OP Ryhmän Taidesäätiö sr

OP Ryhmän Taidesäätiö on yleishyödyllinen säätiö, jonka tarkoituksena on edistää esittävää sävel- ja kuvataidetta.

Taidesäätiö perustettiin vuonna 1987 hallinnoimaan Osuuspankkien Keskuspankki Oy:n (OKO) 1980-luvun puolivälissä hankkimia ensimmäisiä soittimia ja kartuttamaan taidekokoelmaa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö omistaa korkeatasoisia soittimia ja luovuttaa niitä erikseen valittavien soittajien käyttöön määräajaksi tai määrätarkoitukseen. Säätiö omistaa ja hankkii ensisijaisesti suomalaista nykytaidetta.
 

Taidesäätiön taidekokoelma

OP Ryhmän Taidesäätiön omaan kokoelmaan kuuluu tänä päivänä noin 1500 teosta. Lisäksi säätiö hallinnoi noin 1500 OP Ryhmään kuuluvan yhteisön teosta. Kokoelma on kattava esitys suomalaista taidehistoriaa, mutta sen ydin on hieno nykytaiteen kokoelma. Teokset ovat mm. maalauksia, veistoksia, grafiikkaa ja tekstiilitaidetta 1800-luvun puolivälistä nykypäivään. 

Taideteokset ovat pääasiallisesti esillä OP Ryhmän toimitiloissa ja konttoreissa vierailijoiden ja henkilöstön iloksi. Merkittävä osa kokoelmaa on esillä arkkitehti Asmo Jaaksin (JKMM Arkkitehdit) suunnittelemassa OP Vallilan toimitalossa, joka otettiin käyttöön kesäkuussa 2015. 

Rakennuksessa toimii yleisölle avoin taidegalleria, jossa Taidesäätiö järjestää vaihtuvia näyttelyitä noin kaksi kertaa vuodessa. Taidesäätiö liittyi vuonna 2019 suomalaisten taidesäätiöiden yhdistykseen. Yhteistyö mahdollistaa kokoelman teosten esiintuomista vieläkin laajemmalle katsojajoukolle ympäri Suomea. 

Esimerkkejä taidesäätiön teoksista ja taiteilijoista

Taidesäätiön soitinkokoelma

Säätiö omistaa yhdeksän historiallista arvosoitinta: viisi viulua, kaksi alttoviulua ja kaksi selloa. Kokoelmaan kuuluu myös kolmas sello vuodelta 1989. 

Säätiö on tukenut esittävää säveltaidetta lähes 35 vuotta lainaamalla omistamiaan arvosoittimia nuorille lahjakkaille muusikoille. Säätiön soittimilla on tehty useita levytyksiä ja voitettu kansainvälisiä kilpailuja, mutta ennen kaikkea ne ovat antaneet monelle nuorelle mahdollisuuden kehittyä urallaan ainutlaatuisen instrumentin avulla. 

Soittimien jaosta päättää asiantuntijaraati. Valinta perustuu aiempien saavutusten lisäksi myös vaativiin tulevaisuudensuunnitelmiin. Soittimien laina-aika on keskimäärin 3-4 vuotta ja vapautuvia soittimia haetaan yleensä lokakuussa. Hausta ilmoitetaan lehti-ilmoituksin ja sosiaalisen median kautta.

Soittimet ja niiden haltijat

OP Ryhmän Taidesäätiö
PL 308
00013 OP

Asiamies 
Mirja Laine
puh. 040 760 9183
s-posti: mirja.laine(a)op.fi

Timo Ritakallio, puheenjohtaja
Leevi Haapala
Laura Hakamies
Hannakaisa Länsisalmi
Mari Männistö
Marko Ylönen