” ”

Reppu joka selkään - Pohjolan Osuuspankki kerää yhteistyössä HOPE ry:n kanssa koulureppuja vähävaraisille

Pohjolan Osuuspankki ja HOPE ry Rovaniemi keräävät yhteistyössä koulureppuja 12.- 30. heinäkuuta 2021 Lapissa.

Pohjolan Osuuspankki ja HOPE ry Rovaniemi keräävät yhteistyössä koulureppuja 12.- 30. heinäkuuta 2021 Lapissa. Valtakunnallisesti viidennen kerran järjestettävän keräyksen tavoitteena on lahjoittaa reppu tai penaali vähävaraisten perheiden koululaisille. Kuka tahansa voi lahjoittaa koulurepun keräykseen. 

Jo ennen viime vuonna alkanutta koronakriisiä yli 112 000 lasta eli tilastojen mukaan Suomessa vähävaraisissa perheissä, ja tilanne on muuttunut haastavammaksi pandemian myötä. Siksi on entistä tärkeämpää tukea lasten ja nuorten tasavertaista koulutietä ja pienilläkin teoilla voidaan saada aikaan merkityksellisiä kokemuksia.

Lahjoitus toimitetaan keräyksessä mukana oleviin OP:n konttoreihin toimipisteen kassan/infon aukioloaikojen puitteissa.

Lahjoittaminen on helppoa!

Keräyspisteet Pohjolan Osuuspankin konttoreissa:

Rovaniemi, Koskikadun konttori ma – pe klo 10-16.30
Ivalon konttori maanantaisin klo 10-14
Utsjoen konttori maanantaisin 10-12 ja 13-16 
Sodankylän konttori tiistaisin klo 9-13
Kemijärven konttori torstaisin klo 10-14
Kittilän konttori tiistaisin klo 10-14
Muonion konttori keskiviikkoisin klo 10-14
Enontekiön konttori torstaisin klo 10-14

Reppu joka selkään -kampanjalla halutaan tukea vähävaraisten perheiden lapsia lukuvuoden alkaessa. Reppukeräyksellä halutaan varmistaa, että mahdollisimman moni lapsi saa ensimmäisen koulureppunsa koulutien alkaessa, ja myös isompien lasten ja nuorten koulurepuille on tarvetta.

Kampanjan keräysaika alkaa maanantaina 12. heinäkuuta ja päättyy perjantaina 30. heinäkuuta 2021. Reppu joka selkään -kampanjassa kuka tahansa voi tehdä reppu- tai penaalilahjoituksen koululaiselle. Lahjoitus toimitetaan keräyksessä mukana oleviin OP:n konttoreihin toimipisteen aukioloaikojen puitteissa. Lahjoituspisteellä voi myös kirjoittaa terveisensä repun saajalle reppuun sujautettavalle kortille. Osuuspankki toimittaa reput paikalliselle HOPE ry:n toimintaryhmälle, joka lajittelee ja jakaa lahjoitukset elokuun alussa suoraan koulutietään aloittaville ja koulunpenkille palaaville.

Reppukeräys alkoi vuonna 2017. Viime vuonna reppuja kerättiin lähes 3800 eri puolilla Suomea. Hope ry:n tavoite tasa-arvoisesta, hyvästä arjesta kaikille lapsille on tärkeä ja myös OP Ryhmä haluaa olla edistämässä yhdenvertaisten mahdollisuuksien toteutumista kaikkialla Suomessa.