Ylä-Savon alueelle syntymässä uusi osuuspankki

Ylä-Savon Osuuspankki ja Sonkajärven Osuuspankki suunnittelevat yhdistymistä uudeksi Ylä-Savon Osuuspankiksi. Suunnitelman tavoitteena on turvata laajat, kokonaisvaltaiset ja monikanavaiset pankki-, vahinkovakuutus- ja varallisuudenhoitopalvelut henkilö- ja yritysasiakkaille nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Yhdistyminen vahvistaisi pankin asemaa Ylä-Savossa.

Yhdistymistä on valmisteltu pankkien hallituksissa syksyn ajan. Lopullinen päätös tehdään pankkien edustajistoissa 14.3.2019. Suunnitelman mukaan uusi pankki aloittaisi toimintansa 1.10.2019. Uudella pankilla olisi konttorit Iisalmessa, Kiuruvedellä, Lapinlahdella, Sonkajärvellä ja Vieremällä. Pankin kotipaikka olisi Kiuruvesi.

– Yhdistymistä on valmisteltu erittäin hyvässä ja yhtenäisessä hengessä. Molempien pankkien hallitukset ovat yhtä mieltä siitä, että yhdistäminen olisi ennen kaikkea asiakkaiden ja tämän seutukunnan etu, sanoo OP Sonkajärven hallituksen puheenjohtaja Jouko Heiskanen.

Yhdistyvät pankit ovat vakavaraisia ja hyvässä taloudellisessa kunnossa. Asiakaskäyttäytymisen ja -tarpeiden muutos, pankkeihin kohdistuvan sääntelyn kiristyminen sekä finanssialan uudenlainen kilpailu vaativat kuitenkin pankkien palvelukyvyltä ja tehokkuudelta jatkuvasti enemmän.

– Kun asiakkaiden käyttäytyminen ja tarpeet muuttuvat, myös osuuspankkien on muututtava. Voimien yhdistäminen antaa meille hyvät lähtökohdat vastata asiakkaiden toiveisiin ja tarpeisiin myös jatkossa. Asiantuntemus lisääntyy ja vahva pankki pystyy paremmin vastaamaan yritysten, maatalouden ja henkilöasiakkaiden rahoitustarpeisiin, sanoo nykyisen OP Ylä-Savon hallituksen puheenjohtaja Martti Heinonen.

– Pankkien yhdistyminen lisää myös henkilöstön mahdollisuuksia monipuolisempiin urapolkuihin ja ammatilliseen erikoistumiseen. Molemmat pankit ovat sopeuttaneet resurssinsa muutoksiin varautuen jo aikaisemmin eikä yhdistymisestä seuraa tarvetta henkilöstövähennyksiin, sanoo OP Ylä-Savon toimitusjohtaja Mikko Paananen.

– Uudella OP Ylä-Savolla on huomattava määrä sen ydintoimialueen ulkopuolella asuvia asiakkaita. Pankkien voimavarojen yhdistäminen lisää mahdollisuuksia etäasiakkuuksien laadukkaaseen hoitamiseen. Uusi pankki on yläsavolaisen yhteistyön uusi ilmentymä, sanoo OP Sonkajärven toimitusjohtaja Esko Nissinen.

Paikalliset palvelut säilyvät

Toteutuessaan yhdistymisellä varmistetaan OP:n palvelujen säilyminen omalla paikkakunnalla myös jatkossa. Uudella pankilla on mahdollisuus olla mukana nykyistä aktiivisemmin koko Ylä-Savon taloudellisessa kehittämisessä ja yritysten toimintaedellytysten luomisessa. Yhdistyminen on esimerkki laajenevasta yläsavolaisesta yhteistyöstä.

Yhdistyminen luo myös edellytykset toimia kustannustehokkaammin. Tämä yhdistettynä parhaiden käytäntöjen laajentamiseen ja hyödyntämiseen mahdollistaa kasvavan paikallisen ja yhteisöllisen toiminnan jatkossakin.

Yhdistyvien pankkien omistaja-asiakkaat siirtyvät OP Ylä-Savon omistaja-asiakkaiksi ja säilyttävät heille kuuluvat oikeudet. Asiakassuhteet jatkuvat entisellään, eikä asiakkaiden tarvitse tehdä mitään pankkien yhdistymisen vuoksi.

Suunnitelman mukaan pankkien konttoriverkosto säilyy ennallaan ja teknisesti OP Sonkajärvi sulautuu OP Ylä-Savoon. OP Ylä-Savon henkilöstö jatkaa uudessa pankissa ja OP Sonkajärven henkilöstö siirtyy uuden pankin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Uuden yhdistyvän pankin toimitusjohtajaksi tulee Mikko Paananen OP Ylä-Savosta. OP Sonkajärven toimitusjohtaja Esko Nissinen jatkaa uudessa pankissa erityisasiantuntijatason tehtävissä.

Uuden OP Ylä-Savon tase olisi syyskuun 2018 luvuin 502 miljoonaa euroa, asiakasliiketoiminta 850 miljoonaa euroa ja omat varat 98 miljoonaa euroa. Sillä olisi 16 263 omistaja-asiakasta, 31 475 asiakasta ja 36 työntekijää.