OP Kangasalan tulostiedote vuodelta 2020

Vuoden 2020 tulos ennen veroja oli 2,5 miljoonaa. Haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta onnistuimme kasvattamaan asiakasliiketoimintaamme ja lisäämään asiakasmääräämme.

Kangasalan Seudun Osuuspankki (OP Kangasala) on jäsentensä omistama osuuskuntamuotoinen talletuspankki, joka harjoittaa Kangasalla ja Pälkäneellä paikallista vähittäispankkitoimintaa.

OP Kangasalan vuosi oli kokonaisuudessaan hyvin erilainen kuin aiemmin, johtuen pääasiassa Covid -19 pandemiasta. Pandemia vaikutti paljon asiakaskäyttäytymiseen sekä meidän pankkilaisten arkeen.  Näin jälkikäteen ajateltuna moni pandemian vauhdittamana aloitettu uusi toimintatapa on ollut varsin hyvä ja muutos tervetullut.  

Tyytyväisten asiakkaiden määrä kasvaa – asiakaskäyttäytyminen muuttuu

OP Kangasala kasvatti asiakasmääräänsä melkein 700 sadalla uudella asiakkaalla.  Omistaja-asiakas määrämme kasvoi nettona 172 kpl. Asiakastyytyväisyytemme on NPS mittarilla mitattuna erittäin hyvä (74). Poikkeuksellinen vuosi muutti asiakaskäyttäytymistä ja yhä useampi asiakaskohtaaminen tapahtui verkon välityksellä tai puhelimitse. Myös OP mobiili käyttäjien määrä lisääntyi henkilöasiakkaissa 25 % ja yritysasiakkaissa 45 %. OP mobiili on tätä nykyä käytetyin asiointikanavamme.

Asiakasliiketoiminta kasvaa tasaisesti ja hallitusti

Tuloksellisesti vuosi 2020 oli kohtalainen. Asiakasliiketoiminnan kasvu jatkui joka osa-alueella. Asiakasliiketoimintamme kasvoi kokonaisuudessaan 5,4 % päätyen 977 Milj.€. Asiakasliiketoimintamme kasvu oli OP Ryhmän osuuspankkien keskivertoa parempaa. Rahoitustoiminta kasvoi reilun prosentin ja asiakasvarat peräti 10 % edellisestä vuodesta. Oman maininnan ansaitsee erityisesti sijoittamisen ja säästämisen palvelujen kysynnän kasvu.

Korkokatteemme kasvoi 1,8 %, huolimatta haastavasta korkoympäristöstä. Pankin liikevoitto oli ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 2.484 t€ mikä on 35,9 % pienempi kuin edellisvuonna.  Omistaja-asiakkaillemme maksoimme bonuksia 1,3 milj.€. Tuloksen heikkenemisen pääsynä on se, että tilikaudella kirjattiin vertailukautta enemmän odotettavissa olevia luottotappioita luotoista ja muista sitoumuksista. Niiden määrä suhteutettuna luotto- ja takauskantaan pysyi kuitenkin alhaisella tasolla. Varsinaisia luottotappioita kirjattiin vain 150 t€.  OP Kangasala on ottanut käyttöönsä maksukyvyttömyyden uuden määritelmän vuoden 2020 ensimmäisellä vuosineljänneksellä, joka omalta osaltaan vaikutti sekä liikevoiton että vakavaraisuuden laskuun. Vakavaraisuutemme on edelleen erittäin vahvalla pohjalla. CET 1vakavaraisuussuhteemme on 35,3 %.

Aktiivinen osa yhteisöä

Vuonna 2020 OP Kangasala on toteuttanut OP Ryhmän vastuullisuusohjelmaa tukien paikallista elinvoimaa osallistumalla Kesäduuni OP:n piikkiin kampanjaan sekä tekemällä 10 000 euron lahjoituksen paikallisten yhdistysten tukemiseen. Koulutusta OP Kangasala on tukenut osallistumalla muiden Pirkanmaan Osuuspankkien kanssa lahjoitukseen Tampereen Yliopistolle. OP Kangasala on tukenut myös paikallista harrastustoimintaa, liikuntaa ja kulttuuria osallistumalla, koronarajoitukset huomioiden, tapahtumiin ja sponsoroimalla paikallisia urheiluseuroja sekä tapahtumia. Paikallista elinvoimaa on tuettu myös rahoittamalla vastuullisesti yrityksiä. Omistaja-asiakasetuja on toteutettu paikallisten, samat arvot jakavien yritysten kanssa yhteistyössä.

Taloustaitoja OP Kangasala on edistänyt opettamalla lähes 200 yläkoululaiselle taloustaitoja sekä ohjaamalla paikallisia kouluja osallistumaan valtakunnallisille taloustaitotunneille. OP Kangasala on huomioinut saavutettavuuden asiakasmateriaalissa ja viestinnässä.

Tulevaisuus näyttää valoisalta huolimatta pandemian tuomasta epävarmuudesta

Tulevaisuuden näkymät toimintaympäristön kasvun osalta ovat hyvät ja pankilla on erinomaiset mahdollisuudet menestyä ja harjoittaa kannattavasti kasvavaa pankkitoimintaa myös jatkossa. Panostamme jatkossakin sujuvaan asiointiin ja ammattitaitoiseen palveluun kaikissa asiointikanavissa. Vuonna 2021 uudistamme omistaja-asiakas etumme.

Lisätiedot: Toimitusjohtaja Jyrki Turtiainen, 050 – 5671885