Reppukuva 2023

OP Uusimaa keräsi 350 koulureppua vähävaraisten perheiden lapsille

OP Uusimaan ja Hope ry:n vuosittainen Reppu joka selkään -keräys järjestettiin heinäkuussa. Kampanjalla tuetaan vähävaraisten perheiden lapsia lukuvuoden alussa. Tänä vuonna keräyksen myötä saatiin yhteensä 350 reppua Uudellamaalla ja valtakunnallisesti 2 800 reppua.

Reppu joka selkään -keräyksellä halutaan varmistaa tasavertainen alku koulutielle. Sekä Uudellamaalla että valtakunnallisesti reppuja kerättiin enemmän kuin edellisvuonna.

- Keräyksen tavoitteena on, että mahdollisimman monella lapsella olisi oma reppu heti ensimmäisestä koulupäivästä lähtien. Olemme kiitollisia jokaiselle keräykseen osallistuneelle. Vaikka suomalaisten taloustilanne on tiukentunut, halu auttaa ei ole kadonnut, OP Uusimaan viestintä- ja markkinointijohtaja Hanna Korhonen kiittää.

-  Haluamme kiinnittää yhdessä Hope ry:n kanssa huomiota lapsiperheiden avuntarpeeseen. Kaikilla on oikeus käydä koulua iloiten, ja pienillä teoilla voidaan saada aikaan merkityksellisiä kokemuksia, Korhonen painottaa.

Keräys on järjestetty jo kuudesti ja sen avulla on joka vuosi saatu tuhansia reppuja peruskoululaisille ympäri Suomen. Tänä vuonna 28 osuuspankkia ympäri Suomen oli mukana keräyksessä, ja valtakunnallisesti reppuja kerättiin 2 800 kappaletta.