Pirkanmaan alueen sijoitustrendit

Mediatiedote 25.1.2021

Pirkanmaalaisten sijoittajien salkuissa yhä enemmän vaihtoehtoisia sijoituksia – kivijalkana perinteiset arvo-osakkeet

Koronavirus heilutti pörssikursseja eri puolilla maailmaa ja aiheutti epävarmuutta säästäjien ja sijoittajien keskuudessa. OP Tampereen asiakkaat luottivat poikkeusvuonna perinteisiin arvo-osakkeisiin, mutta pirkanmaalaisia sijoittajia kiinnostivat myös vaihtoehtoiset omaisuuslajit sekä vastuulliset rahastot.

Sijoitussuunnitelmassa pysyminen vaatii toisinaan rohkeutta kurssien laskiessa jyrkästi, mutta eniten häviää jos panikoi kurssien sukeltaessa. On hyvä muistaa, että pitkän aikavälin sijoituksissa markkinoiden heilunta on normaalia ja ostoja hajauttamalla säännöllisesti saa yleensä parhaan tuloksen”, kertoo Jani Eenola, OP Tampereen varallisuudenhoidon liiketoimintajohtaja.

Fortum ostetuin Tampereen alueen ostetuin osake vuonna 2020

OP Tampereen asiakkaat ostivat vuonna 2020 eniten kotimaisista osakkeista Fortumia. Seuraavaksi suosituimpia osakkeita olivat Sampo, Wärtsilä, TietoEvry sekä Kemira.

Eniten myydyin osake oli puolestaan Elisa. Tämän jälkeen myydyimpiä olivat Neste, Nordea, Stora Enso sekä Neles.

OP Tampereen asiakkaat ostivat osakkeita yli 26 miljoonalla eurolla enemmän kuin myivät. Osakesijoittamisen suosio kasvoi siis edelleen myös poikkeusvuonna”, summaa Eenola. Ulkomaisista osakkeista eniten ostetuimpia olivat Tesla ja Apple.

“Tutut kotimaiset arvo-osakkeet ovat edelleen kivijalkana useimpien suomalaisten sijoittajien osakesalkussa, mutta myös Suomen rajojen ulkopuolelle sijoittaminen on hyvä vaihtoehto sijoitusten hajauttamisen kannalta. Suomen markkinat kattavat alle 0,5 prosenttia koko maailman sijoitusmarkkinoista”, muistuttaa Jani Eenola.

Vaihtoehtoiset sijoitukset kärjessä

Viime vuonna Suomeen rekisteröityihin rahastoihin tuli hieman yli 200 000 uutta rahasto-osuudenomistajaa. Näistä uusista osuudenomistajista lähes 120 000 eli 60 % valitsi kumppanikseen OP:n.

Markkinaosuutemme rahastosäästäjistä kasvoi tavoitteemme mukaisesti merkittävästi”, toteaa Eenola

Vaihtoehtoisten rahastojen suosio jatkui ja voimistui vuoden 2020 aikana. Ostetuimpia rahastoja OP Tampereen asiakkailla olivat vaihtoehtoiset rahastot OP-Alternative Portfolio, OP-Palvelukiinteistöt OP-Metsänomistajat osakerahastot OP Kiina ja OP-Maailma. 

Vaihtoehtoiset sijoitukset ovat tulleet entistä enemmän osaksi kaikkien sijoittajan työkalupakkia. Jo aiemmin ne ovat olleet yhä merkittävämpi osa instituutiosijoittajien salkkuja. Vaihtoehtoisilla sijoituksilla tarkoitetaan yleisesti kaikkia sellaisia sijoituksia, jotka eivät mene perinteisten korko- ja osakesijoitusten käsitteen alle.

OP-Alternative Portfolio oli vuoden 2020 OP Tampereen asiakkaiden ylivoimaisesti ostetuin rahasto. Rahaston salkku on rakennettu siten, että se on laajasti hajautettu maantieteellisesti ja kaikkiin eri vaihtoehtoisiin omaisuuslajeihin, eikä aivan vastaavaa rahastoa ole toista Suomen markkinoilla kaikkien sijoittajien saatavilla”, kertoo Eenola.

Säästösopimuksia mobiilissa, sijoitusneuvontaa digitaalisesti

Osa asiakkaista haluaa sopia sijoituksistaan kasvotusten finanssialan ammattilaisen kanssa, mutta yhä useampi haluaa hyödyntää digitaalista sijoitusneuvontaa. Joulukuussa 80 % säästösopimuksista tehtiin digikanavissa. OP toi asiakkaidensa käyttöön OP Sijoituskumppanin loppuvuodesta 2020. Tuleva vuosi tuo tullessaan odotetun osakesäästötilin, jonka OP lanseeraa asiakkailleen myöhemmin tänä keväänä. 

Osakesäästötili lanseerataan yhdessä uudistetun omistaja-asiakkaan sijoittamisen ja säästämisen palvelukokonaisuuden kanssa. Omistaja-asiakkaille tarjotaan esimerkiksi kotimaisten ja ulkomaisten osakkeiden säilytys maksutta. Jo aiemmin omistaja-asiakkaat ovat voineet tehdä suurimman osan rahastomerkinnöistä ilman merkintäpalkkiota. Luvassa on siis mahdollisuuksien vuosi sijoittajille ja säästäjille”, kertoo Jani Eenola.

 

Lisätiedot:

Jani Eenola, liiketoimintajohtaja, varallisuudenhoito, OP Tampere

puh. 050 3066761