OP Yrityspankki vahvistanut asemaansa vihreänä finanssitalona vuonna 2020 – korona-aikana yritysten vastuullisuus korostunut entisestään

Kuluvana vuonna OP Yrityspankki on vahvistanut asemaansa vihreänä finanssitalona. Vuonna 2020 OP Yrityspankki on toiminut järjestäjänä kolmessa neljästä yritysten liikkeelle laskemasta vihreästä joukkovelkakirjalainasta sekä ollut mukana järjestämässä rahoitusta useisiin kestävän kehityksen hankkeisiin Suomessa.

ESG ja vastuullisuus kiinnostavat sijoittajia ja rahoittajia yhä enemmän. OP on tehnyt kuluvan poikkeusvuoden aikana useita ilmastotekoja, kuten tarjonnut uusia vastuullisia rahoitustuotteita, tukenut yrityksiä vastuulliseen talouskasvuun kestävyyskriteerilainoilla ja kanavoinut rahoitusta kestävän kehityksen hankkeisiin. OP Yrityspankki on tähän mennessä vuotta 2020 myöntänyt yhteensä yli 760 miljoonaa euroa vihreää ja vastuullista rahoitusta yrityksille.

”Olemme onnistuneet kuluneena vuonna vahvistamaan asemaamme Green Finance -talona. Vuoden isoimpia kohokohtia ovat olleet esimerkiksi se, että olimme mukana järjestäjäpankkina kolmessa neljästä yritysten liikkeeseen laskemasta green bondista eli vihreästä joukkovelkakirjalainasta, joissa liikkeelle laskijoina olivat Tornator (350 M€), SATO (350 M€) ja Stora Enso (500 M€). Aktiivisuutemme vihreän rahoituksen edistämisessä on realisoitunut tänä vuonna hienosti, ja olemme myös ylittäneet ESG-kannalle asettamamme tavoitteet”, kertoo OP Yrityspankin rahoituksen järjestämisestä vastaava johtaja Laura Hakamies.

Korona-aikana vastuullisuuden merkitys on korostunut entisestään ja integroitunut luonnolliseksi osaksi yritysten rahoitusratkaisuja.

”Olemme ylpeitä, että olemme saaneet olla tänä vuonna mukana järjestämässä rahoitusta useille kestävän kehityksen hankkeille, kuten esimerkiksi Lakiakangas 3 -tuulipuistolle, Exilion Tuuli Ky:n tuulivoimakaupalle ja Kumppanuuskoulut Oy:n koulutusinfrastruktuurihankkeelle. Nämä kaikki ovat hyviä esimerkkejä siitä, että vastuullisuus on yhä konkreettisempi osa myös yritysten rahoituspäätöksiä”, Hakamies kertoo.

OP:n panostukset vastuullisuuteen saivat tunnustuksia myös Prosperan asiakastyytyväisyystutkimuksessa sekä muun muassa DCP:n tuoreessa ilmastoarviossa.

”Meillä on keskeinen ja tärkeä rooli kestävän talouden rahoittajana, ja kehitystyötä vihreän rahoituksen saralla tullaan jatkamaan. OP Yrityspankin ESG-analyytikot ovat olleet aktiivisesti mukana vastuullisuuden kehittämisessä OP Ryhmässä. Kiinnostusta näille tuotteille on asiakkaiden puolelta löytynyt aiempaa enemmän, mikä on näkynyt myös myynnin kasvuna”, kertoo Hakamies.