OP Tampere mukana rahoittamassa palkittua koulutusinnovaatiota

Ylpeänä yhteistyökumppanuudesta jo vuosien ajan! Maailman parhaana koulutusinnovaationa palkitun Yrityskylän mahdollistavat mukana olevat kunnat, yritykset ja toimintaa tukevat säätiöt. Rahoitus on saatu kokoon seuraavaksi kolmeksi lukuvuodeksi. Yrityskylä Pirkanmaan yrityskylissä vierailee ensi lukuvuonnakin yli 12 000 kuudes- ja yhdeksäsluokkalaista - upea juttu! Näillä käytävillä käy siis melkoinen vipinä koulujen taas alkaessa.

Yrityskylä saa kiitettävää palautetta sekä opettajilta että oppilailta. Ensi syksynä starttaava kausi on jo seitsemäs lukuvuosi Pirkanmaalla. Tutkimukset osoittavat, että Yrityskylä on lisännyt nuorten talousosaamista.

Yrityskylän Osuuspankissa opetellaan rahankäyttöä, sijoitetaan ja säästetään sekä tutustutaan sähköisiin palveluihin. OP Tampere sai mukavan postikortin yrityskylään osallistuneelta kuudesluokkalaiselta Nooralta: ”Tänään minä Noora olin pankinjohtajan työssä yrityskylässä. Täällä on erittäin hyvä yhteishenki ja ihmiset ihan mahtavia, joten toivottavasti sielläkin.”

Palkittu Yrityskylä on suomalainen oppimiskokonaisuus, jonka kumppanina OP on viidellä alueella valtakunnallisesti, myös Tampereella. Mukana Yrityskylä Pirkanmaata tukemassa OP Tampereen lisäksi OP Akaa, OP Etelä-Häme, OP Kangasala, OP Kihniö, OP Kuru, OP Mouhijärvi, OP Pohjois-Häme, OP Punkalaidun, OP Ruovesi, OP Sastamala, OP Satapirkka, OP Urjala, OP Valkeakoski ja OP Virrat.

Yrityskylä tarjoaa kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille myönteisiä kokemuksia työelämästä, taloudesta ja yhteiskunnasta. Yrityskylä Alakoulun oppimisympäristö on koululaisten oma yhteiskunta, pienoiskaupunki, jossa kuudesluokkalainen oppilas työskentelee omassa ammatissaan saaden palkkaa tekemästään työstä. Lisäksi oppilas toimii vastuullisena kuluttajana ja kansalaisena osana suomalaista yhteiskuntaa. 

Yrityskylä Yläkoulun peliareenalla yhdeksäsluokkalaiset oppilaat johtavat kilpaa yritystä kansainvälisillä markkinoilla. Voittajatiimi on se, joka on saanut kasvatettua hyvän liiketuloksen lisäksi eniten mainettaan. 72 % Yrityskylässä käyneistä oli sitä mieltä, että he oppiva yrityksen maineen ja vastuullisuuden merkityksestä kansainvälisillä markkinoilla.

Yrityskylä Pirkanmaa aloitti toimintansa vuonna 2013 toimien nyt Finlaysonin alueella. Pirkanmaalaiset yhdeksäsluokkalaiset ovat suorittaneet Yrityskylä-oppimiskokonaisuuden vuodesta 2017 Tietotalossa Hervannassa. 

Kuva: Janne Pappila, Yrityskylä/Talous ja nuoret TAT

 

Lisätietoja: OP Tampere, markkinointi- ja viestintäpäällikkö Tarja Tolonen, p. 010 254 6213, s-posti tarja.tolonen@op.fi