OP Pohjois-Savon konttoriverkosto ja kassa- ja neuvontapalveluiden palveluajat uudistuvat marraskuun alussa

Pankin Siilinjärven konttori sekä Juankosken ja Varpaisjärven palvelupisteet suljetaan pysyvästi 2.11.2020. Samana päivänä uudistuvat myös Iisalmen, Kuopion, Leppävirran, Nilsiän, Suonenjoen ja Varkauden konttoreiden kassa- ja neuvontapalveluiden aukioloajat – palveluaika laajenee erityisesti Leppävirralla ja Suonenjoella.

-Olemme ottaneet aukioloaikauudistuksessa huomioon konttoreiden asiointimäärät, kassapalveluiden odotusajat ja asiakkailta saadut palautteet. Uudistuksella pystymme vastaamaan paremmin tämän hetkiseen asiakaskysyntään sekä varmistamaan palveluiden tarjoamisen myös tulevaisuudessa. Muutoksella muun muassa lähes kaksinkertaistamme Leppävirran ja Suonenjoen konttoreiden palveluajat nykyisestä, kertoo OP Pohjois-Savon toimitusjohtaja Seppo Pääkkö.

Siilinjärven konttori sekä Juankosken ja Varpaisjärven palvelupisteet sulkeutuvat pysyvästi marraskuun alussa. Siilinjärvellä konttoripalveluita käyttäviä asiakkaita on ollut huomattavasti vähemmän kuin muilla paikkakunnilla. Pankin Juankosken ja Varpaisjärven palvelupisteissä ei kassapalveluita ole ollut tarjolla 17.2.2020 lähtien. Toimipisteiden sulkeminen ei edellytä asiakkailta mitään toimenpiteitä. Esimerkiksi tili-, laina- ja palvelunumerot säilyvät ennallaan.

Konttoriverkoston muutosten jälkeen pankilla on kaikilla Pohjois-Savon maakunnan viiden seutukunnan alueella konttori; Kuopion seutukunnalla Kuopion konttori, Ylä-Savon seutukunnalla Iisalmen konttori, Sisä-Savon seutukunnalla Suonenjoen konttori, Koillis-Savon seutukunnalla Nilsiän konttori ja Varkauden seutukunnalla Varkauden ja Leppävirran konttorit.

Kassa- ja neuvontapalvelut OP Pohjois-Savon konttoreissa maanantaista 2.11.2020 alkaen:

  • Kuopio:
    • kassapalvelut maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9.30-15.00
    • neuvontapalvelut maanantaista perjantaihin klo 9.30-16.30
  • Iisalmi ja Varkaus: maanantaisin ja tiistaisin klo 9.30-15.00
  • Suonenjoki: tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9.30-15.00
  • Leppävirta ja Nilsiä: torstaisin ja perjantaisin klo 9.30-15.00

-Pahoittelemme, että toimipisteiden sulkeminen hankaloittaa niiden asiakkaiden arkea, jotka ovat hoitaneet asioitaan näissä toimipisteissä. Lähes kaikki pankkiasiat voidaan kuitenkin hoitaa ilman konttorissa käymistä, ja tämä tuo helppoutta ja etua myös asiakkaille. Kannustamme jatkossakin asiakkaita hoitamaan asioitaan turvallisesti ja hyödyntämään sähköisiä palveluita sekä pankkikortteja aina mahdollisuuksien mukaan. Arjen raha-asiat voi hoitaa myös ilman digitaalisia palveluita esimerkiksi suoramaksuna tai maksupalvelun kautta. Asiantuntijamme palvelevat asiakkaita jatkossakin puhelimitse, verkkoneuvotteluiden kautta ja konttoreilla esimerkiksi Kuopiossa tai Nilsiässä. Opastamme asiakkaita palveluiden käyttöönotossa, jolloin päivittäisten pankkiasioiden hoitaminen sujuu helposti ja turvallisesti, Pääkkö jatkaa.

Pankin hallitus päätti uudistukseen liittyvistä muutoksista 24.9.2020 syyskuussa pidettyjen yhteistoimintaneuvotteluiden jälkeen. Neuvotteluissa käsiteltiin uudistusten vaikutukset pankin henkilöstön työtehtäviin. Neuvottelut eivät johtaneet irtisanomisiin, kuten ennalta oli arvioitu.

- Asiakkaat toivovat meiltä enemmän asiantuntijuutta vaativaa palvelua, esimerkiksi rahoitukseen ja sijoittamiseen liittyvissä asioissa. Palvelua toivotaan myös entistä laajemmilla palveluajoilla, esimerkiksi ilta-aikoina. Lisäämme neuvotteluaikoja etenkin verkko- ja puhelinneuvotteluihin koko toimialueella, kertoo Pääkkö.

-Haluamme olla jatkossakin läsnä paikallisessa elämässä Siilinjärvellä, Juankoskella ja Varpaisjärvellä, vaikka pankilla ei ole toimipistettä paikkakunnalla. Teemme edelleen yhteistyötä paikallisten yhdistysten, urheiluseurojen ja tapahtumien kanssa, Pääkkö jatkaa.