Parturi leikkaamassa asiakkaan hiuksia keskittyneesti.

Kauneudenhoitoalan riskejä ja vakuutuksia – tutustu oman alasi vakuutuksiin esimerkkien avulla

Uuden tai jo vähän kokeneemmankin kauneudenhoitoalan yrittäjän voi olla vaikea hahmottaa, millaisia vakuutuksia tarvitaan ja miten niitä sovelletaan eri tilanteisiin. Tältä sivulta löydät kauneudenhoitoalaan liittyvät vakuutukset ja riskejä, joita kauneudenhoitoalan yrittäjälle voi tulla vastaan työssään.


Sairauskulu- ja tapaturmavakuutus 

Kauneudenhoitoalalla työskentelevien täytyy päivittäin käsitellä monenlaisia hiuksiin ja kosmetiikkaan liittyviä valmisteita, kuten voiteita, hiusvalmisteita ja pesuaineita. Tästä syystä sekä yrittäjä että työntekijät altistuvat päivän mittaan isolle kirjolle erilaisia kemikaaleja, jotka voivat tuoda mukanaan ärsytysoireita tai jopa allergioita. Tutkimukset osoittavatkin, että jopa 70 % kaikista kampaajista kärsii työhön liittyvästä käsi-ihottumasta jossain vaiheessa uraansa (lähde: Työterveyslaitos).  

Hiusalalle tyypillisimpiä ammattitauteja ovat työperäinen ärsytyskosketusihottuma ja allerginen kosketusihottuma. Näiden lisäksi myös työperäiset hengitysteiden ärsytysoireet ovat melko tavallisia, ja ne voivat pahimmassa tapauksessa johtaa esimerkiksi astmaan. Parturina työskentelevien keskuudessa esiintyykin astmaa kaksi kertaa useammin kuin väestössä keskimäärin, ja heidän riskinsä sairastua keuhkoputkentulehdukseen on kaksinkertainen verrattuna muuhun väestöön.  

Kampaamoalalla yleisimmät tapaturmat ovat liukastumisia tai kompastumisia, joista tulee vammoja tyypillisesti polviin, nilkkoihin, olkapäähän ja ranteeseen (lähde: Työturvallisuuskeskus).

Esimerkki: Työperäinen astma 

Kosmetologi on työskennellyt alalla pari vuotta, kun hän alkaa oireilemaan. Ensin silmät alkavat kirvelemään, sitten nenä vuotamaan, ja lopulta kosmetologista alkaa tuntumaan siltä kuin hänellä olisi ympärivuotinen flunssa. Kosmetologi huomaa, että oireet kuitenkin katoavat täysin kesäloman aikana. Hän ajattelee, että kyseessä on pitkäkestoinen flunssa. Syksyllä samat oireet jälleen palaavat, ja kosmetologi päättää käydä allergiatestissä selvittämässä, mistä on kyse.

Allergiatesti ei saa selville oireiden syytä, joten kosmetologi pyytää lääkäriltä lähetettä lisätutkimuksiin. Hänet lähetetään sairaalaan entistä kattavampiin allergiatutkimuksiin. Tutkimuksissa selviää, että kosmetologi on allergisoitunut ripsien pidennyksissä käytettäville pikaliimoille, sekä ripsien ja kulmien värjäyksessä käytettävälle yhdisteelle. Kun kosmetologi lopettaa ripsien pidennysten tekemisen kokonaan, oireet lähtevät pois.

Kosmetologi on juoksemassa aamulenkkiä, kun hän saa ensimmäisen hengenahdistuskohtauksen. Tämä ei vielä hetkauta häntä. Viikon päästä kosmetologi saa kuitenkin toisen samanlaisen kohtauksen, ja siitä pelästyneenä hän päättää hakeutua lääkäriin. Lääkärissä hänellä epäillään olevan mykoplasma, johon hän saa antibioottikuurin. Kuurin loppumisen jälkeen oireet taas palaavat, eikä toisen tai kolmannen kuurin jälkeen tule helpotusta. Lopulta kosmetologi lähetetään lääkäriin, jossa hän saa astmadiagnoosin.  

Edellä mainitussa tilanteessa tapaturmavakuutus korvaa lääkärintutkimukset sekä astman hoitoon liittyvät lääkärikäynnit ja lääkityksen. 

Esimerkki: Tapaturma työmatkalla 

On aurinkoinen maaliskuun aamu. Talvi on jo lähes väistymässä, ja lämpötila ulkona vaihtelee nollan molemmin puolin. Ulkona on kaunis ilma, joten kampaamoyrittäjä päättää kävellä keskustan asunnoltaan töihin.  

Ennen kampaamoon saapumista kampaamoyrittäjä käy kahvilassa hakemassa cappuccinon mukaan. Hänen parturi-kampaamonsa siintää jo kulman takana, kun kampaamoyrittäjä huomaamattaan astuu jalkakäytävälle jäätyneeseen mustaan jäähän ja liukastuu pahemman kerran.

Kampaamoyrittäjä yrittää heti nousta ylös, mutta hänen jalkansa eivät kanna, koska hänen nilkkansa on hyvin kipeä. Kampaamoyrittäjä tilaa taksin lääkäriin, jossa hänelle selviää, että hänen nilkkansa on nyrjähtänyt. Lääkäri määrää kampaamoyrittäjälle kipulääkkeitä muutamaksi päiväksi, ja hän lähtee nilkka teipattuna kotiinpäin. Tapahtuman jälkeen kampaamoyrittäjä käy lääkärin lähetteestä kaksi kertaa fysioterapiassa hoidattamassa nilkkaansa.

Edellä mainitussa esimerkissä työtapaturmavakuutus korvaa taksikyydit, kipulääkkeet, lääkärikäynnit sekä fysioterapian. 

Yritysykkönen 

Kauneudenalan omaisuuden ja toiminnan vakuuttamiseen soveltuvin vakuutusratkaisu on Yritysykkönen. Kyseessä on pakettivakuutus, joka sisältää esine-, keskeytys-, vastuu- ja oikeusturvavakuutuksen. Maksuperusteena on yrityksen liikevaihto. Tutustu alta tarkemmin Yritysykkösen sisältämiin vakuutuksiin. 

Esinevakuutus 

Kauneudenhoitoalan liikkeissä on yleensä laaja kirjo hiuksiin ja kosmetiikkaan liittyviä kalliita valmisteita, kuten esimerkiksi voiteita, öljyjä ja pesuaineita. Näiden valmisteiden lisäksi parturi-kampaamoiden omaisuuteen voi vielä kuulua esimerkiksi laadukkaita hiustenleikkuulaitteita. Yritysykkösellä vakuutetaan irtain omaisuus, joka kuuluu yrityksen liiketoimialaan ja sisältyy maksuperusteena olevaan liikevaihtoon. 

Keskeytysvakuutus 

Kauneudenhoitoalan liikkeen toiminta voi äkillisesti keskeytyä esimerkiksi tulipalon, vuotovahingon tai muun esinevahingon seurauksena. Keskeytysvakuutus tuo turvaa näihin tilanteisiin. Keskeytysvakuutuksesta korvataan liiketoiminnan keskeytymisen aiheuttama taloudellinen vahinko (keskeytysvakuutuskatteen menetys). 

Esimerkki: Tulipalo kauneushoitolassa 

Kosmetologiyrittäjällä on kauneushoitola, johon hän vuokraa liiketilaa kaupungin keskustasta. Hänellä on liikkeessään kosmeettisia valmisteita, huonekaluja, rahaa ja viherkasveja. Kosmetologiyrittäjä saapuu tavalliseen tapaan töihin, mutta kauneushoitolaa lähestyessä hän huomaa, että koko liikehuoneisto on tummunut ja sisällä on jäljellä vain tuhkaa. Käy ilmi, että liikehuoneistossa on sattunut tulipalo, joka on tuhonnut kaikki rakennuksessa olleet tavarat.

Edellä mainitussa esimerkissä esinevakuutus korvaa omaisuusvahingot ja keskeytysvakuutus korvaa keskeytysvakuutuskatteen menetystä toiminnan keskeytyksen ajalta. 

Toiminnan vastuuvakuutus 

Toiminnan vastuuvakuutus korvaa toiselle osapuolelle yrityksesi toiminnan seurauksena aiheutuneita henkilö- ja esinevahinkoja. 

Esimerkki: Asiakkaan päänahan vaurioituminen 

Kampaamoyrittäjän vastaanotolle tulee vakioasiakas, joka haluaa permanentin. Kampaamoyrittäjä laittaa hänen hiuksensa rullalle ja levittää permanenttiaineen tasaisesti niihin. Kampaamoyrittäjä antaa aineen vaikuttaa vaaditun 15 minuuttia, minkä jälkeen hän palaa asiakkaan luo. Kampaamoyrittäjä on juuri aikeissa viedä asiakasta välihuuhteluun, kun hänen puhelimensa soi. Langan päässä on yksi ajan varanneista, joka haluaa nyt poistaa varauksensa. Puhelu kestää tavallisesti kauemmin, koska asiakas on unohtanut, mille päivälle hän on tehnyt varauksensa. 

Lopulta kampaamoyrittäjä kuitenkin löytää poistettavan ajan ja jatkaa asiakkaansa permanentin tekoa. Kun permanentti on valmis, käy ilmi, että asiakkaan päänahka on vahingoittunut. Kampaamoyrittäjä joutuu tästä korvausvastuuseen. 

Edellä mainitussa esimerkissä toiminnan vastuuvakuutus korvaa päänahan vaurioitumisesta aiheutuneen vahingon asiakkaalle ehtojen mukaisesti. 

Työkyvyttömyyskeskeytysvakuutus

 
Yritysykkönen-vakuutuspaketin voi lisämaksusta laajentaa työkyvyttömyyskeskeytysturvalla. Yritykseen pysyvässä työsuhteessa oleva työntekijä tai itse yrittäjä voi sairastua tai joutua tapaturmaan, joka voi aiheuttaa työkyvyttömyyden. Tällöin liiketoiminta voi vähentyä tai keskeytyä kokonaan aiheuttaen taloudellisia vahinkoja (keskeytysvakuutuskatteen menetys). 

Esimerkki: Työntekijän sairastuminen

Parturiyrittäjällä on yksi pitkäaikainen palkattu työntekijä. Kampaamossa on meneillään vuoden kiireisin sesonki, ja lähes kaikki vapaana olevat ajat on varattu seuraavan puolentoista kuukauden ajalta. Seuraavana päivänä pitkäaikainen työntekijä saapuu töihin sairauslomatodistuksen kanssa, jonka nojalla hän jää välittömästi pois töistä pariksi kuukaudeksi.

Parturiyrittäjä on kiperässä tilanteessa, koska kalenteri on täynnä ja hänen ainoa palkattu työntekijänsä puuttuu. Onneksi on kuitenkin perjantai, koska viikonloppuna on ylimääräistä aikaa löytää sijainen. Parturiyrittäjä soittaa parturikoulusta tutut kaverinsa läpi, ja onnistuu löytämään pätevän sijaisen ennen maanantaita.  

Edellä mainitussa tilanteessa työkyvyttömyyskeskeytysvakuutus korvaa sijaistyöntekijän palkkaamisesta aiheutuneet ylimääräiset kulut keskeytysvakuutuskatteen menetyksen pienentämiseksi. 

YEL-vakuutus 

Sairastuessaan kauneudenhoitoalan yrittäjä voi hakea Kelasta päivärahaetuutta. Kun hänellä on YEL-vakuutus, hän voi saada sitä jo yhden sairastamispäivän jälkeen. Päivärahan määrä riippuu YEL-työtulon määrästä. 

Kauneudenhoitoalalla työskenteleviä vaivaavat tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Useimmiten kipeytyvät alaselkä, niska, olkapää ja käsi tai ranne. Esimerkiksi parturi-kampaajina ja kosmetologeina työskentelevät kärsivät selkävaivoista keskivertoa enemmän kuin muilla toimialoilla työskentelevät. Erään tutkimuksen mukaan parturi-kampaajina työskentelevillä yrittäjillä on 67 % riski sairastua tuki-ja liikuntaelinsairauksiin, kun palkansaajilla samainen osuus oli 30 %. (Lähde: OSH Professionals) 

Edellisten tietojen perusteella voi todeta, että kauneudenhoitoalla työskentelevillä yrittäjillä on suhteellisen korkea riski kärsiä tuki- ja liikuntaelinsairaudesta jossain vaiheessa uraansa. Tällaisissa tilanteissa voi auttaa YEL-vakuutuksen tarjoama YEL-päiväraha, jota vuonna 2020 nostettiin eniten juuri tuki- ja liikuntaelinsairauksien aiheuttaman työkyvyttömyyden nojalla (lähde: Kela). 

Kauneudenhoitoalan yrittäjä – kysy hinta tarjouspyynnöllä 

Olitpa sitten uusi tai vähän kokeneempi kauneudenhoitoalan yrittäjä, olemme aina valmiita auttamaan vakuutustarpeiden kartoituksessa ja sopivien vakuutuksien valinnassa. Ota meihin yhteyttä alla olevan tarjouspyynnön kautta, niin asiantuntijamme auttavat sinua löytämään sopivimmat vakuutukset kauneudenhoitoalan yrityksellesi. 
 

Yrityksen vakuutukset myöntää Pohjola Vakuutus Oy. Vahingot korvataan lakien ja vakuutusehtojen mukaan. YEL- ja TyEL-vakuutuksen myöntää Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen.