Älä luovuta verkkopankkitunnuksiasi kenellekään!

OPn asiakkaita on viime aikoina lähestytty huijareiden toimesta monin eri tavoin. Yhteydenotto on voinut tapahtua puhelimitse, sähköpostilla tai sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi Facebookissa. Näiden yhteydenottojen tarkoituksena on saada huijareiden tietoon verkkopankkitunnuksia, avainlukulistoja ja korttitietoja.

Kalastelu (phishing)

OPn nimissä on liikkeellä huijaussähköposteja, joiden avulla huijarit yrittävät kalastella verkkopankkitunnuksia ja henkilötietoja. Huijaussähköpostissa pyydetään yleensä klikkaamaan linkkiä ja tekemään esimerkiksi päivitys verkkopankkiin turvallisuussyistä. Sähköpostin linkistä avautuvalla OPn sivuja imitoivalla huijaussivustolla saatetaan pyytää muun muassa henkilökohtaisia tietoja.  Jos huijaussivustolla on antanut tietoja, huijari saattaa myös soittaa esiintyen esimerkiksi OPn turvallisuushenkilönä tai muuna toimihenkilönä ja urkkia siten lisätietoja, kuten avainlukuja. Puhelut voivat saapua tuntemattomasta numerosta.

Muistathan, että OP ei koskaan pyydä kirjautumaan verkkopalveluihin sähköpostissa tai tekstiviestissä olevan linkin kautta tai lähettämään henkilökohtaisia verkkopalvelutunnuksiasi, luottokortin tietoja tai henkilötunnusta sähköpostitse tai tekstiviestillä. Mikäli saat huijausviestin, älä vastaa viestiin tai klikkaa viestissä olevaa linkkiä.

Mikäli olet antanut tietojasi sivustolle, jonka epäilet olevan huijaussivu:

  • Ota välittömästi yhteys OPn asiakaspalveluun tunnusten/kortin sulkemiseksi
    • Henkilöasiakkaat 0100 0500 (ma-pe klo 8-22, la 10-16)
    • Yritysasiakkaat 0100 05151 (ma-pe klo 8-22)
  • Asiakaspalvelun aukioloajan ulkopuolella sulje tunnuksesi/korttisi sulkupalvelussa +358 20 333 (24 tuntia/vrk)

​Esimerkki huijaussivustosta

Valepoliisihuijaus

Poliiseina esiintyvät huijarit saattavat lähestyä puhelimitse tai vierailemalla henkilön kotona. Huijarit voivat soittaa useita kertoja vedoten, että tunnusten saamisella on kiire tai että on tapahtunut rikos. He voivat kertoa myös rahojen olevan vaarassa ja niiden turvaamiseksi tarvitaan pankkitunnukset. Näiden yhteydenottojen tarkoituksena on ollut saada henkilö luovuttamaan pankkitietojaan, tunnuksiaan, korttitietoja ja mahdollisesti muita arvoesineitä.

Poliisi, muut viranomaiset tai pankit eivät ikinä pyydä edellä mainittuja tietoja puhelimitse, sähköpostitse tai henkilökohtaisesti kysymällä. Henkilökohtaisia pankkitunnuksia ei koskaan pidä kertoa tai luovuttaa muille, vaikka niin käskettäisiin.

Jos poliisi ottaa yhteyttä sinuun, varmista että kyseessä on oikea poliisi:

  • Kysy poliisin nimi ja poliisilaitos jossa hän työskentelee. Soita hänelle takaisin poliisin keskuksen kautta
  • Poliisilaitosten vaihteiden yhteystiedot löytyvät poliisin verkkosivulta:
  • Poliisi
  • Jos ovelle ilmaantuu poliisina esiintyvä henkilö, pyydä häntä näyttämään virkamerkkiä, ennen kuin päästät hänet sisälle.
  • Jos poliisi soittaa tai poliisipartio on ovella ja tiedustelee pankkitietojasi, soita 112.

Aina kun joudut tällaisen huijausyrityksen kohteeksi, soita hätäkeskukseen ja pankkiin, vaikka taloudellista menetystä ei aiheutuisikaan. Kaikki tieto on poliisille tärkeää valepoliisirikosten selvittämiseksi ja estämiseksi.

  • OPn asiakaspalvelu, henkilöasiakkaat 0100 0500, (ma-pe klo 8-22, la 10-16)
  • Asiakaspalvelun aukioloaikojen ulkopuolella ota yhteys sulkupalveluun +358 20 333 (24 tuntia/vrk)

Poliisin video valepoliisin tunnistamisesta