OP Länsi-Suomi maksoi 3,4 miljoonaa euroa yhteisöveroa

OP on suurimpia yhteisöveron maksajia monessa kunnassa. Yhteisöveroa maksetaan kunnassa työskentelevän henkilöstömäärän suhteessa. Laaja konttoriverkosto ja työntekijöiden sijoittuminen monen kunnan alueelle mahdollistaa maksetun yhteisöveronkin jakautumisen laajalle. OP Länsi-Suomi maksoi Satakunnassa vuonna 2019 yhteisöveroa 3,4 miljoonaa euroa.


Kaiken kaikkiaan OP Ryhmään kuuluvat yhtiöt maksoivat yhteensä 140 miljoonaa euroa yhteisöveroa vuonna 2019. OP Ryhmän tulos ennen veroja vuonna 2019 oli 838 miljoonaa euroa. Viime vuoden lopussa OP Ryhmään kuului 147 jäsenosuuspankkia sekä ryhmän keskusyhteisö tytär- ja lähiyhteisöineen. OP Ryhmä on talletuspankkien yhteenliittymästä annetussa laissa tarkoitettu taloudellinen kokonaisuus. Ryhmän emoyhtiöksi on teknisesti määritelty osuuspankit yhteensä, ja ryhmän yhtiöt ovat yhteisvastuullisia.