Suur-Savon Osuuspankki tiivistää yhteistyötä yhdistysten kanssa

Suur-Savon Osuuspankki tiivistää yhteistyötä toimialueensa yhdistysten kanssa lanseeraamalla ”Kutsu meidät kylään” -konseptin. Yhdistyksillä, seuroilla ja muilla tahoilla on mahdollisuus kutsua pankkilaiset kylään kertomaan sujuvasta pankkiasioinnista. Osuuspankki haluaa tarjota tietoa ja opastusta helppoon ja turvalliseen laskujen maksamiseen.

Suur-Savon Osuuspankki toteuttaa pankkivierailut yhteistyössä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun erikseen valittujen tradenomiopiskelijoiden kanssa. Xamkin opiskelijat tekevät opiskeluunsa liittyvää harjoittelua ja saavat samalla työkokemusta finanssialalta.

Kyläilyjä aletaan toteuttaa lokakuun 2019 alusta lähtien. Vierailujen toivotaan sijoittuvan arkipäiviin mieluiten klo 10-16 väliselle ajalle. Ensisijaisesti vierailut järjestetään yhdistysten omissa iloissa, esimerkiksi yhdistyksen oman kokouksen yhteydessä.

Osallistujat voivat ottaa opastushetkeen mukaan omat älylaitteensa ja verkkopalvelutunnukset. Yhdistykset voivat kutsua pankkilaiset kylään täyttämällä kutsun osoitteessa: www.lyyti.in/pankkikutsu