Nuori liukuportaissa

Spotlight: HundrED ja OP selvittivät kymmenen taloustaidot nuorten arkeen tuovaa opetusinnovaatiota

Jos nuoret saisivat päättää, olisi taloustaitojen opetus kouluissa pakollista. Suomalainen koulutuksen asiantuntijaorganisaatio HundrED ja OP julkaisevat tänään HundrED Spotlight: Nuorten taloustaidot -raportin. Raportissa selvitettiin, miten nuoret oppivat taloustaitoja ja minkälaiset taloustaidot ovat erityisen tarpeellisia tulevaisuudessa. Sekä nuoret että opettajat kaipaavat innostavia taloustaitojen oppimisen ratkaisuja. Raportissa esitellään kymmenen taloustaidot nuorten arkeen tuovaa innovaatiota Suomesta ja maailmalta.

Keskimäärin nuorten aikuisten eli 15–35-vuotiaiden talouslukutaito on muita ikäryhmiä kehittyneempää ja osin yhteydessä kehittyneempiin digitaalisiin taitoihin. Digitaalinen lukutaito ei kuitenkaan yksinään ole avain onnistuneeseen taloudenhallintaan: nopeiden mobiilisovellusten käyttö saattaa heikentää rahankäytön ja oman talouden hahmottamista, kun fyysisen rahan läsnäolo arjessa vähenee, summataan HundrEDin ja OP:n tänään julkaisemassa HundrED Spotlight: Nuorten taloustaidot -raportissa.

Nuoret ovat alati kiinnostuneempia esimerkiksi sijoittamisesta. Raportin mukaan nuorten taloustaitojen kasvattamisessa tulisi erityisesti keskittyä talouteen liittyvän suunnittelun opettamiseen. Erityisesti maahanmuuttajaperheiden taloustaitoja tulisi tukea, talousasioista tulisi puhua nuorille enemmän heidän suosimissaan ympäristöissä ja erityisesti tyttöjen kiinnostusta talousasioihin tulisi vahvistaa. Taloustaitojen opettamiseen tarvitaan myös laaja-alaista sidosryhmien yhteistyötä.

Oman talouden hallinta on tärkeä kansalaistaito, ja nuoruudessa opitut taidot heijastuvat talousosaamiseen aikuisena. Koska taloustaidot lisäävät yhdenvertaisuutta ja parantavat yksilön valmiuksia toteuttaa unelmiaan, halusimme löytää keinoja, joiden avulla taloustaitojen oppimi­nen on aidosti innostavaa. OP on tänä vuonna opettanut taloustaitoja jo yli 70 000 nuorelle, ja raportin tulokset ovat meille tärkeää tietoa työmme kehittämiseksi, kertoo OP:n brändi- ja vastuullisuusjohtaja Kati Ihamäki.

Taloustaitoja koulutusinnovaatioiden ja käytännönläheisen oppimisen kautta

HundrED ja OP ovat raportissa tunnistaneet joukon innovatiivisia ja käytännönläheisiä ratkaisuja taloustaitojen oppimiseksi nuorten arjessa. Kaiken kaikkiaan 84 ehdotuksen joukosta raporttiin valittiin 10 parasta innovaatiota, joiden avulla nuoret voivat kehittää oman taloutensa hallintaa.

- On positiivinen merkki, että nuoret haluavat ymmärtää rahankäyttöään ja oppia entistä enemmän taloustaitoja. Talous ja taloustaidot koskettavat elämää laajasti, ja taloustaitoja ei opita ainoastaan koulussa. Meillä ja maailmalla kehitetään jatkuvasti hienoja uusia talouteen liittyviä koulutusinnovaatioita, joilla on potentiaalia nostaa nuorten taloustaitojen tasoa, sanoo Lasse Leponiemi, HundrEDin toimitusjohtaja.

Koko raportin voit ladata tästä ja Nuorten Taloustaidot HundrED Spotlightiin tutustua tarkemmin tästä.

Tutustu kymmeneen taloustaito-opetuksen innovaatioihin

Yrityskylä – 12- ja 15-vuotiaille, Suomi

Yrityskylä Alakoulu on koululaisten oma yhteiskunta, pienoiskaupunki, jossa oppilas työskentelee omassa ammatissaan saaden palkkaa tekemästään työstä. Yrityskylä Alakoulu tavoittaa yli 75 prosenttia Suomen kuudesluokkalaisista.

Yrityskylä Yläkoulu on työelämän ja talouden peliareena, jossa yhdeksäsluokkalaiset johtavat tiimeinä yritystä kansainvälisten markkinoiden pyörteissä. Yrityskylä Yläkoulu tavoittaa 40 prosenttia Suomen yhdeksäsluokkalaisista. Tutustu innovaatioon.

#TarkkaFyrkka -sarjakuvatyöpaja – 15−18-vuotiaille, Suomi

#TarkkaFyrkka -sarjakuvatyöpajoissa pohditaan omaa taloudenhallintaa sekä mitä voi käydä, jos laskuja ei maksa ajoissa. #TarkkaFyrkan metodit ovat toiminnallisia – oppilaat oppivat piirtämällä sarjakuvia ja pelaamalla roolipelejä. Työpajan tarkoitus on auttaa nuoria välttämään taloudellisia ongelmia ja maksuhäiriöitä sekä oppimaan, mistä saa apua, jos omaan talouteen tulee ongelmia. Tutustu innovaatioon.

Pikkuyrittäjät – 10−12-vuotiaille, Suomi

Pikkuyrittäjissä alakoululaiset oppivat käytännön yrittäjyystaitoja perustamalla ryhmissä pikkuyrityksiä. Pikkuyrittäjissä muun muassa keksitään omalle miniyritykselle nimi, suunnitellaan logo ja omat nettisivut, harjoitellaan asiakaspalvelua, perehdytään hinnan muodostumiseen – ja myydään oman pikkuyrityksen tuotteita ihan oikeille asiakkaille. Tutustu innovaatioon.

Taloustaitohanke – 16−29-vuotiaille, Suomi

Taloustaitohankkeessa pankkien koulutetut vapaaehtoiset ohjaavat nuorille ja nuorille aikuisille taloustaitotuokioita. Nuorten kouluttaminen tapahtuu ryhmissä ja yksilövalmennuksen – Raha-Amigo-mentoroinnin avulla. Tutustu innovaatioon.

Lukiolaisten sijoittajakoulu – 15−18-vuotiaille, Suomi

Lukiolaisten sijoittajakoulu on avaimet käteen -kurssi, joka rohkaisee opiskelijoita aloittamaan säästämisen ja osakemarkkinoille sijoittamisen. Ilmainen kurssi on tarjolla opettajien hyödynnettäväksi kaikissa Suomen lukioissa. Sijoittajakoulu ei ole muutaman kuukauden kurssi vaan jatkuu aivan koko lukion ajan. Tutustu innovaatioon.

Aflatoun International – 4−18-vuotiaille, 101 maata

Aftaoun International -opinto-ohjelmien avulla oppilaat saavat tietoa omista oikeuksistaan, oppivat säästämisen taitoja ja laativat oman talousarvion. Lisäksi opinto-ohjelmiin kuuluu pienyrityksen perustamisen alkeita. Vuonna 2018 Aflatounin ohjelmia toteutettiin 101:ssä maassa viidellä mantereella, muun muassa lähes kaikissa Afrikan maissa. Tutustu innovaatioon.

The Educate! Model – 15−18-vuotiaille, 3 maata

Educate! opettaa Afrikan nuorille nykypäivän työmarkkinoilla menestymiseen tarvittavia taitoja. Educate! -ohjelmassa uskotaan, että muuttamalla toisen asteen koulutusta nuoret voidaan saada oppimaan tiedot ja taidot, jotka ratkaisevat järjestelmään sisäänrakennetun nuorisotyöttömyysongelman. Tutustu innovaatioon.

Girls Leadership and Entrepreneurship Network (GLEN) – 15−18-vuotiaille, Nigeria

GLEN opettaa yläkouluikäisiä nuoria tyttöjä ajattelemaan johtajien tavoin ja ryhtymään yrittäjiksi. Verkosto toimii kouluissa kerhojen kautta. Tytöt saavat mahdollisuuden vaikuttaa aktiivisesti maailmanlaajuisiin ongelmiin, kehittää johtajuustaitoja, rakentaa itseluottamusta ja innostua perustamaan naisten johtamia yrityksiä. Tutustu innovaatioon.

What if you only had 1.25$ a day? – 11−18-vuotiaille, 15 maata

Projektissa opiskelijat pyrkivät ratkaisemaan, pystyisivätkö he elämään kotimaassaan 1,25 dollarilla päivässä? Oppitunnilla etsitään vastauksia kysymyksiin: Olisiko sinulla kaikki mitä tarvitset – ruokaa, vaatteita, lämmitys, sähköä, koulutusta? Jos sinulla olisi käytettävissä vain tuo rahasumma ruokaan, miltä päivän ruoka näyttäisi? Paljonko yksi ateria tai kaikki päivässä syömäsi ruoka maksaa? Projektissa opiskelijat oppivat talouteen liittyviä taitoja, muun muassa tilastotiedettä ja matematiikkaa, ja levittävät samalla tietoa sekä empatiaa maailman köyhyydestä ja nälästä. 

Inspire X by Small Economy Works – 15−18-vuotiaille, Kanada

Inspire X:ssä oppilaat perustavat yrityksen, joka ratkaisee aitoja yhteiskunnallisia, taloudelli­sia ja ympäristöön liittyviä ongelmia. Inspire X on kurssi yrittäjyydestä ja sosiaalisesta innovoinnista. Tutustu innovaatioon.