OP Vallila

OP Ryhmän vuosiraportti ja tietotilinpäätös 2018

OP Ryhmä on julkaissut vuoden 2018 vuosiraporttinsa osoitteessa https://op-year2018.fi. Raporttikokonaisuus sisältää toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen, OP Yhteenliittymän vakavaraisuusraportin sekä niitä täydentävän vuosikatsauksen, johon kuuluu vastuullisuusraportti (GRI Standards referenced). Kokonaisuuteen sisältyy lisäksi selvitys OP Ryhmän hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2018.

OP on julkaissut tietotilinpäätöksen ensimmäisenä finanssialan toimijana Suomessa

Julkaisemalla tietotilinpäätöksen OP Ryhmä haluaa olla vastuullinen edelläkävijä tiedon käsittelyssä ja kuvailla tiedon johtamista ja hyödyntämistä avoimesti ja läpinäkyvästi. OP:n tietotilinpäätös on toimialan ensimmäinen ja tiettävästi ensimmäinen yksityisen yrityksen julkaisema tietotilinpäätös Suomessa.

Tiedosta on tullut yhä keskeisempi osa eri liiketoimintoja ja myös taloutta. OP:n tietotilinpäätös kuvailee tiedon merkitystä ja vastuullista tiedon hallintaa, hyödyntämistä ja strategista johtamista Suomen suurimmassa finanssiryhmässä.

– Tavoitteenamme on avata asiakkaillemme ja muille sidosryhmillemme vastuullista ja turvallista tietojen käsittelyä koskevat keskeiset periaatteet ja käytännöt, kertoo Juho Malmberg, OP Ryhmän teknologia- ja kehitysjohtaja.

Tietotilinpäätös kertoo, kuinka OP toteuttaa tietostrategiaansa ja kehittää tiedon avulla liiketoimintaa, asiakaskokemusta ja riskienhallintaa. Tietotilinpäätös esittelee myös OP:n uudenlaisen tiedon johtamismallin, tietotaseen. Tietotase koostuu tietovaroista ja tietopääomasta.

– Tietotase mahdollistaa tiedon tasapainotetun ja tavoitteellisen johtamisen. Data on liiketoiminnan ydintä. Kun tietopääomaa jalostetaan toimintamalleiksi, palveluiksi ja tuotteiksi, syntyy siitä asiakkaille ja liiketoiminnalle lisäarvoa ja uusia palveluita. Esimerkiksi asiakkaidemme arvostama digitaalinen asuntolainapäätös pohjautuu tekoälyyn, OP Ryhmän tietojohtaja Sameli Mäenpää sanoo.

Uudet tekoälyn ja koneoppimisen sovellukset lisäävät mahdollisuuksia hyödyntää tietoa aivan uudella tavalla. OP on viime vuonna määritellyt tekoälyn käytön eettiset periaatteet, joita ovat ihmisläheisyys, läpinäkyvyys ja avoimuus, vaikutusten arviointi, omistajuus ja yksityisyydensuoja. Tietotilinpäätös kertoo myös Finanssiälyn eli tekoälyn, koneoppimisen ja datatieteen hyödyntämisestä OP:n toiminnassa.

Ensimmäisessä tietotilinpäätöksessä painopisteenä on lisäksi EU:n uusi henkilötietoja koskeva tietosuoja-asetus (GDPR) ja siihen liittyvien toimenpiteiden kokonaisuus OP:lla. Tietotilinpäätös pyrkii lisäämään henkilötietojen käsittelyn läpinäkyvyyttä. Samalla se avaa tietoturvaan liittyvää työtä ja investointeja.