Liikenteen valot

Yritysasiakkaille hyötyä reaaliaikaisesta maksamisesta

Maksaminen muuttuu vaiheittain reaaliaikaiseksi uuden SEPA pikasiirron myötä. Euromääräiset reaaliaikaiset SEPA-maksut liikkuvat pankkiryhmästä toiseen sekunneissa – vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä.  SEPA pikasiirto toimii koko SEPA-alueella niissä pankeissa, jotka ovat ottaneet sen käyttöönsä. Pankit liittyvät mukaan vaiheittain ja Suomessa OP on ensimmäisten joukossa.

Näin hyödyt muutoksesta

Huhtikuusta 2019 alkaen yrityksesi voi OP:n asiakkaana vastaanottaa maksuja reaaliaikaisesti toisista pankeista. Reaaliaikamaksujen vastaanottaminen tapahtuu automaattisesti, eikä edellytä sinulta tai yritykseltäsi toimenpiteitä. 

Rahojen reaaliaikainen vastaanottaminen tehostaa likviditeetin hallintaa ja mahdollistaa esimerkiksi nopeammat toimitukset, kun maksut näkyvät tilillä välittömästi. Kannattaa tarkistaa, miten oman yrityksesi prosesseja tai järjestelmiä voisi muuttaa niin, että saat kaiken hyödyn irti rahan reaaliaikaisesta liikkumisesta ja ajantasaisista tilitapahtumatiedoista.

Myöhemmin käyttöön lähteviin maksuihin

OP:n tililtä lähtevät maksut muuttuvat reaaliaikaisiksi hieman myöhemmin. Tiedotamme tästä muutoksesta ja sen aikataulusta erikseen. 

Palvelun odotetaan olevan hyvin kattava koko SEPA-alueella vuoden 2019 loppuun mennessä.