Yrityspankkiliiketoiminta kasvoi merkittävästi, vetovoimaa myös henkilö-asiakkaiden puolella

Viime vuosi oli Tampereen Seudun Osuuspankin (OP Tampere) yrityspankkiliiketoiminnan historiassa sen parhaimpia. Yritysluottoja nostettiin yritys- ja yhteisösektorilla viime vuonna 487,6 miljoonaa euroa, joka oli noin 50 % enemmän kuin vuotta aiemmin.

OP Tampereen koko vuoden liikevoitto oli 34,1 miljoonaa euroa, kasvua oli edelliseen vuoteen verrattuna 0,5 miljoonaa euroa eli 1,4 %. Rahoitustoiminta kasvoi 9,3 % eli 337 miljoonaa euroa.

  • Omistaja-asiakkaille maksettiin bonuksia yhteensä 13,6 miljoonaa euroa
  • Asiakasliiketoiminnan koko kasvoi 8,7 miljardiin euroon, kasvua 8,7 % eli 699 miljoonaa euroa
  • Asuntoluottoja nostettiin ennätyksellisesti 530 miljoonalla eurolla, jossa kasvua 7,3 %
  • OP Tampere sai 8 712 uutta asiakasta, uusia omistajia 6 984 
  • Vakavaraisuusaste oli 28,7 %. Vuotta aiemmin vakavaraisuussuhde oli 35,86 %.
  • Asiakkaat tutkitusti aiempaa tyytyväisempiä, koko vuoden NPS* oli keskiarvoisesti 65
  • OP Koti Pirkanmaa teki historiansa parhaimman liikevaihdon.

OP Tampere vahva yritysten rahoittajana

Yritys- ja yhteisöluottojen ennätysmäiseen kasvuun syynä olivat paitsi pitkäjänteinen perustyö, myös Tampereen talousalueen vilkas rakentaminen ja tietyt isot yrityskaupat, joissa OP Tampere oli kumppanina. Luottokannan kasvu oli erinomainen, 25,7 % (228 miljoonaa euroa). Yritysten ja yhteisöjen talletuskanta kasvoi vuoden aikana 5,4 % erityisesti uusien asiakkuuksien ja asioinnin keskittämisen seurauksena.

Erinomainen asiakaskokemus yhtenä kilpailuvalttina

Talletukset kasvoivat vuodessa 216 miljoonaa euroa eli 7,9 %, 2 943 miljoonaan euroon. Uusia asuntoluottoja nostettiin 7,3 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Asuntoluottokanta kasvoi vuodessa 92 miljoonaa euroa eli 4 %. Yhteensä uusia luottoja nostettiin 20,2 % enemmän vuoden takaiseen verrattuna.

Korkokate oli viime vuonna 4,1 M€ parempi kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana, johtuen rahoitusvolyymien ennätyksellisestä kasvusta ja korkokatteelle tehdyistä suojaustoimenpiteistä OP Yrityspankkiin.

- Teimme monella osa-alueella ennätystuloksia. Suomen samoin kuin Pirkanmaankin talous kehittyi viime vuonna hyvin, mikä osaltaan siivitti meitä hyviin tuloksiin. Olemme myös vetovoimainen pankki ja asiakasliiketoimintamme kasvoi ennätykselliselle tasolle, kertoo OP Tampereen toimitusjohtaja Jani Vilpponen.

Varallisuudenhoito

Varallisuudenhoidossa vuoden viimeinen neljännes ja koko vuosi 2019 olivat kohtuullisen hyviä.  Sijoitusrahastokanta kasvoi 21 %ja sijoitusvakuutukset 5,8 %.Vuoden 2018 lopun osakekurssien laskun jälkeen vuosi 2019 oli sijoittajille yksi parhaista vuosista kurssiliikkeille mitattuna. Osake- ja korkosijoitukset tuottivat keskimääräistä paremmin. OP Tampereen asiakkaat merkitsivät ahkerasti myös struktuurituotteita ja reaaliomaisuusrahastoja. 

Tuhansia uusia pankin omistaja-asiakkaita

OP Tampere on hyvin vetovoimainen pankki; uusia asiakkaita on vuoden aikana tullut yli 8700, joista uusia omistaja-asiakkaita on lähes 7000. OP Tampereen omistajia-asiakkaita oli vuoden lopussa 108 956. OP Tampere maksoi bonuksia omistaja-asiakkailleen 10,6 miljoonaa euroa ja muut OP Ryhmän yhtiöt 3,0 miljoonaa euroa, yhteensä 13,6 miljoonaa euroa (kasvua oli 0,9 miljoonaa euroa).

Tampere tänään -tutkimuksen** mukaan OP on Tampereen ja ympäristökuntien yksi luotetuimmista ja hyvämaineisimmista pankeista.

OP Koti Pirkanmaa Oy LKV:lla ennätyksellinen vuosi

OP Koti Pirkanmaan toimialueella (Tampere ja ympäristökunnat) kaikkien välittäjien tekemät kaupat nousivat noin 2 %, vaikka uudiskohteiden kaupat laskivat n. 8 %. Käytettyjen asuntojen kauppoja tehtiin noin 5 904 kpl ja uusien asuntojen kauppoja noin 1 967 kpl.

Uudisasuntojen kauppa normalisoitui, ja uudet asunnot ostetaan nyt pääosin omaan käyttöön, kun aikaisemmin sijoittajat ovat olleet suurin ostajajoukko. Pirkanmaa kiinnostaa edelleen sijoittajia, ja se näkyy erityisesti pienempien asuntojen kaupassa kovana kysyntänä. Keskimääräinen nousu oli käytetyissä kerrostaloasunnoissa 4,3 % ja rivitaloissa 2,5 % Vuokramarkkinat toimivat hyvin; vuokrattavien asuntojen määrä on kasvanut samaan aikaan kuin vuokralla asuminenkin. Pienemmät asunnot läheltä keskustaa kiinnostavat edelleen ja esimerkiksi Kaleva ja Tammela ovat todella haluttua aluetta. Kehyskunnista mm. Pirkkala houkuttaa vuokralaisia.

OP Koti Pirkanmaan teki vuonna 2019 historiansa parhaimman liikevaihdon. Viime vuonna uudistettiin sekä nimi että kirkastettiin OP Kodin brändin ulkoasua. Uudistukset on otettu hyvin vastaan. 2019 oli yritykselle hyvä vuosi asuntojen välityksessä, vuokrauksessa ja toimitilojen välityksessä. OP Koti Pirkanmaa on OP Tampereen tytäryhtiö.

 

*NPS = Net Promoter Score

**Taloustutkimuksen Tampere tänään -tutkimus 2019

 

Lisätiedot

toimitusjohtaja Jani Vilpponen, OP Tampere, puh. 050 339 8022

toimitusjohtaja Timo Voutilainen, OP Koti Pirkanmaa, puh. 050 568 8424