Terveysselvitys

Vakuutuksen myöntäminen ratkaistaan vakuutettavan henkilön tai eläimen terveydentilan perusteella. Siksi on tärkeää täyttää terveysselvitys huolellisesti.

Pohjola Vakuutuksen terveysselvitys on kysely vakuutettavan henkilön tai eläimen terveydentilasta. Terveysselvityslomake on helppo täyttää op.fi-palvelussa, ja sen perusteella ratkaisemme, voimmeko myöntää vakuutuksen. 
 
Hakemasi vakuutus tulee automaattisesti voimaan, kun terveysselvityksesi on käsitelty. Mahdolliset jo todetut sairaudet tai tehdyt tutkimukset voivat kuitenkin vaikuttaa myönnettävän vakuutuksen laajuuteen. Joissakin tapauksissa emme voi myöntää vakuutusta ollenkaan.
 
Vakuutuksen voi kuitenkin usein saada, vaikkei vakuutettava henkilö tai eläin olekaan täysin terve. Täytä siis aina terveysselvitys, vaikka olisitkin itse epävarma siitä, voitko saada vakuutusta.
 
Käsittelemme terveystietoja täysin luottamuksellisesti. Vain terveysselvityksiin erikoistuneet asiantuntijamme näkevät annetut tiedot.
 
On tärkeää, ettet irtisano mahdollista olemassa olevaa vakuutusta ennen kuin saat päätöksen uuden vakuutuksen myöntämisestä.

Huomioi nämä asiat, kun vastaat terveysselvityksen kysymyksiin: 

  • Kysymyksissä on erikseen määritelty ajanjakso, jonka aikaisia tietoja kysytään.
  • Ilmoita kaikista kysytyistä sairauksista, oireista, vioista tai vammoista. 
  • Lue kysymykset ja jatkokysymykset tarkkaan. 
  • Ilmoita myös ne sairaudet, oireet, viat, vammat tai tapaturmat, jotka olet jo aiemmin ilmoittanut vakuutusta hakiessasi tai joista olet jo aiemmin tehnyt vahinkoilmoituksen tai muussa yhteydessä ilmoittanut Pohjola Vakuutukselle tai muulle vakuutusyhtiölle. 
  • Emme pyydä henkilövakuutuksen terveysselvityksessä hoitolaitosten nimiä. Kysymme tietoa vain tarvittaessa. 
  • Yhdestä sairaudesta, oireesta tai vammasta tarvitsee ilmoittaa vain kerran, jollei kysymyksessä toisin mainita.
  • Jos huomaat terveysselvityksen lähettämisen jälkeen, että tietoja on jäänyt puuttumaan, ole yhteydessä Pohjola Vakuutuksen asiakaspalveluun
  • Jos annat virheellisiä tai epätäydellisiä tietoja, on Pohjola Vakuutuksella oikeus muuttaa vakuutuksen myöntöratkaisua. Korvaustilanteessa voimme myös alentaa korvauksen määrää tai jättää korvauksen maksamatta. 
  • Vastaamalla kaikkiin terveysselvityksen kysymyksiin tarkasti ja totuudenmukaisesti nopeutat vakuutushakemuksesi käsittelyä. 

Millainen on vakuutuksen terveysselvitys, kuinka se täytetään ja mitä terveysselvityksessä kysytään?

Katso videolta ohjeet terveysselvityslomakkeen täyttämiseen. Videolta näet millainen terveysselvitys voi olla ja kuinka se täytetään. Videolla näytämme esimerkin henkilövakuutuksen terveysselvityksestä. Täytettäväksi saamasi terveysselvitys voi olla erilainen, sillä kysymykset ja käsiteltävät asiat voivat vaihdella riippuen haettavasta vakuutuksesta.

Evästevalintasi eivät toistaiseksi vaikuta YouTuben evästekäytäntöihin. Kun käynnistät videon, YouTube voi asettaa omia evästeitä ja kerätä tietoa käyttäjistä. 

Terveysselvitys – Kysymyksiä ja vastauksia

Kun ostat tiettyjä vakuutuksia, täytyy sinun täyttää terveysselvitys vakuutusyhtiölle. Sinua voi mietityttää moni terveysselvitykseen liittyvä asia, siksi haluammekin vastata useimmiten kysyttyihin kysymyksiin. Jos joku asia vakuutuksen ostamisessa ja terveysselvityksen täyttämisessä jää vielä askarruttamaan, voit olla yhteydessä asiakaspalveluumme.

Henkilövakuutuksen terveysselvitys

Kuka täyttää terveysselvityksen?

Jokainen täysi-ikäinen vakuutettava täyttää terveysselvityksen itse. Alaikäisen terveysselvityksen tiedot täyttää lapsen huoltaja. Syntyvän lapsen terveysselvityksen täyttää odottava äiti. 

Mitä terveysselvityksessä kysytään?

Terveysselvityksessä kysytään vakuutettavan terveydentilaan liittyviä kysymyksiä. Lomakkeella voidaan kysyä esimerkiksi henkilön sairauksista, oireista tai vammoista.

Milloin terveysselvitys pitää täyttää eli milloin terveystietoja kysytään?

Terveysselvitys vaaditaan useimpien henkilövakuutusten oston yhteydessä. Saat terveysselvityksen täytettäväksi, kun olet ostamassa esimerkiksi henkivakuutusta tai sairauksia korvaavaa terveysvakuutusta.
 
Kysymme terveystietojasi jos,
  • haet turvaa sairauksien aiheuttamien hoitokulujen, kuoleman tai työkyvyttömyyden varalle
  • haet turvaa ainoastaan tapaturmien varalle, ja olet yli 74-vuotias
  • haet matkustajavakuutusta ja olet yli 80-vuotias, päivärahaturvan korvausmäärä on yli 100e vuorokaudessa ja kun keskeytymis- ja/tai peruuntumisturva ylittää 20 000 euroa sekä matkustajan invaliditeetti- ja/tai kuolinturva ylittää 300 000e.

Pitääkö olla täysin terve, että saan vakuutuksen?

Vakuutus turvaa tulevien sairauksien varalta, mutta ei korvaa olemassa olevista oireista, sairauksista, vioista tai vammoista aiheutuvia kuluja. Terveysselvityksessä kartoitamme nykyisen terveydentilasi ja sen täytettyäsi saat ratkaisun vakuutuksen myöntämisestä. 
 
Joskus vakuutus voidaan myöntää, mutta ei sillä laajuudella, jota hait tai vakuutusmaksua voidaan korottaa. Terveysvakuutuksesta voidaan esimerkiksi rajata pois olemassa oleva sairaus tai Henkivakuutus voidaan myöntää korotetulla vakuutusmaksulla.
 
On valitettavasti tilanteita, että haettua vakuutusta voida myöntää ollenkaan. Tällöin suppeampi vakuutus voi olla ratkaisu. Jos emme voi myöntää sairauksia korvaavaa vakuutusta, suosittelemme kuitenkin ottamaan tapaturmia korvaavan vakuutuksen.

Pysyvätkö henkilökohtaiset tiedot salassa, kun täytän terveysselvityksen?

Antamiasi tietoja käsitellään täysin luottamuksellisesti. Vain terveysselvityksiin erikoistuneet asiantuntijat näkevät vakuutettavan tai raskaana olevan äidin terveystiedot.

Miten pitkältä ajalta terveysselvitykseen pitää ilmoittaa sairauksia ja tapaturmia?

Kysymyksissä on erikseen määritelty ajanjakso, jolta tietoja kysytään. Tämä saattaa siis vaihdella kysymyskohtaisesti. 

Ilmoitetaanko terveysselvityksessä myös flunssaan liittyvät lääkärikäynnit?

Vastaa kaikkiin terveysselvityksen kysymyksiin huolellisesti. Jos kysymys ei koske pelkästään erikseen määriteltyä sairautta, ja kysymyksessä määritellylle ajanjaksolle on sisältynyt myös flunssaan liittyviä lääkärikäyntejä, sinun on ilmoitettava nekin.

Tarvitaanko matkavakuutukseen terveysselvitystä?

Matkavakuutusta hakiessa ei yleensä tarvitse täyttää terveysselvitystä. terveysselvitys täytyy täyttää paitsi silloin kun vakuutettu on yli 80-vuotias tai tiettyihin turviin otetaan huomattavan korkeita korvausmääriä.

Voinko kieltää kysymästä lisää tietoa terveydenhuollonpalveluista?

Kun haet vapaaehtoista henkilövakuutusta, tietojen toimittaminen on aina vapaaehtoista. Kuitenkin, jos et toimita meille terveysselvityksessä pyytämiämme tietoja, emme voi käsitellä vakuutushakemustasi loppuun.
 
Kysymme terveysselvityksessä lupaa kysyä lisätietoja sinua hoitaneilta terveydenhuollon toimijoilta. Jos et anna lupaa tietojen kysymiseen, emme voi käsitellä terveysselvitystäsi emmekä laittaa vakuutustasi voimaan.

Miten ilmoitan vauvan tiedot, kun haen syntyvän lapsen vakuutusta? 

Syntyvän lapsen vakuutusta hakiessa terveysselvitys täytetään raskaana olevan äidin tietojen perusteella. Lapselle voi hakea vakuutusta hänen omilla tiedoillaan syntymän jälkeen.
 

Eläinvakuutuksen terveysselvitys

Mikä on lemmikin terveysselvitys?

Vakuutettavasta eläimestä on annettava kirjallinen terveysselvitys, jonka perusteella vakuutus myönnetään. On tärkeää, että terveystiedot annetaan oikein.

Voidaanko vakuutusta myöntää, jos eläin ei ole täysin terve?

Vakuutus turvaa tulevien sairauksien varalta, mutta ei korvaa olemassa olevista oireista, sairauksista, vioista tai vammoista aiheutuvia kuluja. Terveysselvityksessä kartoitamme eläimen nykyisen terveydentilan ja sen täytettyäsi saat ratkaisun vakuutuksen myöntämisestä. 
 
Uusi vakuutus voidaan myöntää, vaikka eläin ei olisikaan täysin terve. Silloin vaakuutukseen voidaan liittää yksilöllinen rajoitusehto. Vakuutus turvaa tulevien sairauksien varalta, mutta ei korvaa olemassa olevista sairauksista, vioista, vammoista, oireista tai lääkityksistä aiheutuvia kuluja.
 
Joskus vakuutus voidaan myöntää, mutta ei sillä laajuudella, jota hait tai vakuutusmaksua voidaan korottaa. On valitettavasti myös tilanteita, että haettua vakuutusta ei voida myöntää ollenkaan.
 

Mille eläimille tarvitaan terveysselvitys? 

Kun koiralle, kissalle tai hevoselle haetaan vakuutusta, täytyy lemmikin terveydentilasta täyttää terveysselvitys.

Kuka täyttää eläimen terveysselvityksen?

Koiran tai kissan terveysselvityksen täyttää vakuutuksenottaja tai saman talouden täysi-ikäinen henkilö, joka tuntee eläimen terveydentilan parhaiten.  
 
Vuokra- tai hoitohevosen voi vakuuttaa hevosen omistaja tai haltija. Vakuutuksenottajan täytyy täyttää hevosen terveysselvitys. 

Milloin eläimen terveysselvitys pitää täyttää eli milloin eläimen terveystietoja kysytään?

Eläimen terveysselvitys täytyy täyttää, jos haet lemmikille eläinvakuutusta tai hoitokuluvakuutusta. 

Miten pitkältä ajalta eläimen terveysselvitykseen pitää ilmoittaa eläimen sairauksia ja tapaturmia?

Eläinten terveystiedot ilmoitetaan yleensä koko eläimen eliniän ajalta. Kysymyksissä voidaan kuitenkin määritellä ajanjakso, jolta tietoja kysytään. 
 
Henkivakuutuksen myöntää vakuutusyhtiö OP-Henkivakuutus Oy. Eläinten ja terveyden vakuutukset myöntää vakuutusyhtiö Pohjola Vakuutus Oy.