenliittymästä, laki osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista, laki luottolaitostoiminnasta, vakuutusyhtiölaki, sijoituspalvelulaki, osuuskuntalaki ja osakeyhtiölaki. Keskeisiä ovat myös OP Ryhmän hallinnointiperiaatteet, OP Ryhmän yritysvastuun linjaukset, YK:n vastuullisen pankkitoiminnan periaatteet, YK:n Global Compact -aloitteen periaatteet, Hyvän liiketavan periaatteet sekä OP:n vastuullisuusohjelma.

OP Ryhmän työntekijöillä on kokoontumisoikeus ja yhdistymisvapaus. OP Ryhmä on luonut liiketoimintaetiikan, joka käsittää yritysvastuu- ja ympäristöperiaatteet, joita kaikkien OP:n työntekijöiden on noudatettava.

OP Ryhmä on sitoutunut Pariisin ilmastosopimukseen, jolla pyritään pitämään maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle kahdessa asteessa suhteessa esiteolliseen aikaan ja toimimaan niin, että lämpeneminen saataisiin rajattua alle 1,5 asteen. OP Ryhmän tavoitteena on rakentaa yhdessä asiakkaidensa kanssa kestävää taloutta. OP Ryhmän muut sitoumukset tukevat sitoumustamme Pariisin ilmastosopimukseen.

Sitoumukset


 
OP Varainhoito ja OP Rahastoyhtiö ovat allekirjoittaneet CDP:n ilmastonmuutos- ja vesisitoumukset. CDP:n sitoumuksen allekirjoittaneet sijoitusyhtiöt kannustavat yrityksiä raportoimaan oman vaikutuksensa ilmastoon ja vedenkäyttöön.
OP Varainhoito liittyi CDP:n Science-Based Targets -kampanjaan syksyllä 2021. Kampanja pyrkii tukemaan ilmastotoimia kehottamalla yrityksiä asettamaan tieteeseen perustuvia hiilipäästöjen alentamiseen liittyviä tavoitteita, jotka perustuvat Pariisin ilmastosopimukseen.

OP Varainhoito on allekirjoittanut Climate Action 100+ -aloitteen, jonka pyrkimyksenä on vaikuttaa maailman suurimpiin kasvihuonepäästöjen aiheuttajiin.

Vuonna 2021, OP Kiinteistösijoitus liittyi kansainväliseen Global Real Estate Sustainability Benchmark -sitoumukseen (GRESB). 

OP Varainhoito on osa IPDD-aloitetta, joka perustettiin vuonna 2020 metsäkadon vähentämiseksi. IPDD pyrkii varmistamaan kansainvälisten sijoitusten pitkän tähtäimen taloudellista kestävyyttä edistämällä kestävää maankäyttöä ja metsänhoitoa sekä ihmisoikeuksien kunnioittamista.

OP on sitoutunut noudattamaan Kansainvälisen työjärjestön julistuksen asettamia työelämän perusperiaatteita ja -oikeuksia. Julistus vahvistaa ne vaatimukset ja sitoumukset, jotka ovat kriittisiä työntekijän oikeuksien näkökulmasta, kuten kokoontumisoikeus ja yhdistymisvapaus, pakkotyön ja lapsityön poistaminen, syrjinnän poistaminen ja turvallisen ja terveellisen työpaikan periaate.

OP Ryhmä on Montreal Pledgen allekirjoittajajäsen. Montreal Pledge kannustaa sijoittajia raportoimaan sijoitustensa hiilijalanjäljestä.

OP Varainhoito Oy ja OP Kiinteistösijoitus Oy ovat liittyneet marraskuussa 2021 kansainväliseen Net Zero Asset Managers-aloitteeseen, joka vahvistaa julkista lupausta tavoitella hiilineutraaliutta vuoteen 2050 mennessä, tai aiemmin. NZAM antaa selkeän viitekehyksen, jota hyödyntää tavoitteiden asetannassa sekä raportoinnissa.

OP Kiinteistösijoitus allekirjoitti Net Zero Carbon Buildings Commitment -aloitteen vuonna 2020.

PBAF:n tavoitteena on kehittää yhteinen standardi biodiversiteetin mittaamiseen rahoituslaitoksille. OP Ryhmä liittyi tammikuussa 2024 PBAF:iin kumppanina.

OP Ryhmä on ollut kesäkuusta 2022 alkaen mukana rahoituslaitosten kansainvälisessä Partnership for Carbon Accounting Financials -yhteistyöhankkeessa. PCAF:in tavoitteena on kehittää ja ottaa käyttöön yhtenäinen tapa arvioida ja raportoida lainoihin ja sijoituksiin liittyviä kasvihuonekaasupäästöjä. Yhtenäinen tapa päästöjen arviointiin on lähtökohta rahoitusalan työlle Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin pääsemiseksi. Vertailukelpoinen tieto ilmastopäästöistä on tärkeää esimerkiksi kestävien sijoitustuotteiden kehittämiselle ja luottoriskin hallitsemiselle. PCAF auttaa OP:n ilmastotavoitteisiin pääsemiseen sekä tukee asiakkaiden kanssa tehtävää työtä.

Task Force on Climate-related Financial Disclosures on asettanut suosituksia yritysten raportointia koskien ilmastonmuutoksen talousvaikutusten osalta. Liiketoimintaympäristön muutosajureiden tunnistaminen ja analysointi on todettu osaksi liiketoimintariskien tunnistamisen prosessia. OP tunnistaa riskienhallinnassaan riskejä, kuten ilmastonmuutoksen, joilla voisi olla suora vaikutus OP:n liiketoimintaan lyhyellä tähtäimellä tai liiketoimintaympäristön muutokseen pitkällä tähtäimellä.

OP toteuttaa ympäristöystävällistä toimistotyöskentelyä WWF:n Green Office -järjestelmän avulla. Green Officea sovelletaan Vallilan toimipisteen lisäksi muutamassa osuuspankissa. Sen tavoitteena on vähentää toimitilojen ja tätä kautta OP:n oman toiminnan hiilidioksidipäästöjä, lisätä henkilöstön ympäristötietoisuutta ja kannustaa arjen ekotekoihin. Seurannan ja tilastoinnin myötä voimme kehittää työskentelyämme ympäristöystävällisemmäksi sekä vähentää ympäristökuormitukseen vaikuttavia tekijöitä tehokkaasti. Jokainen toimipaikka asettaa itse omat tavoitteensa Green Officelle yhtenäiseen runkoon. Tulokset raportoidaan vuosittain WWF:lle. Lisäksi WWF tekee vuosittaisen toimistotarkastuksen, jossa myönnetään Green Office -diplomin käyttöoikeus taas seuraavaksi vuodeksi. Green Office -toimipisteiden rinnalla jokaista osuuspankkia kannustetaan OP Ryhmän vastuullisuusohjelman mukaisesti huomioimaan ympäristönäkökohdat toimipisteissään.

OP allekirjoitti vuonna 2011 YK:n Global Compact -aloitteen ja sitoutui noudattamaan sen kymmentä periaatetta koskien ihmisoikeuksia, työtä, ympäristöä ja korruption torjuntaa. Global Compact -periaatteet ovat osa kaikkia uusia toimittajasopimuksiamme. Myös työntekijöidemme odotetaan noudattavan Global Compactin periaatteita sekä osallistuvan niitä koskeviin yritysvastuukoulutuksiin.

OP liittyi Global Compactin Climate Ambition Accelerator -ohjelmaan kesäkuussa 2022. Ohjelma on yhdessä Science Based Targets:in kanssa perustettu kansainvälinen ohjelma, joka kannustaa yritykset kaikilta toimialoilta uskottavaan ja tieteeseen perustuvaan ilmastotyöhön. Tavoitteena on asettaa tieteeseen perustuvat päästövähennykset, jotka ovat linjassa kansainvälisen 1,5 asteen tavoitteen kanssa ja johtavat hiilineutraaliuuteen vuoteen 2050 mennessä.

OP Ryhmä allekirjoitti perustajajäsenenä YK:n ympäristöohjelman Finance Initiativen luomat vastuullisen pankkitoiminnan periaatteet 22.9.2019. Vastuullisen pankkitoiminnan periaatteissa määritellään pankkisektorin vastuut kestävän tulevaisuuden luomisessa ja asetetaan alan päämäärä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden sekä Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti.

OP on allekirjoittanut lisäksi The Collective Commitment to Climate Action -aloitteen (CCCA) yhdessä 38 pankin kanssa. Aloite tukee siirtymää hiilineutraaliin talouteen vuoteen 2050 mennessä.

UNEP FI PRB Self Assessment Template and Limited Assurance Report 2023

Pohjola Vakuutus allekirjoitti YK:n kestävän vakuuttamisen periaatteet (UN Principles of Sustainable Insurance, PSI) 1.1.2022. Periaatteet täydentävät YK:n Global Compact –periaatteita, YK:n kestävän kehityksen tavoitteita sekä Pariisin ilmastosopimuksen linjauksia. Periaatteita noudattamalla päätöksenteossa huomioidaan vakuutustoiminnan kannalta olennaiset ympäristöön, sosiaaliseen vastuuseen ja hallintotapaan liittyvät kysymykset (ESG –kysymykset).

UN PSI Report 2023

OP Varainhoito Oy, OP-Rahastoyhtiö Oy ja OP Kiinteistösijoitus Oy allekirjoittivat YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet ensimmäisten suomalaisyritysten joukossa vuonna 2009. Nykyään molemmat yritykset raportoivat vuosittain periaatteiden sovelluksesta.

 

Yhteistyö ja verkostot


 

EACB tukee poliittisia tavoitteita kestävien ja ilmastoystävällisten sääntelykehysten luomiseksi, jotta ilmastonmuutoksen riskejä ja seurauksia voidaan vähentää merkittävästi. OP on EACB:n jäsen.

 

FIBS on yritysvastuuverkosto, jonka tarkoituksena on mahdollistaa tiedonjako yritysvastuun parhaista käytännöistä ja ratkaisusta yritysten ja yritysten sidosryhmien kesken. OP on mukana FIBSin verkostossa.

Finanssiala eli FA kokoaa suomalaisen finanssialan näkemyksiä yhteen ja ajaa jäseniensä etua monin eri tavoin. FA vaikuttaa esimerkiksi finanssialaa koskevaan lainsäädäntöön ja päätöksentekoon.

Suomen vastuullisen sijoittamisen yhdistys (FINSIF ry) edistää vastuullista sijoittamista Suomessa tarjoamalla verkostoitumispaikan sekä väylän tiedon hankkimiselle. Finsifin tapahtumissa käsitellään ajankohtaisia teemoja eri omaisuuslajien vastuullisuusnäkökulmista. Finsif perustettiin vuonna 2010 ja OP on yksi sen perustajajäsenistä.

OP Yrityspankin ja OP-Asuntoluottopankin vihreät joukkovelkakirjalainat ovat linjassa ICMAn ”green bond principles” -periaatteiden kanssa. 

Linjaukset ja periaatteet