Maatilan riskienhallinta

Maatilayrittäjä - oletko varautunut pahan päivän varalle?

Maatilan suurimmat riskit liittyvät henkilöihin

Oletko varautunut siihen, että sinulle, yrityskumppanillesi tai omaisuudellesi kävisi jotakin? 

Maatilayrittäjällä on arvokasta osaamista ja tietoa oman maatilan toiminnasta. Siksi juuri sinuun itseesi kohdistuvat riskit ovat tilan toiminnan jatkuvuuden kannalta kriittisiä. 

Ovathan tärkeät sopimukset kunnossa? 

Maatilan riskienhallinnan yksi tärkeä osa on se, että tilan toiminnan ja jatkuvuuden kannalta tärkeät sopimukset on tehty oikein. Tilan eri vaiheissa ja maatilayrittäjän muuttuvissa elämäntilanteissa sopimusten päivittäminen tai uusien tekeminen voi tulla tarpeeseen. 

Esimerkiksi avioehto, edunvalvontavaltuutus ja testamentti kannattaa huolehtia kuntoon, kun perhesuhteissa tapahtuu muutoksia - ja kun ikää karttuu. Edunvalvontasopimuskin on viisasta tehdä hyvissä ajoin, kun kaikki osapuolet ovat vielä hyvissä voimissa. 

Yhtymä- ja osakassopimukset tulevat ajankohtaisiksi esimerkiksi tilan yhtiöittämisen myötä, tai jos otat maatilallesi yhtiökumppaneita.  Ennakoimalla voit turvata oman, perheesi ja työntekijöidesi arjen, sekä huolehtia maatilayrityksesi jatkuvuudesta. 

Mitä suurempi tilakokonaisuus on, sitä tärkeämpään asemaan nousevat myös erilaiset juridiset sopimukset.

Lakimiesverkostostamme löydät asiantuntevaa apua

Asiakkaanamme saat tueksesi Suomen kattavimman pankkilakimiesverkoston, joka tuntee myös maatalousyrittäjän lainopilliset tarpeet. Juristimme ovat erikoistuneet omaisuudenhoitoon liittyviin lakiasioihin, kuten: 

  • testamentteihin, perunkirjoituksiin ja perinnönjakoihin
  • sukupolvenvaihdoksiin, avioehtoihin ja osituksiin
  • edunvalvontavaltakirjoihin ja
  • lahjakirjoihin. 

Osuuspankistasi saat apua myös kiinteistökauppohin ja vuokraamiseen liittyvien sopimusten laatimiseen.

Maatilan ostaminen ja rahoittaminen

Maatilan sukupolvenvaihdos

Maatilan yhtiöittäminen

Muista myös vakuutusturva

Maatilan riskit ovat maatalousyrittäjän hartioilla. Onkin tärkeää miettiä ja ennakoida, mitä seurauksia eri vahingoista voisi pahimmillaan aiheutua maatilatuotannolle ja tilan taloudelle. 

Moni unohtaa vakuuttaa maatilan tärkeimmän voimavaran: yrittäjän itsensä. Onhan sinun tilallasi myös se kaikkein arvokkain vakuutettu?