Suur-Savon Osuuspankin Mikkelin konttorin kassapalvelualue siirtyy uuteen tilaan 25.2.

Suur-Savon Osuuspankki uudistaa Mikkelin konttorin kassapalvelualueen. Kassapalvelualue siirtyy maanantaina 25.2. entisen Saran Asia Restaurant -ravintolan tilaan. Uusi tila sijaitsee aivan pankkikonttorin vieressä samassa kiinteistössä kuin Mikkelin konttori. Kahdessa eri tasossa toiminut ravintolatila on muuttunut yhdessä tasossa toimivaksi palvelualueeksi. Uudella kassapalvelualueella asiakkaat hoitavat päivittäisiä raha-asioitaan, kuten tekevät käteisnostoja, talletuksia, tilisiirtoja sekä maksavat laskuja ja lunastavat rahalähetyksiä.

Myös TalletusOtto-automaatti siirtyy uuteen tilaan. Siirron vuoksi TalletusOtto-automaatin käytössä on katkos 21.-24.2. Mikkelin konttorin infopiste säilyy nykyisellä paikallaan. Infopisteessä palvellaan mm. verkkopalvelutunnusten vaihtoon ja pankkikorttien luovutukseen liittyvissä asioissa.

Suur-Savon Osuuspankin hallintojohtaja Tero Pulkkinen kertoo, että uudistuksen tavoitteena on parantaa ja ajanmukaistaa asiakkaiden päivittäisten raha-asioiden hoitoa: "Palvelemme laajaa asiakaskuntaa Etelä-Savossa. Suurin osa asiakaskohtaamisista tapahtuu tänä päivänä sähköisissä kanavissa ja puhelimitse. Haluamme kuitenkin varmistaa, että myös kassapalveluja käyttävillä asiakkaillamme on ajanmukaiset ja toimivat palvelut." Pulkkisen mukaan Mikkelin konttorin remontti jatkuu pankkisaliin ja konttorin toiseen kerrokseen loppukevään aikana.

Kassapalvelualueen suunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto Heikki Kirjalainen Mikkelistä ja pääurakoitsijana on toiminut Jalon Rakentajat Oy. Ohessa havainnekuva uudesta tilasta (kuva: Arkkitehtitoimisto Heikki Kirjalainen).

Lisätiedot:
hallintojohtaja Tero Pulkkinen tero.pulkkinen(a)op.fi, puh. 010 255 2310