- Liikevoitto parani edellisvuoteen verrattuna selvästi. Hyvää tuloskehitystä siivitti korkokatteen kasvu markkinakorkojen pysyessä korkealla tasolla. Vahvan tuloskehityksen ansiosta palkitsemme edelleen omistaja-asiakkaitamme erilaisilla lisäeduilla. Vuonna 2024 maksamme kertyvät OP-bonukset 40 prosentilla korotettuna ja tämän lisäksi päivittäisasioinnin palvelut ilman kuukausiveloitusta, kertoo toimitusjohtaja Mikko Purmonen.
Yleinen talouskehitys oli alkuvuonna vaisua, mutta taantuman pohja näyttää kuitenkin olevan ohitettu ja talouden odotetaan elpyvän loppuvuoden aikana. Ensi vuonna talouskasvun ennakoidaan kiihtyvän kahden prosentin vuosikasvuun, mutta kyse on silti vasta palautumisesta pitkän ajan verkkaiselle kasvutrendille.
Pankin asiakasliiketoiminnan kokonaisvolyymi kasvoi 1,0 prosenttia ja omistaja-asiakkaiden määrä kasvoi lähes sadalla. Henkilöasiakkaiden luottokysyntä oli alkuvuoden aikana edelleen vaisua ja asuntokauppojen määrä on toimialueella säilynyt edellisvuoden tapaan alhaisella tasolla. Pankin luottokanta supistui 0,7 prosenttia.
- Asuntoluottohakemusten määrä alkuvuonna säilyi edellisvuoden tasolla, mutta toteutuneita hankkeita oli alkuvuonna aiempaa vähemmän. Asuntomarkkina näyttäisi kuitenkin kääntyvän positiiviseen suuntaan lähitulevaisuudessa korkojen laskun ja kuluttajien luottamuksen vahvistumisen myötä, toteaa pankinjohtaja Mikael Hanhilahti.
Myös yritysten investointihalukkuus on pysynyt heikon talouskehityksen vuoksi edelleen vaisuna, mutta pankin yritysluottokanta kääntyi kuitenkin 2,6 prosentin kasvuun alkuvuoden aikana. Odotettavissa olevia luottotappioita kirjattiin 530 tuhatta euroa, joka on edellisvuotta enemmän, mutta edelleen maltillisella tasolla.
Taloustilanteen epävarmuudesta huolimatta asiakkaat ovat tukeneet omaa vaurastumistaan lisäämällä sijoituksiaan. Pankin asiakasvarat kasvoivat alkuvuonna yhteensä 23 miljoonaa euroa eli 2,5 prosenttia. Talletuskanta kääntyi hienoiseen kasvuun ja varallisuudenhoidon kehitys jatkui vahvana.
- Asiakkaiden rahastosijoitukset ja vakuutussäästöt kasvoivat vuodenvaihteesta 8,5 prosenttia, ja säästäjä- ja sijoittaja -asiakkaidemme määrä on kasvanut. Kannustamme asiakkaitamme säästämään oman taloudellisen puskurin puitteissa, varainhoidon asiakkuuspäällikkö Minna Aalto toteaa.
OP Ylä-Uusimaa on vahvasti tukemassa toimialueensa hyvinvoinnin edistämistä myös yhteisöllisten tekojen muodossa. Alkuvuoden aikana on avustushaun kautta päätetty 50.000 euron lahjoituksista paikallisille seuroille ja yhdistyksille erilaisten hankkeiden ja investointien toteuttamiseksi. Lisäksi olemme olleet mahdollistamassa 60 nuorelle kesätyöpaikan Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan avulla.
OP Ylä-Uusimaa palvelee asiakkaitaan monikanavaisesti sekä laajalla konttoriverkostolla Askolassa, Kärkölässä, Mäntsälässä, Orimattilassa ja Pukkilassa.
Lisätiedot:
toimitusjohtaja Mikko Purmonen, p. 010 256 2210