OP Suur-Savon ja OP Koti Suur-Savon asuntomarkkinakatsaus

OP Suur-Savossa nostettiin asuntoluottoja vuoden alusta syyskuun loppuun mennessä noin 5 % edellisvuotta vähemmän. Kesäkuukaudet olivat kuitenkin asuntolainojen kysynnän osalta vilkkaita. Nostettujen uusien asuntoluottojen määrä oli touko-syyskuun aikana odotusten mukainen, kun taas vuoden alkupuolen neljän ensimmäistä kuukautta olivat vaisuja niin asuntomarkkinoilla kuin asuntolainojen kysynnässä.

Matalana pysyttelevät korot pitävät asuntovelallisten lainanhoitokulut maltillisena. Korkojen ennustetaan pysyvän alhaisena, ainakin seuraavan vuoden ajan. Alhainen korkotaso on erittäin otollinen luottojen korkosuojaukseen. Alhainen korkotaso pitää korkosuojausten hinnatkin alhaisena. OP Suur-Savon asuntolaina-asiakkaat suojasivat tammi-syyskuussa 2019 asuntoluottojaan edellistä vuotta enemmän. Suojausmahdollisuus voi olla korkosuojausten lisäksi tuotteet, joilla voi turvautua työttömyyden tai sairastumisen varalta. Myös kuukausittainen säästäminen on suojautumista tulevaisuuden varalta, säästäminen antaa puskuria arjen hankintoihin.

Asuntosäästämisen aloittaminen nuorena on vuosi vuodelta suositumpaa. Tänä vuonna OP Suur-Savossa avattiin ASP-tilejä noin 20 % enemmän kuin vuonna 2017. ASP-laina on ensimmäistä asuntoaan ostavalle edullinen tapa rahoittaa oman kodin hankinta. Kun asiakas on säästänyt ASP-sopimuksen mukaisesti 10 % ostettavan asunnon hinnasta, pankki lainaa loput.

Etelä-Savossa käytettyjen asuntojen hinnat varsinkin maaseudulla ja pienissä taajamissa ovat pysyneet alhaisina. Väestöennusteemme on muuttotappiollinen ja ikäihmisten osuus väestöstä on suuri, verrattuna vaikkapa Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin.

Loma-asuntojen ostoa varten nostettujen lainojen osuus on pysynyt samana kuin vuotta aikaisemmin. Iso osa pankissa ja OP Kodissa asioivista on ”kahta kotia asuvia” eteläsavolaisia. Saimaan alueen kaupungit ja kunnat ovat houkuttelevia kakkosasuntokuntia. Toiveenamme on, että edulliset asuntojen hinnat saisivat nuoret pysymään Etelä-Savossa - tai muuttamaan Etelä-Savoon.

Asuntokauppojen määrä Etelä-Savossa on kiinteistövälityksen keskusliiton tilaston mukaan pienentynyt viime vuodesta noin 11 %. Hintakehitys on edelleen laskusuunnassa. Paikallisesti toteutuneissa kauppahinnoissa on ollut isojakin eroja johtuen mm. sijainnista, kohteiden iästä, kunnosta ja remonttitarpeista. Myyntiin tulee paljon asuntoja, joissa on jo isoja remonttitarpeita.

Etelä-Savossa sijaitsee noin 10 % kaikista Suomen vapaa-ajan asunnoista ja viime vuosina niitä on tullut runsaasti myyntiin. Yleisin syy laittaa mökki myyntiin on omistajien korkea ikä. Vapaa-ajan asuntojen kysyntä on kasvanut jatkuvasti vuodesta 2014 ja tänä vuonna se on pysynyt viime vuoden tasolla.

Mikkelissä myyntimäärät ovat laskeneet viime vuodesta, ja suurin pudotus on myytyjen kerrostaloasuntojen määrässä.

Savonlinnassa asuntokauppojen määrä on pysynyt viime vuoden tasolla. Kerrostaloasuntojen myynti on kasvanut viime vuodesta, muiden kohdetyyppien kysyntä on hieman laskenut.

Lisätiedot:
OP Suur-Savon pankinjohtaja Arja Haverinen, p. 050 5169798
OP Koti Suur-Savon toimitusjohtaja Maija Skön, p. 040 5643008