Pohjolan Osuuspankki ja Hailuodon Osuuspankki suunnittelevat sulautumista. Suunnitelman mukaan Hailuodon Osuuspankki sulautuu Pohjolan Osuuspankkiin. Sulautumisella vahvistettaisiin kilpailukykyiset sekä monipuoliset palvelut nopeasti muuttuvassa ja digitalisoituvassa toimintaympäristössä.
Kyseisen sulautumisen kanssa samanaikaisesti on laitettu vireille myös viisi muuta sulautumista. Vastaanottavana pankkina kaikissa toimii Pohjolan Osuuspankki ja viisi muuta sulautuvaa pankkia ovat Sallan Osuuspankki, Tyrnävän Osuuspankki, Utajärven Osuuspankki, Ylitornion Osuuspankki sekä Posion Osuuspankki.
Kaikki sulautumisista ovat erillisellä sulautumissuunnitelmalla ja sulautumisten hyväksymistä koskeva päätöksenteko ja sulautumisten voimaantulo ovat toisistaan riippumattomia. Sulautumisten suunniteltu voimaantulopäivä on kaikissa sulautumisissa sama eli 31.7.2025, mutta sulautumisten täytäntöönpanoajankohta voidaan pyytää myös tätä aikaisemmaksi tai myöhemmäksi.
Tälle sivulle on koottu omistaja-asiakkaille tiedoksi sulautumissuunnitelma liitteineen, mukaan lukien ehdotus Pohjolan Osuuspankin uusiksi säännöiksi sekä muut osuuskuntalain mukaan omistaja-asiakkaiden nähtävillä pidettävät asiakirjat.
Sulautumissuunnitelma liitteineen
Pohjolan Osuuspankin uudet säännöt
Sulautumiseen osallistuvien pankkien tilinpäätökset, toimintakertomukset ja tilintarkastuskertomukset
Pohjolan Osuuspankki: tilinpäätös ja toimintakertomus 2023
Pohjolan Osuuspankki: tilintarkastuskertomus
Hailuodon Osuuspankki: tilinpäätös ja toimintakertomus 2023
Hailuodon Osuuspankki: tilintarkastuskertomus
Sulautumiseen osallistuvien pankkien viimeksi päättyneen tilikauden jälkeen tehdyt varojenjakopäätökset
Selostus tilinpäätöksen jälkeisistä osuuskunnan asemaan olennaisesti vaikuttavista tapahtumista
Tilintarkastajan lausunnot sulautumissuunnitelmasta
Muut sulautumissuunnitelmat
Lue Pohjolan Osuuspankin ja Posion Osuuspankin sulautumissuunnitelma liitteineen täältä
Lue Pohjolan Osuuspankin ja Sallan Osuuspankin sulautumissuunnitelma liitteineen täältä
Lue Pohjolan Osuuspankin ja Tyrnävän Osuuspankin sulautumissuunnitelma liitteineen täältä
Lue Pohjolan Osuuspankin ja Utajärven Osuuspankin sulautumissuunnitelma liitteineen täältä
Lue Pohjolan Osuuspankin ja Ylitornion Osuuspankin sulautumissuunnitelma liitteineen täältä