Suur-Savon Osuuspankki muuttaa aukioloaikoja 1.5.2020 alkaen

Toukokuusta alkaen Suur-Savon Osuuspankin asiantuntijat palvelevat henkilö- ja yritysasiakkaita ajanvarauksella maanantaista torstaihin klo 9-19 ja perjantaisin 9.30-16. Koronaepidemian aikana kohtaamiset hoidetaan pääosin verkon ja puhelimen välityksellä.

 

Koronapandemian aikana asiakkaat ovat hienosti ottaneet käyttöön päivittäisten pankkiasioiden hoidossa uudet palvelutavat, jotka ovat konttorissa asiointia helpompia ja edullisempia. Laskujen maksaminen hoituu jatkossakin helpoiten suoramaksuna, e-laskuna, OP-mobiilissa tai maksupalvelun kautta. OP-mobiilissa on muun muassa laskujen maksamista helpottava viivakoodinlukija. Maksupalvelukuorissa on valmiiksi maksettu postimaksu, ja ne voi jättää lähimpään postilaatikkoon. Asiakas voi tilata maksupalvelukuoria kotiinsa soittamalla numeroon 0100 0500.

 

Päivittäiset ostokset voi maksaa joustavimmin osuuspankin maksukortilla. Maksukortilla voi nostaa käteistä rahaa automaattien lisäksi esimerkiksi K-ruokakauppojen, R-kioskien, Tokmannien ja Neste-palveluasemien kassoilta. OttoPlus- ja TalletusOtto.-automaateilla voi rahan nostamisen lisäksi tallettaa käteistä.

 

Suur-Savon Osuuspankin konttoreiden aukioloajat 1.5 alkaen:

 

  • Mikkeli: kassapalvelut ma-pe 9.30-12.30, info ma-pe 9.30-16 
  • Savonlinna: kassapalvelut ma-pe klo 9.30-12.30, info ma-pe klo 9.30-16
  • Pieksämäki: kassapalvelut ma, ti, ke, pe klo 9.30-12.30, info ma-pe klo 9.30-16
  • Juva: kassapalvelut ma, ke, pe klo 9.30-12.30, ajanvarauksella ma-pe 9.30-16
  • Mäntyharju: kassapalvelut ma, ke, pe klo 9.30-12.30, ajanvarauksella ma-pe 9.30-16
  • Sulkava: kassapalvelut ma, ke klo 9.30-12.30, ajanvarauksella ma-pe 9.30-16
  • Heinävesi: kassapalvelut ma, ke klo 9.30-12.30, ajanvarauksella ma-pe 9.30-16
  • Puumala: kassapalvelut ti, to klo 9.30-12.30, ajanvarauksella ti ja to klo 9.30-16
  • Hirvensalmi: kassapalvelut to klo 9.30-12.30, ajanvarauksella to klo 9.30-16
  • Haukivuori: kassapalvelut to klo 9.30-12.30, ajanvarauksella to klo 9.30-16

 

Ajanvaraus: www.op.fi tai OP:n puhelinpalvelu 0100 0500