Heli Jeskanen

Käytettävyys ja saavutettavuus kulkevat UX Designer Helin työssä käsi kädessä

”Tällä hetkellä työstän urataipaleeni merkityksellisintä projektia. Se, että voin omalta osaltani auttaa kaikkien käyttäjäryhmien tasa-arvoisessa huomioimisessa digitaalisten palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa, on minulle tärkeää”, summaa UX Designer, Chapter Lead Heli Jeskanen työstään OP Saavutettavan sekä yleisesti saavutettavuusasioiden parissa.

Kahdeksan vuoden OP-taipaleeseen on mahtunut lukuisia projekteja ja mahdollisuuksia, viimeisimpänä UX Designer-kollegoiden osaamisen kehittämisen ja työhyvinvoinnin tukeminen Chapter Leadin roolissa.

”Olen saanut alusta asti kehittää työtäni omien mieltymysteni ja kiinnostuksieni mukaan. Pidän uudesta roolistani ihmisten parissa, mutta en halua unohtaa konkreettista rooliani käytettävyys- ja käyttökokemusasiantuntijana.”

Nimenomaan digitaalisten palveluiden hyvä käytettävyys onkin inspiroinut Heliä aina.

Harrastuksesta työksi ja luomaan Design-kulttuuria OP:lle

Jo markkinointiopiskelijana Heli innostui käytettävyydestä ja hyvästä designista verkkokaupan myynnin apuna. Tuleva merkonomi, ja myöhemmin medianomi, suunnitteli ja koodasi vuosia harrastepohjalta verkkosivuja ja huomasi kiinnostuvansa yhä enemmän sivujen ja palveluiden käytettävyydestä. 

Uransa alkuvaiheessa Heli työskenteli muun muassa Web-suunnittelijana sekä konseptisuunnittelijana eri yrityksissä. Hänellä oli kova tahto oppia lisää ja kehittyä asiantuntijaksi käytettävyydessä sekä yleisesti digitaalisten palveluiden suunnittelussa. Kun Helin harmiksi edellisen työpaikan toimipiste suljettiin hänen hoitovapaansa aikana, oli aika hakea uralle uusi suunta. 

”Paikallisessa lehdessä mainittiin, että OP on perustamassa uutta kehitysyksikköä Ouluun. Tarkoitus oli lähteä tekemään digitaalista kehitystä talon sisällä. Design-kulttuuria ei juurikaan ollut ja minua kiehtoi ajatus olla aloittamassa jotakin aivan uutta niinkin massiivisessa organisaatiossa”, Heli kertoo.

Vaikka Heli perheineen asui Tampereella, päätös muutosta Ouluun syntyi nopeasti. Heli aloitti työt käyttöliittymäsuunnittelijana OP:n Oulun kehitysyksikössä lokakuussa 2011.

Käsillä urapolun kiinnostavin projekti; OP Saavutettava

Heli löysi uransa kiinnostavimman projektin, OP Saavutettavan, noin 3,5 vuotta sitten. Urataipaleen varrelle on mahtunut suuri määrä projekteja op.fi-sivuston uusimisesta ostopolkujen uudistamiseen. Nyt Helin käsissä on projekti, joka tuo työhön todellista merkityksellisyyttä.

”OP Saavutettavan tarkoitus on tuoda peruspankki- sekä digitaaliset palvelut saavutettaviksi kaikille asiakkaillemme rajoitteista riippumatta. Tämä edustaa juuri niitä arvoja, joita itse käyttökokemussuunnittelijana arvostan.”, Heli avaa.

Saavutettavuuden tärkeys ei kuitenkaan rajoitu pelkästään pankkipalveluihin. 1.4.2019 voimaan astunut laki digitaalisten palveluiden saavutettavuudesta tuo muutoksia jokaisen Designerin työkalupakkiin toimialasta riippumatta. Kun designissa on otettava huomioon kaikki käyttäjät yhdenvertaisesti, on tehtävä yksinkertaisempia, nopeasti toimivia ja intuitiivisia palveluita kaikille.

”Enää ei riitä, että palvelu näyttää hyvältä ja sitä on kiva käyttää vain yhdenlaisen käyttäjän tai käyttökontekstin näkökulmasta. Silti saavutettavuus on osaamisalueena monelle UX Designerille vielä melko tuntematon. Meillä kaikilla on siinä paljon opittavaa – minullakin”, Heli pohtii. 

Halu tukea kollegoita vei kohti suurempaa vastuuta

Tammikuussa 2017 Heli otti projektien rinnalle ensimmäisen esihenkilövastuunsa. Tällä hetkellä Heli toimii UX Designereiden Chapter Leadina. 

”Roolini on mennyt juuri siihen suuntaan, johon olen halunnut sen kehittyvän. Erilaisten työprojektien lisäksi agendallani on nyt tunnistaa, missä UX-osaajamme haluavat kehittyä ja mihin suuntaan he haluavat urallaan edetä. Autan heitä parhaani mukaan”, Heli toteaa.

Käytännössä Heli keskustelee, kyselee ja kuuntelee kollegoitaan. Hän huolehtii UX Designereiden työhyvinvoinnista ja on kuulolla osaamisen kehittämiseen liittyvistä toiveista. Hän tunnistaa paikkoja, joissa ihmiset voivat tehdä yhteistyötä ja yhdistää ihmisiä, jotka voivat oppia toisiltaan. Heli on myös tiiviisti mukana rekrytoinneissa sekä UX Designerien ryhmäytymisessä.

”Haluan olla mahdollistaja, joka auttaa muita eteenpäin omassa työssään. Pitkän työputken jälkeen tuntuu siltä, että voin aidosti olla tukena muille.”

Miltä Helin tulevaisuus näyttää?

”Olen kahdeksan vuoden aikana saanut pitkälti itse vaikuttaa siihen, mitä projekteja teen ja mihin suuntaan osaamistani kehitän. Kovin pitkän tähtäimen suunnitelmia en ole tehnyt. Olen vain rohkeasti tarttunut tilaisuuksiin kehittyä”, Heli kertoo.

Isossa talossa on mahdollisuuksia enemmän kuin osaisi kuvitella. Heli kuvaileekin OP:ta omaksi pieneksi universumikseen. Kaikkia työtehtäviä ei ole kuitenkaan tarjottu Helille suoraan. Hän on aloittanut monta projektia itsenäisesti oman kiinnostuksen kautta.

”Nykyisessä työssäni juuri mahdollisuuksien määrä ja niihin tarttuminen omatoimisesti motivoivat minua. Osaamiseni kehittämiselle ja toimintakenttäni laajentamiselle ei tunnu olevan rajoitteita. Voin halutessani hypätä aivan toisenlaiseen rooliin omien intressieni mukaan. Viihdyn kyllä tosi hyvin”, Heli päättää.