Aurinkopaneelit

OP:n ilmastotyölle tunnustusta kansainvälisessä CDP ilmastoarvioinnissa

OP osallistui viidettä kertaa kansainväliseen CDP-ilmastoarviointiin ja sai vuoden 2019 arvioinnissa arvosanan A-. Arvosana vastaa ilmastotyön edelläkävijöiden tasoa. Arvioinnin tulos on osoitus pitkäjänteisestä ilmastotyöstä. Yhteensä 11 suomalaisyritystä nousi edelläkävijälistalle vuonna 2020.

Järjestö luokitteli 8 400 yhtiötä vuoden 2019 julkistuksien perusteella. CDP on voittoa tavoittelematon ja riippumaton järjestö, joka vastaa maailmanlaajuisesta raportointijärjestelmästä sijoittajille, yrityksille, kaupungeille sekä maantieteellisille alueille.

Kestävän talouden edistäminen on yksi OP:n joulukuussa päivitetyn vastuullisuusohjelman neljästä teemasta. OP:n tavoitteena on hiilipositiivinen kädenjälki vuonna 2025. Hiilipositiivisuus tarkoittaa, että olemme hiilineutraaleja eli päästöttömiä käyttämämme energian ja polttoaineiden (scope 1 ja scope 2) osalta vuoteen 2025 mennessä ja lisäksi mahdollistamme päästövähennyksiä myös toimitusketjussamme. Saavuttaaksemme tavoitteen käytämme muun muassa kiinteistöissämme uusiutuvaa energiaa ja laajennamme aurinkoenergian käyttöönottoa. Finanssisektorilla on olennainen vaikutus kestävän talouden rahoittajana ja tavoitteellinen ilmastotyö jatkuu myös vuonna 2019.

Syyskuussa 2019 OP allekirjoitti perustajajäsenenä YK:n vastuullisen pankkitoiminnan periaatteet, joiden kautta sitoudumme edistämään kestävää kehitystä. Vuoden 2019 OP Yrityspankki kehitti kansainvälisten periaatteiden pohjalta kaksi vastuullisen yritysrahoituksen tuotetta: vihreä laina ja kestävyyskriteerilaina. Vihreissä lainoissa yritysasiakas sitoutuu käyttämään lainatut varat korvamerkattuihin kohteisiin, kun taas kestävyyskriteerilainoissa yritysasiakas sitoutuu yhdessä valittaviin vastuullisuustavoitteisiin lainanmyönnön yhteydessä. Kestävyyskriteerilainan vastuullisuustavoitteet vaikuttavat lainan marginaaliin.

OP Yrityspankki laski myös helmikuussa 2019 liikkeeseen ensimmäisen Green bondin, vihreän joukkovelkakirjalainan. Yritysasiakkaiden luottokelpoisuuden arvioinnin tueksi OP on myös kehittänyt ESG-analyysimallin, joka keskittyy ympäristö-, yhteiskunta- ja hallintonäkö-kulmiin. ESG-analyysi tunnistaa yhtiöiden vastuullisuusriskejä, joilla on yhteys ydinliiketoimintaan. Olemme myös vastuullisen sijoittamisen edelläkävijöitä Suomessa ja kehitämme käytäntöjämme edelleen. Ilmastonmuutoksen torjunta on monille yhtiöille kannattavaa liiketoimintaa.