Yhteistyöllä parempaa tulevaisuutta

Uudistamme yhteisöjen tukemiseen ja sponsorointiin liittyvää toimintamallia vuoden 2019 alusta.

Asiakasomisteisena yrityksenä Oulun Osuuspankki hahmottaa toimintaansa kaksoisroolin kautta: liiketoimintaroolissa luodaan taloudellista hyvää, jota hyödynnetään yhteisöllisessä roolissa. Yhteisöllisessä roolissaan Oulun Osuuspankki kantaa vastuuta niin omistaja-asiakkaista kuin laajemmin yhteiskunnasta ja paikallisyhteisöistä.

Pankki on mukana monella tavalla tukemassa oman toimialueensa, sen yhteisöjen ja ihmisten parempaa arkea ja tulevaisuutta. Tästä esimerkkeinä ovat kulttuurin, urheilun ja senioritoiminnan tukeminen sekä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen ja taloustaitojen lisäämiseen liittyvät hankkeet.

Vuoden 2019 haku on avoinna 31.1.2019 saakka

Haluamme tukea oman alueemme yhteisöjä ja niiden toimintaedellytyksiä uudenlaisen yhteistyön kautta. Uudistamme yhteisöllistä toimintaamme ja käynnistämme sähköisen haun, jolla haluamme varmistaa hakemusten tasapuolisen käsittelyn. Voitte hakea yhteisöllenne tukea toimintaan täyttämällä kyselyn alla olevassa osoitteessa viimeistään to 31.1.2019.

Huomaattehan, että emme pysty avustamaan yksittäisiä urheilujoukkueita vaan toivomme hakemuksia seuratasolla.
Toteutamme yhteistyöhaun jatkossakin sähköisesti keskittämällä hakemukset vuodenvaihteeseen. Hakuajan päätyttyä olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin.

Tervetuloa rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuutta!