Asiakasvarat vahvassa kasvussa alkuvuonna: OP Pohjois-Savon tuloskatsaus 1.1.-30.6.2019

Pohjois-Savon Osuuspankissa asiakasvarat kasvoivat tammi-kesäkuussa 261 miljoonaa euroa (8,7%) ollen 3,3 miljardia euroa 30.6.2019. Asiakasvaroilla tarkoitetaan vakuutussäästöjen, rahastojen, talletusten, indeksilainojen ja tuotto-osuuksien yhteenlaskettua määrää. Erityisen vahvaa alkuvuoden kasvua oli vakuutussäästämisessä (11,8%) ja rahastosijoituksissa (11,6%).

Pankin tammi-kesäkuun 2019 liikevoitto kasvoi 1,2 miljoonaa euroa edellisvuodesta ja oli 18,2 miljoonaa euroa. Liikevoiton kasvuun vaikuttaneita tekijöitä olivat mm. edellisvuodesta pienentyneet saamisten arvonalennusten määrä 0,6 miljoonaa eurolla, palkkiotuottojen kasvu 0,8 miljoonaa eurolla ja korkokatteen kasvu 0,1 miljoonalla eurolla.

Pankin pankkitoiminta kasvoi 12 kuukauden kasvuna 305 miljoonaa euroa (5,4%) ollen 5,9 miljardia euroa 30.6.2019. Pankkitoiminnalla tarkoitetaan asiakasvarojen ja rahoituksen yhteenlaskettua määrää. Asiakasvarat kasvoivat 12 kuukauden kasvuna 175 miljoonaa euroa (5,7%). Pankin rahoitustoiminnan kasvu säilyi edelleen vahvana. Se kasvoi edellisvuodesta 127 miljoonaa euroa (5,2%) 12 kuukauden kasvuna. Yritysluottokannassa kasvu tulee erityisesti varsinaisesta yritysrahoituksesta, mutta kasvua tulee myös asuntorakentamisesta ja taloyhtiöiden peruskorjauksen rahoittamisesta Kuopion alueella. Alkuvuoden asuntokauppa ja -rahoitus oli edellisvuotta hiljaisempi, mutta kuitenkin vilkkaampaa kuin vuonna 2017. Kuluvan kesän aikana asuntomarkkinat ovat selvästi piristyneet, mikä näkyy asuntokauppojen ja -rahoituksen lisääntymisenä.

- Entistä suurempi osa asiakkaistamme on myös alkanut varautua korkeampiin korkoihin ottamalla lainaansa korkosuojauksen. Korkojen ollessa edelleen matalalla ja jopa laskevalla tasolla on järkevä ja kustannuksiltaan varsin edullinen aika korkosuojaamiseen. Suosituin lainan korkosuojausaika on 10 vuotta ja suojauksen voi ottaa niin uuteen kuin aiemmin otettuun lainaan, kertoo toimitusjohtaja Seppo Pääkkö

Pankin vakavaraisuus on edelleen vahvalla tasolla ollen kesäkuun lopussa 42,5 prosenttia. Vahva vakavaraisuus antaa maakunnalliselle finanssitoimijalle hyvät edellytykset osallistua rahoittajana maakunnan yritysten investointeihin, ja palvella sekä rahoittaa asiakkaitaan myös jatkossa. Vakavarainen pankki on asiakkailleen turvallinen kumppani, jolla on edellytykset tukea asiakkaitaan myös heikon suhdanteen yli.

- Hyvä asiakaskokemus on vakavaraisuuden rinnalla tärkein tavoitteemme, Pääkkö jatkaa. Mittaamme onnistumistamme jatkuvasti ja mitattu asiakaskokemus on alkuvuodesta parantunut entisestään. Tämä näkyy myös siinä, että pankille on tullut paljon uusia asiakkaita ja pankkitoiminnan volyymi on ollut hyvässä kasvussa, Pääkkö jatkaa. Pankin omistaja-asiakkaiden määrä kasvoi maaliskuun lopussa 81 090 omistaja-asiakkaaseen – kasvua oli 3 419 edellisvuodesta 12 kuukauden kasvuna.

Omistaja-asiakas tekee hyvää -kampanja jatkuu syksyllä 2019. Edelliset Omistaja-asiakas tekee hyvää -kampanjat keräsivät kolmen vuoden aikana 2015-2017 yhteensä yli 90 000 euron edestä lahjoituksia erilaisille yleishyödylli-sille toimijoille pankin toimialueella. Omistaja-asiakas tekee hyvää -kampanjan aikana 1.8.2019-30.11.2019 jokaisesta pankkiin liittyvästä uudesta omistaja-asiakkaasta kertyy 10 euron summa kokonaispottiin, joka lahjoitetaan kampanja-ajan päätyttyä omistaja-asiakkaiden kanssa valittuun hyväntekeväisyyskohteeseen. Tavoitteena on 20 000 euron suuruinen lahjoitussumma. OP Pohjois-Savon omistaja-asiakkaat pääsevät vaikuttamaan lahjoituskoh-teiseen ehdottamalla lahjoituksen saajaa digitaalisessa omistaja-asiakasyhteisössä syyskuussa. Omistaja-asia-kasyhteisössä esille nousseista lahjoitusehdotuksista valitaan äänestykseen suosituimmat lahjoitusehdotukset. Äänestys järjestetään 1-30.11.2019 OP Pohjois-Savon Facebook -sivulla ja lahjoitus annetaan joulukuussa 2019.

- Osuustoiminnallisuuteen kuuluu, että pankkimme omistaja-asiakkaat pääsevät myös vaikuttamaan pankissa tehtäviin asioihin. Tämä kampanja on hieno tilaisuus omistaja-asiakkaillemme osallistua kertomalla itselleen tärkeistä lahjoituskohteista, Pääkkö kertoo.