OP Lounaismaa tarjoaa Kesäduunin 20 nuorelle OP:n piikkiin paikallisissa yhdistyksissä

Kesäduuni 2023

Ensimmäinen kesätyöpaikka on nuorelle tärkeä etappi. OP Lounaismaa etsii helmikuun loppuun asti yleishyödyllisiä yhdistyksiä, jotka ovat kiinnostuneita tarjoamaan 15–17-vuotiaille nuorille kesätyön tulevana kesänä. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa OP lahjoittaa yhdistyksille tuen nuoren palkkausta varten ja yhdistys tarjoaa nuorelle kesätyön kahdeksi viikoksi.

OP Lounaismaa tarjoaa tänä vuonna tuen yhteensä 20 nuoren työllistämiseksi. Yhdistykset voivat hakea tukea helmikuun aikana. Maaliskuun alussa osuuspankki valitsee tuen saavat yhdistykset ja on yhteydessä kaikkiin tukea hakeneisiin yhdistyksiin.
 
Valtakunnallisesti Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan avulla työllistetään noin 2 000 nuorta yleishyödyllisissä yhdistyksissä ympäri Suomen. Kampanjan avulla tuetaan nuorten työllistymistä ja samalla kesätyö opettaa nuorelle myös oman talouden hallintaa. Tänä vuonna on kymmenes kesä, jolloin osuuspankit ympäri Suomen tarjoavat nuorille mahdollisuuden tutustua työelämään. 

OP edellyttää yhdistyksiltä sitoutumista Vastuullisen kesätyön periaatteisiin.
 

Yhdistykset voivat hakea osuuspankin Kesäduuni OP:n piikkiin -tukea 1.−28.2.2023 täältä.