Tervetuloa kotimaiseen paikalliseen pankkiin!

OP Päijät-Häme, viralliselta nimeltään Päijät-Hämeen Osuuspankki, on OP Ryhmän suurimpia osuuspankkeja. Palvelemme sinua joustavasti verkossa, puhelimitse ja palveluaikojemme puitteissa toimipisteissämme Lahdessa, Heinolassa ja Iitissä. Toimialueeseemme kuuluvat Lahden ja Heinolan kaupungit sekä Hollolan ja Iitin kunnat.

Vuoden 2022 lopussa pankilla oli yli 52 200 omistaja-asiakasta ja lähes 86 000 asiakasta. Palvelemme asiakkaitamme 108 finanssialan ammattilaisen voimin. Perustehtävän mukaisesti OP Päijät-Häme kulkee asiakkaidensa arjessa edistäen heidän sekä koko toimialueensa taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. 

Toimintaamme ohjaa vakaa arvopohja: ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen. Toimimme eettisesti kestävästi ja vastuullisesti. Tämä näkyy päivittäisissä asiakaskohtaamisissa, vastuullisuustyössämme, sekä pitkäjänteisessä osallistumisessamme elinvoimaisen Päijät-Hämeen kehittämiseen. 

Paikallinen, kotimainen ja asiakkaidensa omistama pankki on palvellut asiakkaitaan jo lähes sadan vuoden ajan. Tehtävämme on tukea asiakkaitamme heidän päätöksissään, elämän käännekohdissa ja unelmien mahdollistamisessa. Täällä – kotona Päijät-Hämeessä. 

Tule asiakkaaksemme!  

Tarjoamme kaikki pankki- ja vakuutuspalvelut yhden katon alta, jotta sinun arkesi on sujuvampaa. Voit hyödyntää tarpeen mukaan myös asiantuntevia ja laadukkaita OP Koti Päijät-Hämeen kiinteistönvälityspalveluita. Omistaja-asiakkaanamme saat kattavia ja ainutlaatuisia etuja sekä kustannushyötyä taloutesi asioinnista. 

Taloutesi elämänkumppani

OP Päijät-Häme on jäsentensä eli omistaja-asiakkaidensa omistama, kehittyvä pankki. Vuonna 2022 pankin tuloksesta palautui omistaja-asiakkaillemme 3,6 miljoonaa euroa OP-bonuksina, joilla maksettiin esimerkiksi palvelu- ja vakuutusmaksuja.

Taloutesi elämänkumppanina tarjoamme sinulle monipuoliset, vastuulliset ja asiantuntevat palvelut:

  • tilit, maksukortit, verkkopalvelun ja opastusta palveluiden käyttöön

  • luotot ja lainat eri elämäntilanteisiin ja tarpeisiin

  • säästämisen ja sijoittamisen ratkaisut

  • vakuutukset itsesi, perheesi ja omaisuutesi turvaksi

  • OP Koti Päijät-Hämeen tarjoamat kiinteistönvälityspalvelut

  • lakipalvelut perhettä, verotusta ja kiinteistökauppoja koskevissa tilanteissa

  • yksilöllistä varallisuudenhoitoa OP Privatessa

  • kattavat yrityspalvelut maksuliikkeestä vakuutuksiin

Paikallisia tarinoita Päijät-Hämeestä
        
    
    
    
    
                                                Lahden radiomastot
Lue pankkimme ja yhteistyökumppaneidemme kuulumisia.