Pankin edusta

Tervetuloa asioimaan

OP Kangasniemi on Etelä-Savossa toimiva itsenäinen, taloudeltaan vahva ja vakavarainen OP Ryhmään kuuluva osuuspankki. Osuuspankkimme perustettiin vuonna 1908, eli olemme jo yli 110 vuoden ajan edistäneet asiakkaittemme menestymistä, hyvinvointia, vaurastumista ja turvallisuutta.

Luonto on luonut Kangasniemelle upeat puitteet ja paikkakuntalaiset ovat hienolla asenteella sekä toiminnalla luoneet yhteisöllisen ja välittävän ilmapiirin. Maakuntajärvi Puulan ympäröimänä Kangasniemi tarjoaa monipuolista nähtävää ja koettavaa ympäri vuoden. Kangasniemi on myös suosittu mökkikunta ja kesäisin asukasmäärä moninkertaistuu mökkiläisten ansiosta.

OP Kangasniemen asiakasmäärä on kasvanut viime vuosina kovasti. Asiakasmäärämme kasvu on paras osoitus asiakkaittemme tyytyväisyydestä palveluihimme. Pankkimme tarjoaa asiakkaillemme kaikkia nykyaikaisen finanssiyrityksen pankkipalveluita varallisuudenhoidosta rahoitukseen, lainopillisiin sekä vakuutuksiin että asiantuntijapalveluihin.

OP Kangasniemen tapa rakentaa luottamuksellisia ja kestäviä asiakassuhteita perustuu asiakkaidemme henkilökohtaiseen, ihmisläheiseen ja asiantuntevaan palveluun. Meillä hoidat pankkiasiasi tuttujen ja ammattitaitoisten toimihenkilöiden kanssa.

Vakavaraisena pankkina OP Kangasniemi tarjoaa asiakkailleen monipuoliset pankkipalvelut ja omistaja-asiakkailleen lisäksi erinomaiset keskittämisedut ja OP-bonukset. Meille on helppo tulla ja saada nopeaa palvelua konttorissa, puhelimessa, verkossa tai mobiilissa. Olemme luotettava ja turvallinen kumppani elämän eri käänteissä.

Mikäli olet kiinnostunut pankkimme asiakkuudesta ja palveluista, ota yhteyttä!