– Käytämme merkittävän osan tuloksestamme asiakkaidemme ja toimintaympäristömme hyväksi. Verojen maksamisen lisäksi maksamme omistaja-asiakkaillemme OP-bonuksia ja tarjoamme muita taloudellisia etuja. Viime vuonna ilmaisten päivittäispalveluiden merkitys oli 3,5 miljoonaa euroa, sanoo OP Länsi-Suomen toimitusjohtaja Matti Kiuru.
– On myös huomattava, että yhteisöverot eivät kohdennu kotipaikan vaan työntekijämäärien mukaan. Siten OP Länsi-Suomen maksama yhteisövero kohdentuu muuallekin kuin yrityksen kotipaikan Rauman verokertymään henkilöstön työskentelykuntien mukaisesti, Kiuru jatka.
Pankin vahva talous on jatkunut tänä vuonna. Syyskuun loppuun mennessä uusia asuntolainoja on myönnetty 19 % ja uusia yritysluottoja 29 % viime vuotta enemmän. Asiakkaidemme sijoitusvarallisuus on kasvanut 7,4 % ja talletukset 7,8 %.
-Osittain kyseiset kasvuluvut ovat kovia, koska vertailukohta on matala. Luvut kuitenkin kuvastavat myös Satakunnan tilannetta. Satakunnalla menee tällä hetkellä hyvin ja uskomme vahvasti hyvän kehityksen jatkuvan, kertoo Kiuru.
OP Pohjola maksoi yli 386 miljoonaa euroa yhteisöveroa
OP Pohjolaan kuuluvat yhtiöt maksoivat yhteensä yli 386 miljoonaa euroa yhteisöveroa vuonna 2024. Vuoden lopussa OP Pohjolaan kuului 93 osuuspankkia sekä keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Edellisenä vuonna 2023 OP Pohjola maksoi yhteisöveroa yli 397 miljoonaa euroa.
– Olemme yksi Suomen suurimmista veronmaksajista. Maksamalla merkittävän määrän veroja kannamme vastuuta suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen hyvinvoinnista. Toimintaympäristömme kestävän taloudellisen menestyksen edistäminen tulee suoraan OP Pohjolan perustehtävästä. Vahvan vakavaraisuutemme avulla rahoitamme ja vakuutamme suomalaisia yrityksiä ja tuemme siten koko Suomen kansantalouden kasvua, sanoo OP Pohjolan pääjohtaja Timo Ritakallio.
OP Pohjolan liikevoitto vuonna 2024 oli 2 486 miljoonaa euroa. OP-bonukset ja omistaja-asiakkaiden muut taloudelliset edut olivat yhteensä 574 miljoonaa euroa.
Lisätiedot
OP Länsi-Suomi, toimitusjohtaja Matti Kiuru
matti.kiuru (a) op.fi, 044 714 1400