Pohjois-Savon Osuuspankin yhteistoimintaneuvottelut päätökseen suunniteltua aiemmin

Pohjois-Savon Osuuspankki järjestelee toimintojaan vastatakseen muuttuvaan asiakaskäyttäytymiseen ja tarjotakseen entistä laadukkaamman asiakaskokemuksen. Muutosten toteuttamiseksi Pohjois-Savon Osuuspankissa käytiin pääosin pankin henkilöasiakasliiketoimintaa koskeneet yhteistoimintaneuvottelut, jotka päättyivät 25.11.2019. Yhteistoimintaneuvotteluissa löydettiin ratkaisut henkilöstön osalta siten, että irtisanomiset voidaan välttää.

Asiakaskäyttäytymisen muutos, pankkeihin kohdistuvan sääntelyn lisääntyminen sekä digitalisaatio edellyttävät toimenpiteitä, jotka turvaavat pankin palvelu- ja kilpailukyvyn myös tulevaisuudessa. Pankki määrittelee konttoriverkoston palveluajat uudelleen paremmin asiakaskysyntää vastaaviksi.

Pankin Juankosken ja Varpaisjärven konttorit muuttuvat palvelupisteiksi, joissa ei ole kassapalveluita ja asiakkaita palvellaan jatkossa ajanvarauksella. Lisäksi Leppävirran, Nilsiän, Siilinjärven ja Suonenjoen konttoreiden palveluaikoja muutetaan. Muutokset tulevat voimaan helmikuussa 2020. Tarkemmin palveluaikojen muutoksista tiedotetaan lähiviikkojen aikana suunnittelun edetessä. Iisalmen, Kuopion ja Varkauden konttoreiden palveluaikoihin ei tule muutoksia.

- Päivittäiset pankkipalvelut siirtyvät entistä enemmän sähköisiin kanaviin ja niiden kysyntä konttoreissa on vähentynyt merkittävästi. Asiakkaat toivovat meiltä enemmän asiantuntijuutta vaativaa palvelua esimerkiksi rahoittamiseen ja sijoittamiseen liittyvissä asioissa. Myös finanssialaa koskevan sääntelyn noudattaminen vaatii henkilöstöltä entistä syvempää ja vahvempaa osaamista. Kehitämmekin henkilöstön osaamista aiempaa vahvemmin asiantuntijuuden suuntaan, OP Pohjois-Savon toimitusjohtaja Seppo Pääkkö kertoo.

Syyskuun 2019 lopussa OP Osuuskunnan hallintoneuvosto teki periaatepäätöksen osuuspankkien vahinkovakuutusmyynnin siirtämisestä Pohjola Vakuutukseen. Päätöksen taustalla on toimintaympäristön sekä asiakaskäyttäytymisen muutos sekä viranomaisten kasvavat vaateet osaamisen kehittämisen sekä toiminnan valvomisesta. Pohjois-Savon Osuuspankin hallitus on tehnyt päätöksen pankin osalta vahinkovakuutusmyynnin siirtämisestä Pohjola Vakuutukselle 1.4.2020.

Kaikille yhteistoimintaneuvotteluiden piiriin kuuluville työntekijöille on tarjota uusi työtehtävä, minkä lisäksi pankkiin syntyy uudistuksen myös uusia työtehtäviä.

- Olen hyvin tyytyväinen siihen, että yhteistoimintaneuvotteluissa päästiin tavoiteltuun lopputulokseen siten, että henkilöstön irtisanomiset voidaan välttää. Neuvottelut etenivät ripeästi ja ne saatiin päätökseen suunniteltua nopeammin. Uudistuksen myötä pankissa on vielä avoinna 22 tehtävää, joiden täyttäminen on tällä hetkellä käynnissä. Uskomme, että suunnitellut muutokset tarjoavat henkilöstölle mahdollisuuden syventää omaa ammatillista osaamista uusien työtehtävien kautta, Pääkkö jatkaa.

- Itsekin olen tyytyväinen lopputulokseen. Yhteistoimintaneuvottelut on aina raskas prosessi sekä neuvottelijoille että henkilökunnalle. Nyt käydyt YT-neuvottelut sujuivat avoimessa ja keskustelevassa hengessä kuten toivoinkin ja tämän vuoksi saimme lyhennyttyä neuvottelu- ja epävarmuuden aikaa alkuperäisestä suunnitelmasta, toteaa pääluottamusmies Kaisa Junkkarinen-Kosonen.

- Ymmärrämme, että Juankosken ja Varpaisjärven konttoreiden muuttaminen palvelupisteiksi voi hankaloittaa niiden asiakkaiden arkea, jotka ovat tottuneet käymään useammin konttorissa. Haluamme kuitenkin toimia tässäkin asiassa vastuullisesti. Opastamme näiden konttoreiden asiakkaita löytämään sopivat ja helpot tavat pankkiasioidensa hoitamiseen myös jatkossa, Pääkkö toteaa.