Yrityskylä tavoitti jälleen ison osan Suomen nuorista ja sai kiitettävän arvosanan

Yrityskylä tavoitti jälleen ison osan Suomen nuorista ja sai kiitettävän arvosanan – OP kumppanina neljällä alueella

Yrityskylä tavoitti kuluneena lukuvuonna 2018–2019 jälleen noin 40 prosenttia yhdeksäsluokkalaisista ja peräti 75 prosenttia kuudesluokkalaisista. Maailman parhaanakin palkittu suomalainen koulutusinnovaatio sai – edellisten vuosien tapaan – kiitettävän arvosanan osallistujiltaan. Kommentit osoittavat, että työelämä ja yritystoiminta kiinnostavat nuoria.

Saadusta palautteesta käy ilmi, että lapset ja nuoret paitsi innostuivat työelämästä ja yritystoiminnasta, oppivat lisää oma-aloitteisuudesta ja yhteistyöstä. Konkreettisina esimerkkeinä Yrityskylään osallistuneet mainitsivat oppineensa harkitumpaa rahankäyttöä sekä budjetointia ja myyntiä. Nuoret kertoivat oppineensa myös monenlaisia vuorovaikutustaitoja – kohtaamaan niin asiakkaita kuin työkavereita, neuvottelemaan sekä ottamaan ja jakamaan vastuuta.

– Palautteissa korostuu jälleen rohkeus, innostus ja kiinnostus työelämää kohtaan sekä onnistumisen elämykset. Yrityskylä tarjoaa lapsille ja nuorille innostavan ja toiminnallisen tavan oppia työelämästä, taloudesta ja yhteiskunnasta yhdessä kumppaneidemme kanssa. ”Yksi parhaista koulupäivistä ikinä”, kuten eräänkin kuudesluokkalaisen palaute kuului, kertoo Yrityskylän kumppanuuspäällikkö Tiina Solas TATista.

OP mukana edistämässä nuorten taloustaitoja

OP toimi viime lukuvuonna Talous ja Nuoret TAT ry:n organisoiman Yrityskylän valtakunnallisena kumppanina neljällä alueella; paikalliset osuuspankit tukivat ja osallistuivat Yrityskyliin Oulussa, Tampereella, Turussa ja Kuopiossa. Lisäksi OP:n työntekijöitä on kannustettu osallistumaan Yrityskylien toimintaan yritysvapaaehtoistyöpäivän kautta.

Turun seudun osuuspankin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Mari Boman-Lassander kertoo pankin kiinnostuneen yhteistyöstä heti Varsinais-Suomen Yrityskylän aloittaessa toimintaansa Turussa kahdeksan vuotta sitten. Innostus mukaan lähtöön perustui aluksi erityisesti tarpeeseen olla edistämässä lasten ja nuorten taloustaitoja.

– Matkan varrella näkökulmat ovat laajentuneet, ja olemme kokeneet tärkeäksi olla mukana mahdollistamassa oppimista käytännön kokemuksen ja oivaltamisen kautta. Yhteistyö mahdollistaa myös läheisen vuoropuhelun opettajien ja koulujen kanssa nuorten taloustaitojen kehittämisessä, sanoo Boman-Lassander.

Myös OP Pohjois-Savon mukaan mahdollisuus vaikuttaa nuorten talousosaamiseen on ollut hienoimpia asioita yhteistyössä Yrityskylän kanssa.

– On ollut upeaa nähdä lasten ja nuorten innostuminen Yrityskylästä. Itä-Suomen Yrityskylän pienois-OP:ssa oli töissä pankinjohtaja, asiakkuuspäällikkö ja asiakasneuvojia, joiden työtehtäviin kuului esimerkiksi opastusta ja asiakaspalvelua pankkikortteihin, sijoituksiin ja rahoitukseen liittyen. Koululaiset oppivat taloustaitoja käydessään töissä, saadessaan palkkaa, maksaessaan laskuja sekä hoitaessaan yrityksen rahoitusta, sijoituksia ja vakuutuksia. Olemme saaneet paljon positiivisia terveisiä siitä, miten osallistujat kokivat oma-aloitteisuutensa ja yhteistyötaitojensa kasvaneen sekä ymmärryksensä taloudesta lisääntyneen, kertoo kumppanipäällikkö Leila Väyrynen OP Pohjois-Savosta.

Yrityskylä on lähes kymmenvuotias, suomalaiseen opetussuunnitelmaan perustuva oppimiskokonaisuus, jonka tavoitteena on tarjota kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille myönteisiä kokemuksia työelämästä, taloudesta ja yhteiskunnasta. Yrityskylä toimii valtakunnallisesti kahdeksalla alueella ja tavoittaa vuosittain noin 70 000 oppilasta.