OP Kehittäminen ja teknologiat rekrytoi tänä vuonna satoja IT osaajia – rekrytoinnit etenevät poikkeusaikanakin

Teknologiaosaajien rekrytointitarpeet ovat tänä vuonna mittavat. Vuoden 2020 aikana tavoitteena on palkata noin 300 uutta teknologiaosaajaa OP:lle. Rekrytoinnit etenevät pandemiasta huolimatta, nyt niitä edistetään etäyhteyksien avulla.

– Tärkeintä meille Kehittäminen ja teknologiat osaamiskeskuksessa on 1) ihmisten terveyden ja turvallisuuden varmistaminen erityisesti näin poikkeusaikana, 2) toimintavarmuuden turvaaminen ja sitä kautta asiakkaista huolehtiminen ja 3) OP Ryhmän menestymisen ja kilpailukyvyn varmistaminen pidemmällä tähtäimellä. Yhteistyön tärkeys korostuu poikkeusoloissa entisestään, avaa OP:n ICT-johtaja Juho Malmberg.

– OP Ryhmällä on tärkeä, toimivan yhteiskunnan kannalta kriittinen tehtävä rahoitusjärjestelmän ja rahahuollon ylläpitämiseksi. OP:lla Kehittämisen ja teknologioiden parissa työskentelevät osaajat ovat merkittävässä roolissa, kun asiakkaiden palveluita on siirretty onnistuneesti lisääntyneissä määrin digitaalisiin kanaviin. Kasvaneiden asiakasyhteydenottojen käsittelyn tueksi on mm. valjastettu robotteja, etätyöyhteyksien kapasiteettia kasvatettu ja samalla huolehditaan järjestelmien toimintavarmuudesta.

Vahva yhteistyö tukee etätyötiimien arkea – Ketterät toimintatavat apuna

Vuoden 2020 maaliskuussa Suomeen ennättänyt Covid-19 -pandemia on mullistanut tietotyöläisten arjen ja työnteon Suomessa ja koko maailmassa – ja niin myös OP:lla. OP:n teknologiaosaajat ovat siirtyneet pääosin etätöihin sekä oman että työkavereiden terveyden turvaamiseksi. Ketterissä tiimeissä on sovittu etätyötä tukevista käytännöistä sujuvasti – onhan etätyö OP:laisille tavallisestikin osa normaalia arkea, vaikkakaan ei aikaisemmin näin laajamittaisesti.

– Jatkuvan etätyön tueksi tarvitaan vuorovaikutuksen systemaattista ylläpitoa työyhteisöissä, sanoo osaamiskeskusten henkilöstöjohtaja Hanne Lehtovuori. ”Ketterät työskentelymenetelmät auttavat meitä tässä poikkeustilanteessa. Töiden suunnittelu ja priorisointi, etenemisen seuranta ja etenemisen esteiden ratkominen onnistuvat ketterillä menetelmillä myös etätyössä. Toiminnan läpinäkyvyys ja jatkuva oppiminen tukevat yhteistyötä ja mahdollistavat kollegoiden auttamisen. Epävarmuus ja muuttunut arki voivat kuormittaa ja herättää monenlaisia tunteita työntekijöissämme. Kannustamme ja tuemme tiimejä joustaviin ratkaisuihin yhteydenpidossa ja vastuiden sekä työaikojen sopimisessa. Kanssakäymisessä korostuu inhimillisyys.

Tukea tiimeille ja heimoille uuteen tilanteeseen on tarjolla kattavasti ja uusiakin käytäntöjä on ollut tarvetta luoda. Työnteon äkillisistä muutoksista huolimatta sekä OP:laisten työt että uusien IT-osaajien rekrytoinnit jatkuvat pitkälti entiseen tahtiin

Poikkeusaikana yhteisöllisyys korostuu entisestään

Ohjelmistokehittäjänä työskentelevän Oskari Johanssonin havainto on, että etätyöskentelyyn siirtyminen on vähentänyt spontaania kanssakäymistä kollegoiden kanssa jonkin verran. Silti Oskari kokee, että tilanne on myös lisännyt hänen kymmenhenkisessä tiimissään vallitsevaa yhteisöllisyyttä ja yhteen hiileen puhaltamista.

– Tilanne, joka on meille kaikille uusi, tuntuu hitsaavan tiimiämme yhteen entisestään. Parhaimmillaan olemme tulleet yhä läheisemmiksi, kun olemme keksineet luovasti yhdessä koko tiimin voimin ratkaisuja ja uusia toimintatapoja työmme tueksi, Oskari kertoo ja jatkaa:

– Aluksi etätyöhön siirtyminen aiheutti tietenkin pieniä haasteita esimerkiksi etäyhteyksien ja työkalujen kanssa. Onneksi ketterä toimintamalli heimon välisine seremonioineen on ollut suhteellisen helppo siirtää verkkoon ja projektit etenevät pitkälti samassa tahdissa kuin ennenkin.

OP:laisten yhteisöllisyys ja aktiivinen avun tarjoaminen muille on herättänyt iloa myös henkilöstön kehittämisen asiantuntijana työskentelevässä Anna Haamanissa, joka on yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa koonnut OP:laisille tärkeitä ja hyödyllisiä ohjeita sekä vinkkejä uusiin työskentelytapoihin.

– OP:laiset ovat ottaneet huikean loikan mukautuessaan nopeasti poikkeustilanteeseen. On ollut upeaa huomata, kuinka ihmiset tsemppaavat toisiaan yli tiimi- ja heimorajojen ja tuo sama yhteisöllisyys huokuu myös asiakkaiden suuntaan”, Anna hymyilee. – Ja onneksi perinteisten lounaiden sijaan työkavereiden kanssa onnistuvat myös etäkahvittelut.

– Viikoittaiset etäkahvit otetaan työkaverin ehdotuksesta meidänkin tiimissämme käyttöön, huikkaa Oskari.

Myös IT osaajien rekrytoinnit etenevät etäyhteyksin

Teknologiaosaajien rekrytointitarpeet ovat tänä vuonna mittavat. Vuoden 2020 aikana tavoitteena on palkata noin 300 uutta teknologiaosaajaa OP:lle. OP:sta on tullut lähes tuhannella omalla työntekijällä yksi Suomen suurimmista softataloista. Lisäksi ryhmälle työskentelee suuri määrä teknologiaosaajia kumppaniyritysten kautta. Pandemiasta huolimatta rekrytointeja edistetään kohti ICT-strategiassa määritettyjä tavoitteita suunniteltuun tahtiin – tosin etäyhteyksien avulla.

– Meillä ei ole syytä jarruttaa rekrytointitavoitteidemme kanssa, sillä kehittäminen jatkuu, koska haluamme varmistaa kilpailukykymme myös kriisin jälkeen. Onneksi meillä on aivan loistavia hakijoita hakuprosesseissa mukana – onhan meillä kasvava tarve hyville osaajille niin pandemian aikana kuin sen jälkeenkin, kertoo OP:n työnantajakuvan ja rekrytointimarkkinoinnin asiantuntija Roosa Kosonen.

– Rekrytointi sujuu poikkeustilanteen aikana melko normaalisti. Ainoa muutos on kasvokkain tapahtuvien haastatteluiden sekä soveltuvuusarviointien purkutapaamisten muuttuminen etätapaamisiksi, hän jatkaa.

Ja mikäli uuden softaosaajan työsuhde alkaa laajan etätyökäytännön aikaan, ei sekään tuota työn aloittamiselle ja asioiden etenemiselle ylitsepääsemättömiä esteitä. Perehdytyssuunnitelmia valmistellaan yhä paremmin etätyöhön sopiviksi ja työvälineet tilataan sekä toimitetaan uudelle työntekijälle rivakasti, jotta uuden työn aloittaminen sujuisi mahdollisimman jouhevasti.

– Kannattaa tutustua avoimiin tehtäviimme, ja jos juuri nyt sopivaa ei löydy, tehdä avoin hakemus, niin kokeneet rekrytoijamme ovat yhteydessä ja käyvät läpi löytyykö juuri sinulle sopiva tehtävä OP:n teknologiaosaajana, Roosa summaa.

Voit halutessasi jättää meille myös avoimen hakemuksen