OP Keski-Pohjanmaa tarjoaa Kesäduunin 30 nuorelle OP:n piikkiin

OP Keski-Pohjanmaa etsii helmikuun ajan toimialueeltaan yleishyödyllisiä yhdistyksiä, jotka voivat tulevana kesänä tarjota 15–17-vuotiaille nuorille kesätyötä. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa yhdistys tarjoaa nuorelle työpaikan kahdeksi viikoksi ja OP Keski-Pohjanmaa lahjoittaa nuoren palkan yhdistykselle.

Yleishyödyllinen yhdistys voi palkata nuoren työskentelemään esimerkiksi urheiluseuran tai kyläyhdistyksen kesätapahtumissa, somereportteriksi, kunnossapitoon tai apulaisohjaajaksi kesäleirille. OP lahjoittaa yhdistykselle nuoren palkan. Yhdistys puolestaan hoitaa käytännön palkanmaksun ja vastaa työnantajavelvoitteista.

Ensikosketus työelämään on nuorille tärkeä juttu, josta saatu kokemus kantaa pitkälle tulevaisuuteen ja opettaa nuorelle myös oman talouden hallintaa. Nuorilta kesällä 2020 kerättyjen palautteiden mukaan 85 prosenttia koki, että kesätyöstä saatu kokemus edistää heidän työllistymismahdollisuuksiaan myös tulevaisuudessa. 

– Ensimmäisen kesätyöpaikan saaminen avaa monelle nuorelle oven työelämään. Haluamme tukea nuoria saamaan mahdollisesti heidän ensimmäisen kesätyöpaikkansa. Työelämätaitojen lisäksi nuoret oppivat myös taloustaitoja, sillä ensimmäinen kesätyöpalkka on monelle nuorelle tärkeä merkkipaalu myös oman talouden näkökulmasta, sanoo OP Keski-Pohjanmaan toimitusjohtaja Jyrki Rantala.

Kampanjan avulla OP Keski-Pohjanmaa haluaa myös tukea yhdistysten toimintaa toimialueellaan. Tukea on tarjolla yhteensä 30 nuoren työllistämiseksi. Yhdistykset voivat hakea Kesäduuni OP:n piikkiin -tukea helmikuun loppuun asti täyttämällä hakulomakkeen osoitteessa op.fi/keski-pohjanmaa/kesaduuni

OP Keski-Pohjanmaa valitsee maaliskuun alussa tuen saavat yhdistykset ja on yhteydessä kaikkiin tukea hakeneisiin yhdistyksiin.

Nuoret voivat hakea Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan yhdistysten tarjoamaa kesätyötä 15.3. –18.4.2021. Avoimet työpaikat ja ohjeistus kesätyönhakuun julkaistaan hakuajan alkaessa osoitteessa op.fi/keski-pohjanmaa

Osuuspankit ympäri Suomen tarjoavat kesällä 2021 kesätyöpaikkoja 15–17 -vuotiaille nuorille OP:n piikkiin yleishyödyllisissä yhdistyksissä. Kampanja on osa OP:n vastuullisuustyötä ja tavoitteena on työllistymisen rinnalla tukea nuorten taloustaitojen oppimista.

Yhdessä enemmän!