Edustajisto valitaan OP Janakkalassa nyt kuudennen kerran. OP Janakkala on asiakkaidensa omistama osuuskunta, jonka perusarvo on jäsen ja ääni ‑periaate.
Ehdokasasettelu alkaa 21.8. klo 8.00 ja päättyy 11.9. klo 16.00. – Ehdokkaaksi voi ilmoittautua helposti netissä osoitteessa op.fi/vaalit, kertoo OP Janakkalan toimitusjohtaja Mikko Suutari.
Hyvä edustajisto kuvastaa monipuolisesti kaikkia pankin omistaja-asiakkaita, joten myös ehdokkaiksi toivotaan monenlaisia ihmisiä.
– Edustajiston vaaleissa omistaja-asiakkaat voivat vaikuttaa siihen, millainen edustajisto omalla osuuspankilla on, ja kuinka asiakkaiden ääni tuodaan kuuluviin pankin hallinnossa. Haluamme, että edustajisto on mahdollisimman hyvä pienoiskuva pankin asiakaskunnasta. Tule mukaan vaalimaan tärkeitä asioita, Mikko Suutari kannustaa.
Kiinnostus ja oman elämän asiantuntemus riittävät
– Edustajiston jäseniltä ei vaadita erityistä pankkiasioiden osaamista. Ehdokkaaksi toivotaan ihan tavallisia omistaja-asiakkaita, jotka tuovat mukanaan oman asiantuntemuksensa ja ovat kiinnostuneita yhteisistä asioista, Mikko Suutari sanoo.
Ehdokkaaksi voi asettua jokainen hyvämaineinen täysivaltainen OP Janakkalan palveluja käyttävä omistaja-asiakas, joka on liittynyt omistaja-asiakkaaksi 31.5.2025 mennessä ja tullut täysi-ikäiseksi viimeistään ehdokashankinnan aikana ja joka ei ole OP Janakkalan palveluksessa, eikä sen hallituksen tai hallintoneuvoston jäsen. Ehdokkuuden vahvistamiseksi ehdokas tarvitsee yhden kannattajan, joka myös on OP Janakkalan omistaja-asiakas.
OP Janakkassa päätösvaltaa sille kuuluvissa asioissa käyttää omistaja-asiakkaiden keskuudestaan valitsema edustajisto. Edustajisto hyväksyy muun muassa osuuspankin tilinpäätöksen ja tekee merkittävimmät pankin toimintaa koskevat päätökset.
Edustajiston vaalien äänestys alkaa 3.11. klo 8.00 ja päättyy 13.11. klo 16.00. Jokaisella omistaja-asiakkaalla on käytettävissään yksi ääni, jolla he pääsevät vaikuttamaan oman pankkinsa edustajiston muodostumiseen. Vaalien tulokset julkaistaan 5.12.2025.
Lisätietoja edustajistosta ja vaaleista saat omasta osuuspankista ja osoitteesta op.fi/vaalit.
LISÄTIETOJA:
Mikko Suutari 050 411 7132