Hallitus, hallintoneuvosto ja osuuskunnan kokous

Osuuspankit ovat osuuskuntia, joissa päätöksenteon perusarvoihin kuuluu jäsen ja ääni -periaate.

Osuuspankeissa ylintä päätösvaltaa käyttää omistaja-asiakkaista muodostuva edustajisto (tai osuuskunnan kokous niissä pankeissa, joilla ei ole edustajistoa), joka valitsee pankille hallintoneuvoston. Hallintoneuvosto valitsee pankille hallituksen, johon kuulu omistaja-asiakkaiden edustajien lisäksi pankin toimitusjohtaja.

Hallituksen puheenjohtaja 2011-
Jouko Perälä
Syntymävuosi 1959
Päätoimi ja koulutus: 
maanviljelijä/maa-ja metsätaloustieteiden maisteri MMM
Hallituksen jäsenyyden alkamisaika 2009
Keskeinen työkokemus:
Ilmajoen maatalousoppilaitos, lehtori 1985-1994
Keskeiset samanaikaiset ja päättyneet luottamustehtävät:
Pohjanmaa-Österbottenin Osuuspankkiliitto, hallituksen puh.johtaja 2018 -
Pohjanmaa-Österbottenin Osuuspankkiliitto, hallituksen jäsen 2018 -
Etelä-Pohjanmaan Osuuspankkiliitto, hallituksen puheenjohtaja 2017-2018
Etelä-Pohjanmaan Osuuspankkiliitto, hallituksen jäsen 2015-2018
Laihian Osuuspankki, hallintoneuvoston jäsen, 1995-2008
Laihian kunta, kunnanvaltuutettu, 2000-2004, 2008-2012
Laihian kunta, teknisen lautakunnan puheenjohtaja, 2008-
Laihian 4-H yhdistys, hallituksen jäsen 1990-2010

Hallituksen varapuheenjohtaja 2014-
Esko Lahtinen
Syntymävuosi 1959
Päätoimi ja koulutus:
metsänhoidonneuvoja, metsätalousteknikko
Hallituksen jäsenyyden alkamisaika 2012
Keskeinen työkokemus:
Metsänhoitoyhdistys Etelä-Pohjanmaa, metsänhoidonneuvoja 1997 -
Laihian Metsänhoitoyhdistys, metsänhoidonneuvoja 1977-1996
Keskeiset samanaikaiset ja päättyneet luottamustehtävät:
Laihian Osuuspankki, hallintoneuvoston jäsen 1997-2012
Laihian Eränkävijät ry, toiminnan tarkastaja 2000-
Laihian Riistanhoidonyhdistys, toiminnan tarkastaja 2000-

Jäsen
Annukka Jokipii
Syntymävuosi 1975
Päätoimi ja koulutus
Vararehtori, Vaasan yliopisto, kauppatieteiden tohtori
Hallituksen jäsenyyden alkamisaika 1.12.2020
Keskeinen työkokemus:
Vaasan yliopisto, vararehtori 2018 -
Vaasan yliopisto, professori, tutkimus ja koulutus, laskentatoimi 2016 –
Vaasan yliopisto, apulaisprofessori, laskentatoimi ja rahoitus 2014 – 2014
Suomen Akatemia, tutkijatohtori 2017 – 2016
Keskeiset samanaikaiset ja päättyneet luottamustehtävät:
Vaasan Kehitys Oy, hallituksen varajäsen 2020 –
Vaasan Kehitys Oy, hallituksen jäsen 2018 - 2020

Jäsen
Piia Lepistö-Korpi
Syntymävuosi 1977 
Päätoimi ja koulutus
Restonomi Amk 2004, perhepäivähoitajan ammattitutkinto 2008, 
Hallituksen jäsenyyden alkamisaika 16.11.2021
Keskeinen tyäkokemus:
yrittäjä, Laihian Villivekara avoin yhtiö 2007 alkaen 
Keskeiset samanaikaiset ja päättyneet luottamustehtävät:
Ei ole

Jäsen
Harri Rehula
Syntymävuosi 1975
Päätoimi ja koulutus:
talouspäällikkö, kauppatieteiden maisteri KTM
Hallituksen jäsenyyden alkamisaika 11.12.2018
Keskeinen työkokemus:
VP Facilities Oy Ab, talouspäällikkö 2018 -
Oy Vaasa Parks Ab, talouspäällikkö 2012 - 2018
Oy Vaasa Parks Ab, controller 2008 - 2012
KOY Powergate Vaasa, toimitusjohtaja 2011 – 2016
KPMG Oy Ab, tilintarkastaja 2004 – 2008
Rewinet Oy Ab, tilintarkastaja 2003 – 2004
KPMG Wideri Oy Ab, tilintarkastaja 2001 - 2003
Keskeiset samanaikaiset ja päättyneet luottamustehtävät:
Ei ole

Lisäksi hallitukseen kuuluu Osuuspankin sääntöjen mukaan pankin toimitusjohtaja. 

Toimitusjohtajan sijainen 1.1.2019 alkaen:

Tukeva Marja
asiakkuusjohtaja, Laihian Osuuspankki
Syntymävuosi 1978 
Koulutus:
kauppatieteiden maisteri, LKV, tradenomi
Toimitusjohtajan sijaisuuden alkamispäivä 1.1.2019
Keskeinen työkokemus:
Laihian Osuuspankki, rahoituspäällikkö 2017- 
Oulun Osuuspankki, myyntipäällikkö, rahoitusneuvoja, palveluneuvoja 2003-2017
Sampo Pankki Oyj, asiakaspalvelu 2000 - 2002
Keskeiset samanaikaiset ja päättyneet luottamustehtävät:
Ei ole

Nimi Ammatti Kotipaikka Toimikausi
Arto Tuomisto maanviljelijä Laihia 2023-2025
Heli Hannila puutyöntekijä Laihia 2021-2024
Heikki Huhtamäki maanviljelijä Laihia 2021-2024
Jarmo Kajaala vastaava työnjohtaja Laihia 2023-2026
Elina Kallio yrittäjä Laihia 2021-2024
Juha Kankaanpää maanviljelijä Laihia 2023-2025
Anniina Karjamäki kasvatusjohtaja Laihia 2023-2026
Heikki Korpela maanviljelijä Laihia 2023-2026
Janne Laine asiakkuushallintapäällikkö Laihia 2021-2024
Pasi Luhtala sairaanhoitaja Laihia 2023-2026
Markku Mäkynen hovioikeuden neuvos Laihia 2023-2025
Marjo Niemelä yrittäjä Laihia 2023-2026
Anita Somppi vanhempi rikoskonstaapeli Laihia 2023-2025
Johanna Tyynelä-Haapamäki  seurakuntapastori Laihia 2021-2024
Antti Uusimäki maaniviljelijä Laihia 2023-2025

 
Osuuspankissamme ylintä päätösvaltaa käyttää osuuskunnan kokous, johon pankin jokaisella omistaja-asiakkaalla on osallistumisoikeus. Ilmoitamme kokouksista hyvissä ajoin erikseen.