- Voimme olla varsin tyytyväisiä pankin toiminnan kehittymiseen sekä tulokseen. Asiakasosuutemme kasvoi ja asiakaskokemuksemme parani. Haastavassa markkinatilanteessa asiakasliiketoimintammekin säilyi pienessä kasvussa erityisesti asuntorahoituksen kasvun myötä, OP Uusimaan toimitusjohtaja Olli Lehtilä tiivistää.
OP Uusimaan vuoden 2023 avainluvut*:
- OP Uusimaan vuoden 2023 liikevoitto oli 233,2 miljoonaa euroa (95,5 miljoonaa euroa).
- Rahoitustoiminta (luotot omasta taseesta ja välitetyt luotot) kasvoi 0,1 prosenttia 16,8 miljardiin euroon.
- Asiakasvarat (talletukset, vakuutussäästöt, rahastot, tuotto-osuudet ja indeksilainat) pysyivät samalla tasolla 18,1 miljardissa eurossa.
- Omistaja-asiakkaiden määrä oli vuoden 2023 lopussa 362 096. Uusia omistaja-asiakkaita pankkiin tuli viime vuoden aikana 11 774.
- Omistaja-asiakkaille kertyi OP-bonuksia 59,6 miljoonaa euroa, mikä on noin 33 prosenttia enemmän kuin vuonna 2022.
- Asiakaskokemusta mittaava NPS oli hyvä, 76.
- Ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhde oli vuoden lopussa 17,6 prosenttia.
- Järjestämättömät saamiset olivat edelleen alhaiset, 2,6 prosenttia vastuista.
*Tiedotteessa esitetyt vertailuvuoden luvut ovat Pro forma -lukuja. Viralliset tilinpäätösluvut julkaistaan OP Uusimaan edustajiston varsinaisen kokouksen jälkeen 20. maaliskuuta 2024.
OP Uusimaan markkinaosuus koko Suomen asuntolainakannasta kasvoi 10,2 prosenttiin
Korkojen nousun, inflaation ja epävarman taloustilanteen myötä asuntomarkkina hiljeni merkittävästi viime vuoden aikana. Vaikka asuntokauppa piristyi vuoden 2023 viimeisellä kvartaalilla, asuntolainahakemuksia tuli OP Uusimaahan vuoden 2023 aikana 13 prosenttia vähemmän, asuntolainoja myönnettiin 27 prosenttia vähemmän, ja OP Koti Uusimaan kautta asuntoja myytiin 27 prosenttia vähemmän verrattuna edellisvuoteen.
OP Uusimaan asuntoluottokanta kuitenkin kasvoi vuoden 2023 alusta 1,7 prosenttia ja oli vuoden lopussa 11,0 miljardia euroa.
-Erittäin haastavasta markkinatilanteesta huolimatta onnistuimme vahvistamaan asemaamme asuntorahoittajana Uudellamaalla, Olli Lehtilä toteaa.
OP Uusimaan markkinaosuus myönnetyistä asuntolainoista kasvoi edelleen vuoden 2023 aikana:
OP Ryhmän myöntämistä uusista lainoista OP Uusimaan osuus oli 32,7 prosenttia (31,5 prosenttia), ja koko Suomen asuntoluottokannasta 10,2 prosenttia (9,9 prosenttia). Koko Suomen uusista asuntolainoista osuus on jopa 13,4 prosenttia (12,8 prosenttia).
Henkilöasiakkaiden luotonkantokyky säilyi hyvänä, josta yhtenä indikaattorina on se, että asuntolainojen maksuohjelman muutospyynnöt pysyivät koko vuoden 2023 ajan erittäin maltillisella tasolla.
OP Uusimaan luottokanta kasvoi kokonaisuudessaan vuoden 2023 aikana 1,2 prosenttia ollen 15,9 miljardia euroa.
Epävarma taloustilanne näkyy voimakkaasti yritysrahoituksessa
Epävarma taloustilanne vaikutti merkittävästi myös yritysten halukkuuteen investoida. Tämä näkyi OP Uusimaan yritysrahoituksen kysynnän hiipumisena. Uusia yritys- ja yhteisöluottoja nostettiin 12,4 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Yritys- ja yhteisöluottokanta pienentyi 2,6 prosenttia.
-Talousnäkymien ollessa sumeat, monet yritykset lykkäävät isompia investointejaan vielä tänäkin vuonna. Taloustilanteen elpyessä yritykset ovat kuitenkin valmiita tekemään investointeja nopeallakin aikataululla, Olli Lehtilä toteaa.
Erityisen voimakkaasti rahoituksen kysyntä hiipui rakentamisessa asuntomarkkinoiden hiljenemisen myötä. Rakentamisen rahoitus väheni OP Uusimaassa noin 72 prosenttia vuoden 2023 aikana.
-Uudisasuntojen tuotanto on jäissä, mikä voi pidemmässä juoksussa johtaa ongelmiin patoutuneen kysynnän purkautuessa, Olli Lehtilä arvioi.
Vaikka asuntorakentaminen on pysähtynyt, taloyhtiöiden peruskorjauksia tehdään edelleen edellisvuosien tapaan, jopa aavistuksen enemmän: taloyhtiölainoja myönnettiin 0,2 prosenttia enemmän vuonna 2023 verrattuna vuoteen 2022.
-Taloyhtiöiden terveen ja vastuullisen taloudenhuollon näkökulmasta on tärkeää, että taloyhtiöiden taloutta katsotaan pitkäjänteisesti ja huolehditaan tarvittavista remonteista ajallaan, Olli Lehtilä korostaa.
OP Uusimaan asiakkaiden lainankantokyky säilynyt hyvänä
OP Uusimaan asiakkaiden lainankantokyky on säilynyt hyvänä. Järjestämättömät saamiset olivat kuitenkin erityisesti vuoden loppupuolella kasvussa, mutta ovat edelleen alhaiset, 2,6 prosenttia vastuista.
OP Uusimaan kiinteistö- ja rakennustoimialan vastuut olivat yhteensä 5 prosenttia kaikista vastuista katsauskauden lopussa. Vallitsevassa markkinatilanteessa näihin sektoreihin kohdistuu kohonnut riski näkymien heikennyttyä, ja niihin kohdistuva rahoitus on vähentynyt. Tämän seurauksena myös toimialoihin kohdistuvien, odotettavissa olevien luottotappioiden määrä kasvoi loppuvuoden aikana, ja tulevaa kehitystä ennakoitiin tappiovarausta kasvattamalla. Konkurssivastuiden määrä kyseisillä toimialoilla oli 5,5 miljoonaa euroa katsauskauden lopulla.
Uusimaalaiset lisäsivät edelleen sijoituksiaan vuoden 2023 aikana
Huolimatta epävarmasta maailmantilanteesta ja sen vaikutuksista maailman sekä Suomen talouteen, suomalaiset ja eritoten uusimaalaiset jatkoivat aktiivista sijoittamista ja säästämistä.
OP Uusimaan asiakkaat kasvattivat omistuksiaan sijoitustuotteissa nettomääräisesti 400 miljoonalla eurolla ja erityisesti kasvua oli yritysasiakkaiden sijoitusratkaisuissa. Kiinnostus osakesijoittamiseen jatkui vahvana ja uusia arvo-osuustilejä ja osakesäästötilejä avattiin 24 prosenttia enemmän edellisvuoteen verrattuna.
OP Uusimaanhan tuli vuoden 2023 aikana nettomääräisesti 4 700 uutta rahastoja omistavaa asiakasta. Uusia Private-asiakkaita tuli ennätyksellisesti lähes 500 kappaletta.
OP Uusimaan omistaja-asiakkaat merkitsivät tuotto-osuuksia 74,9 miljoonalla eurolla. OP Uusimaa käynnisti uuden tuotto-osuusannin 2. toukokuuta 2023, ja se jatkuu 30.4.2024 saakka. Tuottotavoite vuodelle 2024 on 5,5 prosenttia.
-Erityisesti vastuulliset sijoituskohteet kiinnostavat asiakkaitamme. Yli 80 prosenttia asiakkaidemme tekemistä uusista rahastosijoituksista kohdistui vastuullisiin rahastoihin. Vastuullisen säästäjän rahastoihin tehtiin merkintöjä yhteensä yli 17 miljoonan euron edestä, Olli Lehtilä kertoo.
Hyvästä tuloskehityksestä hyötyvät OP Uusimaan omistaja-asiakkaat
OP Uusimaan asiakkaista yli 60 prosenttia on omistaja-asiakkaita. Omistaja-asiakkaiden kehitys oli vuoden 2023 aikana erittäin hyvää: uusia omistaja-asiakkaita pankkiin tuli 11 774 kappaletta, ja niiden määrä kipusi yli 362 000.
Vuoden 2023 aikana kertyneiden OP-bonusten määrää päätettiin korottaa 30 prosentilla: OP Uusimaan omistaja-asiakkaille kertyi näin OP-bonuksia noin 60 miljoonaa euroa. Etu jatkuu myös vuonna 2024, jolloin kertyneet OP-bonukset maksetaan 40 prosentilla korotettuna.
Tämän lisäksi OP Uusimaan asiakkaat saavat päivittäisasioinnin palvelut veloituksetta lokakuusta 2023 vuoden 2024 loppuun saakka. OP Uusimaan asiakkaille tämä tarkoitti vuoden 2023 aikana 3,7 miljoonan euron etua.
Lisäksi pankki maksaa vuoden 2023 lokakuusta lähtien käyttötileille 0,25 prosentin korkoa.
- Perustehtävämme mukaisesti käytämme osan parantuneesta kannattavuudestamme helpottamaan omistaja-asiakkaamme arkea, Olli Lehtilä painottaa.
OP Uusimaa tuki Uudellamaalla toimivia yhdistyksiä ja seuroja yli 1,4 miljoonalla eurolla vuoden 2023 aikana
Vahva tuloskehitys mahdollistaa myös sen, että OP Uusimaa tukee entistä vahvemmin uusimaalaisten elämää ja arkea.
-Tuemme lasten ja nuorten liikkumista yli 100 yhteistyöseuran kautta, valmennamme nuorille taloustaitoja sekä opastamme senioreita digitaidoissa, sekä mahdollistamme 500 nuorelle kesätyön Uudellamaalla toimivissa yhdistyksissä. Lisäksi olemme mukana yhteistyöhankkeissa, joissa tuetaan lasten ja nuorten sairauksien tutkimustyötä ja luonnon monimuotoisuutta Uudellamaalla, Olli Lehtilä kertoo.
Yhteenlaskettuna OP Uusimaan tuki paikallisille yhdistyksille ja seuroille oli viime vuonna 1,4 miljoonaa euroa, josta 200 000 euroa kohdistui Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjaan, noin 500 000 euroa Lastenklinikoiden Kummeille ja Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirille sekä 700 000 euroa urheilu- ja yhteistyöseuroille.