20 000 euroa kymenlaaksolaisille yhdistyksille ja yhteisöille

OP Kymenlaakso jakoi toukokuussa yhteensä 20 000 euroa neljälle kymenlaaksolaiselle yhdistykselle tai yhteisölle, joiden toiminta tukee alueellista elinvoimaisuutta tai edistää terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Päätökset tuen saajista tekivät omistaja-asiakasyhteisömme jäsenet ja henkilöstömme.

Avasimme alkuvuodesta Kaikki hyvä on parasta jaettuna -haun, jossa kymenlaaksolaiset yhdistykset ja yhteisöt saivat hakea tukea toimintaansa. Haku sekä päätöksenteko uudistuivat tänä vuonna merkittävästi, sillä jaossa oli suuremmat tukisummat yhteensä neljälle eri saajalle ja päätökset tuen saajista tekivät omistaja-asiakasyhteisömme jäsenet sekä henkilökuntamme. – Uudistuksen tavoitteena oli se, että tuen saajat pystyisivät tekemään saamallaan tuella aidosti vaikuttavia tekoja Kymenlaaksossa, kertoo HR- ja viestintäjohtaja Susanne Vesala OP Kymenlaaksosta.

Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä yhteensä lähes 60, joista 25 valittiin omistaja-asiakasyhteisön äänestykseen. – Äänestyksessä oli mukana hyvin erityyppisiä toimijoita eri puolilta Kymenlaaksoa, toteaa Vesala.

Omistaja-asiakasyhteisön valinnat olivat:

1.    Haminan Pallo-Kissat ry: 7 000 euroa
2.    Parik-säätiö: 5 000 euroa
3.    Kymenlaakson Liikunta ry: 3 000 euroa

Lisäksi henkilöstömme sai äänestää oman suosikkinsa kaikista hakijoista. Eniten ääniä sai MLL:n Kymen piiri ry:n ja Kotka Eagles ry:n yhteinen hanke, joka sai 5 000 euroa.

Kuvassa ylärivissä vasemmalta: Risto Uotila, Sirpa Lundberg ja Pasi Hedman Parik-säätiöstä, Christa Carpelan MLL:n Kymen piiristä, Heli Vaija Ehyt ry:stä ja Tommi Lehtinen Kymenlaakson Liikunta ry:stä. Alarivissä vasemmalta: Alisa Koistinen, Tuuli Kriktilä ja Sampo Vierikko Haminan Pallo-Kissat ry:stä.

Mihin tukea käytetään?

Haminan Pallo-Kissat ry on Haminassa toimiva jalkapallon ja Futsalin erikoisseura, joka käyttää tukea jälleen tänä keväänä toteutettuihin eskarifutikseen ja 1.-2. -luokkalaisten jalkapallotapahtumaan sekä ympärivuotisen jalkapallokoulun toimintaan. Seurassa on rekisteröityjä junioripelaajia noin 330. – Tukisumma yllätti meidät positiivisesti ja aiomme käyttää varoja harkiten useamman vuoden aikana, miettii seuran puheenjohtaja Mika Haikala.

Parik-säätiö järjestää ja kehittää sosiaalisia työllistämis-, kuntoutus- ja koulutuspalveluja. Saamallaan tuella säätiö aikoo järjestää kaksi Yhdessä ulkoilemaan -tapahtumaa, joissa kohderyhmänä ovat työelämän ulkopuolella olevat työikäiset henkilöt. Tavoitteena on edistää hyvinvointia yhteenkuuluvuuden avulla sekä innostaa terveyttä edistävään liikkumiseen. - Olemme erittäin iloisia saamastamme tuesta. Uskomme äänestäjien viestinä olleen, että yhteisestä hyvästä halutaan jakaa myös heikommassa asemassa oleville, toteaa yrittäjyyskoordinaattori Risto Uotila Parik-säätiöstä.

Kymenlaakson Liikunta haki tukea nuuskan vastaiseen kampanjaan, jota se on toteuttamassa yhdessä usean muun tahon kanssa. Hankkeen pääasiallisena kohderyhmänä ovat 12-18 -vuotiaat junioripelaajat ja heidän parissaan toimivat valmentajat, joukkueenjohtajat sekä muut joukkueiden toimihenkilöt. Tavoitteena on levittää kampanjan aineistoa ja ajatusta pilotin jälkeen koko maakuntaan. – Mielestämme on hienoa, että omistaja-asiakkaiden ääni kuuluu pankin päätöksenteossa, sanoo toiminnanjohtaja Tommi Lehtinen Kymenlaakson Liikunnasta.

MLL:n Kymen piiri ry ja amerikkalaisen jalkapallon seura Kotka Eagles saivat tukea kesäkerhon järjestämiseen pienille koululaiselle Kotkan Karhuvuoressa. Tavoitteena on tavoittaa lapsiperheitä, joilla on haasteita järjestää lapsilleen kesätoimintaa esimerkiksi taloudellisista syistä tai lähiverkoston puutteesta johtuen. - Kesäkerho järjestettiin viime kesänä ensimmäistä kertaa ja kokeilu oli menestys. Lapsia perheineen löysi hienosti paikalle ja erityisesti ilahdutti, että maahanmuuttajalapset löysivät kesäkerhon, kertoo toiminnanjohtaja Christa Carpelan MLL:n Kymen piiristä.

Kaikki hyvä on parasta jaettuna -kampanja on osa OP Kymenlaakson vastuullisuustyötä ja yhteisöllistä roolia. Edistämme yhteisömme pitkän tähtäimen menestystä ja hyvinvointia edustamalla positiivista muutosvoimaa toimintaympäristössämme. Yhteisöllinen rooli merkitsee vaikuttavia tekoja yhteisön hyväksi niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti - digitaalisesti ja fyysisesti.

Omistaja-asiakasyhteisö on omistaja-asiakkaiden uudenlainen, digitaalinen vaikuttamiskanava, jonka kautta osuuskunnan jäsenet saavat halutessaan mahdollisuuden vaikuttaa omistamansa pankin toimintaan. Yhteisössä voi halutessaan toimia anonyymisti.