Kuopion konttori talvi

Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2021: Pohjois-Savon Osuuspankin vertailukelpoinen tulos nousi alkuvuonna ja asuntorahoitus jatkui vilkkaana Pohjois-Savossa

Pohjois-Savon Osuuspankin vertailukelpoinen liikevoitto oli tammi-maaliskuussa 2,6 miljoonaa euroa, ja se nousi selvästi edellisvuoden vastaavan ajankohdan 0,1 miljoonasta eurosta. Asuntorahoituksessa alkuvuosi oli historian kiireisin.

Pankin liikevoitto oli maaliskuun lopussa 3,0 miljoonaa euroa, se supistui 8,8 miljoonaa euroa edellisvuodesta. Pankin vertailukelpoinen tulos kuitenkin parani selvästi edellisvuodesta ollen 2,6 miljoonaa euroa (edellisvuonna 0,1 miljoonaa euroa). Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista alenivat 11,6 miljoonaa euroa edellisvuodesta. Nämä tuotot tuloutuvat tänä vuonna valtaosaltaan toisella vuosineljänneksellä edellisvuoden ensimmäisen vuosineljänneksen sijasta. Kulut pienenivät vertailukauteen verrattuna; mm. luottojen arvonalentumiset olivat 1,0 miljoonaa euroa edellisvuotta pienemmät. Korkokate kasvoi 0,4 miljoonalla eurolla, ja puolestaan palkkiotuotot supistuivat 0,1 miljoonalla eurolla edellisvuoteen verrattuna.

- Kokonaisuutena asiakasliiketoiminnan tuottojen kasvu oli kulujen kasvua nopeampaa - sekä tuotto- että kulukehitys olivat vertailukautta selvästi myönteisempiä. Tulos oli alkuvuodelle asetettua tavoitetta selvästi parempi, pankin toimitusjohtaja Seppo Pääkkö taustoittaa.

Pankin vakavaraisuus säilyi edelleen vahvalla tasolla 39,0 prosentissa. Vahva vakavaraisuus antaa maakunnalliselle finanssitoimijalle hyvät edellytykset osallistua rahoittajana maakunnan yritysten investointeihin sekä palvella ja rahoittaa asiakkaitaan myös jatkossa. Vakavarainen pankki on asiakkailleen turvallinen kumppani, jolla on edellytykset tukea asiakkaitaan myös koronakriisin yli.

Pohjois-Savon Osuuspankin pankkitoiminta* kasvoi tammi-maaliskuussa edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta 342 miljoonaa euroa (+5,7 %**) ollen 6,4 miljardia euroa. Pankkitoiminnan kasvu perustui keskeisesti talletusten kasvuun. Pankin talletukset (+7,6%), rahastosäästöt (+39,6%**) ja vakuutussäästöt (+18,4%**) kasvoivat edellisvuodesta. Sen sijaan pankin rahoitustoiminta supistui hieman edellisvuodesta (-1,2%**).

Asuntorahoituksessa alkuvuosi oli historian kiireisin. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä myönnettyjen asuntolainojen määrä nousi neljänneksellä verrattuna vuoteen 2020. Asuntokaupassa kysyntää on ollut aiempaa enemmän omakotitaloihin ja tätä tukee myös se, että asuntolainan keskikoko on samalla noussut etenkin asunnon vaihtajien kohderyhmässä. OP Koti Itä-Suomen asuntokauppa on käynyt alkuvuodesta Pohjois-Savossa erittäin vilkkaasti. Kuopiossa kauppamäärät ovat kasvaneet 16 % ja Siilinjärvellä 39 % edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tarjontaa on kysyntään nähden vähän, mikä on heijastunut asuntojen positiivisena hintakehityksenä. Käytettyjen asunto-osakkeiden hinnat nousivat vertailujaksolla Kuopiossa 7,4 %, mikä on jopa pääkaupunkiseutuakin kovempi nousu. Myös loma-asuntojen kauppa on jatkunut vahvana.

Varallisuudenhoidon osalta alkuvuodesta muodostui kokonaisuudessaan hyvä. Sekä rahasto- että vakuutussäästäminen kasvoivat reippaasti edellisvuoteen verrattuna.

Yritysluottokannan kasvua oli erityisesti asuntorakentamisen ja taloyhtiöiden peruskorjausten rahoittamisessa ja rahoituksen kysyntä jatkuu edelleen vilkkaana. Muiden yritysinvestointien osalta rahoituksen kysyntä on toistaiseksi maltillista.

-Pankin uusi organisaatio aloitti 1.3.2021. Uudelleenorganisoitumalla haluamme varmistaa pankin palvelu- ja kilpailukyvyn myös tulevaisuudessa kehittämällä jatkuvasti toimintaamme. Uskomme, että uusilla toimintatavoilla sekä selkeämmällä organisaatiolla sujuvoitamme töiden tekemistä sekä tarjoamme asiakkaille entistäkin parempaa asiakaskokemusta sekä henkilöstölle parempaa työntekijäkokemusta, jatkaa Pääkkö.

Mihin osakkeisiin Pohjois-Savon Osuuspankin asiakkaat sijoittivat alkuvuoden aikana?

Pohjois-Savon Osuuspankin asiakkaiden osakekaupankäynnin volyymi kasvoi edelleen tammi-maaliskuussa 35 % (vrt. Q4 2020). Aktiivisesti kauppaa käyvien asiakkaiden määrä kasvoi alkuvuoden aikana 24 % (vrt. Q4 2020). Asiakkaat ostivat erityisesti Sammon, Orionin ja UPM:n osakkeita ja myivät Nokiaa, Metso Outoteciä ja Tikkurilaa. Ulkomaisista osakkeista asiakkaat ostivat mm. Royal Dutch Shelliä ja myivät Teslaa. Ulkomaalaisten osakkeiden kaupankäyntivolyymi nousi 9,0 %:iin kun se oli vuonna 2020 keskimäärin 6,6 % ja vuonna 2019 4,4 %.

Suosituin osakekaupankäynnin alusta oli op.fi 54 % (2020 51 %, 2019 49%) osuudella ja OP-mobiili 28 % (2020 27 %, 2019 24 %) osuudella. Konttori- ja meklarikanavan kautta toteutettujen kauppojen suhteellinen osuus on laskenut. Alkuvuoden aikana konttori- ja meklarikanavassa kauppoja tehtiin enää 18 % (2020 22 %, 2019 27 %).

-Pohjoissavolaisten naisten %-osuus osakekaupankäynnistä näyttäisi nousevan tasaisesti. Heidän osuus on nyt 14,5 % (2020 13,14%, 2019 11,9 %). Naiset näyttäisivät mm. hyödyntäneen Nokian hetkellisen kurssinousun Q1 aikana parhaiten. Naiset ovat olleet alkuvuonna suhteellisesti miehiä aktiivisempi Nokian osakkeen myyjäryhmä. Naisten osalta osakeostoissa taas erottui miehiin verrattuna Olvin osakkeen hankinnat, joita naiset toteuttivat suhteessa kaksinkertaisen määrän miehiin verrattuna, pankin OP Private -varallisuudenhoitopalveluista vastaava myyntijohtaja Juho Lappi kertoo.

Vastuullisen sijoittamisen teema on noussut sijoittajille tärkeäksi. Alkuvuoden aikana OP:n rahastoihin tuli lähes 60 000 uutta osuudenomistajaa valtakunnallisesti. Ylivoimaisesti eniten uusia osuudenomistajia sai OP-Ilmasto rahasto. Euromääräisesti asiakkaat sijoittivat alkuvuonna eniten rahaa vaihtoehtoisen sijoittamisen OP-Alternative Portfolio rahastoon. Nämä samat painotukset näkyvät rahastosijoituspäätöksissä myös Pohjois-Savossa.

*Pankkitoiminta: vakuutussäästöjen, rahastojen, talletusten, rahoituksen ja tuotto-osuuksien yhteenlaskettu määrä.

**12 kuukauden muutos

Pohjois-Savon Osuuspankki on yksi OP Ryhmän suurimmista pankeista ja toimialueen johtavia pankkeja. Pankilla on 6 konttoria sekä kattavat verkko- ja puhelinpalvelut. Pohjois-Savon Osuuspankilla on 82 590 omistaja-asiakasta (31.3.2021 tilanne).