Reppu joka selkään -keräys jälleen heinäkuussa

OP Tampere ja OP Koti Pirkanmaa keräävät jälleen yhdessä Hope ry:n kanssa reppuja ja koulutarvikkeita. Keräyksellä halutaan varmistaa jokaiselle koulutaival, jota käydä hymyssä suin.

Jo ennen koronakriisiä yli 112 000 lasta Suomessa eli vähävaraisissa perheissä, ja tilanne on muuttunut haastavammaksi pandemian myötä. Hope ry:n toiminnan piirissä oleville lapsiperheille kaikki tuki on tervetullutta, ja nyt apua kaivataan etenkin jännittävän koulutien alkaessa. 

OP Tampere ja OP Koti Pirkanmaa tukevat vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten tasavertaista koulutietä ja keräävät reppuja ja koulutarvikkeita yhteistyössä Hope ry:n kanssa. Reppu joka selkään -kampanjassa kuka tahansa voi tehdä reppu- tai penaalilahjoituksen. Lahjoittajien toivotaan pakkaavan repun siististi ja lahjoitettavien reppujen olevan uusia.

– Kaikilla on oikeus käydä koulua iloiten, ja pienillä teoilla voidaan saada aikaan merkityksellisiä kokemuksia. Haluamme kiinnittää yhdessä Hope ry:n kanssa huomiota lapsiperheiden avuntarpeeseen ja kannustaa myös asiakkaitamme hyviin tekoihin, sanoo OP Tampereen toimitusjohtaja Jani Vilpponen

Hope ry:n toiminnanohjaaja Nora Nederström kertoo saaneensa asiakasperheiltä paljon kiitollista palautetta. Iloisia kohtaamisia on syntynyt vuosien varrella jatkuvasti. 

Yhteistyö koululaisten hyväksi koetaan tärkeäksi, sillä kaikille halutaan mahdollistaa mieluisa koulutaival. Tarvikkeilla on suuri merkitys kouluintoon, minkä vuoksi myös mahdollisuus omaan reppuun on tärkeä. Uusi reppu varmistaa myös sen, että lapsi voi tuntea samanarvoisuutta ikäistensä parissa.

– On tärkeää, että voi olla oman ikäisensä omalla tyylillään. Koulunaloittajien lisäksi myös vanhemmat oppilaat kaipaavat mieleisiään tarvikkeita, Nederström kertoo.

Jo kuudennen kerran järjestettävän keräyksen tavoitteena on ilahduttaa kaikenikäisiä koululaisia kautta maan edellisten viiden vuoden tapaan. Aiempina vuosina lahjoituksia onkin saatu huikea määrä. 

Lahjoitukset voi toimittaa 11.–29. heinäkuuta OP Tampereen Hämeenkatu 12:n toimipisteeseen arkisin kello 10.00–16.30 tai OP Koti Pirkanmaan toimipisteeseen osoitteessa Hämeenkatu 6, kello 10.00–16.00.

Lisätietoja: Nita Aaltonen, markkinointi- ja viestintäsuunnittelija, OP Tampere, puh. 010 254 6031, nita.aaltonen@op.fi

OP Tampere on yksi OP Ryhmän suurimmista pankeista ja toimialueen johtavia pankkeja. Olemme täyden palvelun pankki, ja tarjoamme ainutlaatuisen pankki- ja vakuutuspalveluiden kokonaisuuden helposti saman katon alta. Perustehtävämme on luoda vahvan vakavaraisuuden ja tehokkuuden avulla kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia omistaja-asiakkaille ja toimintaympäristölle. Arvopohjamme muodostavat vastuullisuus, ihmisläheisyys ja yhdessä menestyminen.

Hope ry on vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi toimiva järjestö. HOPE jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.