Tuotto-osuuksien korkojen maksu siirtyy

Euroopan keskuspankin (EKP) ja Finanssivalvonnan suositusten mukaisesti joudumme lykkäämään osuuspankkien voitonjaon maksua eli Tuotto-osuuksien vuoden 2019 korkojen maksua. Korkojen maksu lykkääntyy tulevalta kesäkuulta lokakuulle 2020.

Haluamme OP Ryhmässä noudattaa suositusta ja siten kantaa vastuumme Suomen suurimpana finanssiryhmänä. Suosituksella EKP ja Finanssivalvonta pyrkivät turvaamaan pankkien kyvyn tukea reaalitaloutta yritys- ja kotitalousrahoituksella koronapandemian aiheuttaman talouskriisin vaikutusten helpottamiseksi. 

OP Ryhmä on yksi Euroopan vakavaraisimmista pankeista, ja siksi kriisinsietokykymme on hyvä. EKP:n suositusta noudattamalla pyrimme varmistamaan, että voimme parhaalla mahdollisella tavalla auttaa suomalaisia yrityksiä ja kotitalouksia tämän tilanteen yli.

Osuuspankin Tuotto-osuus

Tuotto-osuus on osuuspankin omistaja-asiakkaan pitkäaikainen oman pääoman ehtoinen sijoitus omaan osuuspankkiin. Tuotto-osuudelle asetetaan vuosittain tuottotavoite, joka vuodelle 2019 oli 3,25 prosenttia. Tuotto-osuuden korko maksetaan vuosittain pankin voitonjakokelpoisesta ylijäämästä edustajiston tai osuuskunnan kokouksen päätöksen mukaisesti.

Viestimme Tuotto-osuuden omistajille asiasta verkkoviestillä ja kirjeellä. Pahoittelemme korkojen maksun lykkääntymistä.