OP:n Tubepäivä Salossa 17.5.

Viime vuosina suuren suosion kerännyt OP:n Tubepäivä jatkuu myös tänä vuonna! Tubetähdet Pinkku Pinsku, NikojaSanttu ja Scouppi saapuvat tapaamaan fanejaan OP Lounaismaan Salon konttorille perjantaina 17.5. klo 16-19.

 

Uskomme yhdessä tekemisen ja yhteisön voimaan digitaalisen ja perinteisen maailman rajapinnassa. Tubecon luo uuden ajan yhteisöllistä toimintaa, jonka arvot sopivat hyvin yhteen OP:n kanssa. Keskeistä tubettamisessa on aitous, välittäminen ja arvostus muita kohtaan. Tubettaminen kokoaa yhteen nuoret eri puolilta Suomea ja maailmaa.

Tubecon on lyhyessä ajassa muuttanut perinteistä tapaa tehdä tapahtumia. Tubettaminen on kasvanut viime vuosina huimasti ja YouTube on suosituimpia medioita nuorten parissa. Vuonna 2019 Tubecon-tapahtumaan, Helsingin Messukeskukseen odotetaan yli 20 000 kävijää. Tulevaisuus-teema tarjoaa laajasti ohjelmaa niin tubefaneille, heidän vanhemmilleen kuin tubettajille.

Yhteistyö koostuu tänä vuonna pääyhteistyökumppanuudesta Tubecon-tapahtumassa Helsingissä 16.-17.8. ja valtakunnallisesta OP:n Tubepäivä -kiertueesta toukokuussa.