Para Junior Games -kilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1984, ja tapahtuma on tarjonnut jo yli 10 000 lapselle ja nuorelle heidän ensimmäisen kilpailukokemuksensa. Monelle osallistujalle tapahtuma on merkinnyt alkua elinikäiselle liikuntaharrastukselle.
Tapahtuman lajivalikoima kattaa lajeja yleisurheilusta uintiin, sukkulaviesteihin, sokkopingikseen sekä muihin lajeihin, joissa huomioidaan osallistujien yksilölliset kyvyt ja kiinnostukset. Mukana on vuosien varrella ollut sekä ensikertalaisia että urheilijoita, jotka ovat myöhemmin edustaneet Suomea paralympialaisissa. Heistä Henry Manni toimii nykyisin kilpailujohtajana.
- Para Junior Games on matalan kynnyksen kokeilutapahtuma. Odotamme kisoihin noin 500 osallistujaa perheineen. Kisailemaan voi tulla, vaikkei olisi vielä minkään lajin harrastaja, Manni kannustaa.
Suomen Paralympiakomitea ja OP Ryhmä ovat solmineet kolmivuotisen yhteistyösopimuksen. OP Ryhmä mahdollistaa tapahtumassa Hippo Para -yleisurheilukisat ensimmäistä kertaa.
- OP:n tuen avulla tapahtuma voidaan pitää maksuttomana, Manni iloitsee.
Osuuspankin maskotit Hanna ja Henri Hippo ovat Pajulahdessa mukana kannustamassa kisailijoita. Kaikki osallistujat palkitaan Hippo-mitaleilla.
OP Hämeeltä paikalla on peräti 12 vapaaehtoista avustamassa Hippo Para -yleisurheilukisojen järjestelyissä. Jokaisella OP Hämeen työntekijällä on oikeus tehdä yksi työpäivä vapaaehtoistyötä työajallaan. Yritysvapaaehtoistyö on henkilökunnalle hieno mahdollisuus osallistua konkreettisesti pankin vastuullisuustyöhön.
- Hienoa, että saadaan valtakunnallinen urheilutapahtuma Pajulahteen. Meille on ilo olla mukana mahdollistamassa lasten ja nuorten tasavertaisia liikuntamahdollisuuksia. Haluamme kutsua kaikki lahtelaiset mukaan kisapaikalle kannustamaan osallistujia ja kokemaan kisafiiliksen, OP Hämeen toimitusjohtaja Mika Kivimäki sanoo.
Lisäksi OP Häme mahdollistaa Kankaan koulun oppilaiden osallistumisen Para Junior Games -kisoihin tarjoamalla bussikyydit kisapaikalle.
- Olemme hyvin kiitollisia mahdollisuudesta päästä kisoihin ja näistä järjestyneistä kyydeistä. Päivä tulee olemana varmasti mukava ja liikkumisen täyteinen kertoo Kankaan koulun apulaisrehtori Laura Luhanko.
Para Junior Games on vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien sekä elinsiirron saaneiden lasten ja nuorten valtakunnallinen kilpailutapahtuma Pajulahdessa 26.-27.11.2025. Kisoihin voi ilmoittautua 12.11. saakka.
Lisätietoja:
Eveliina Kasari, kumppanuusasiantuntija
eveliina.kasari@op.fi, puh. 010 256 7218
Kristiina Lahti, markkinointipäällikkö
kristiina.lahti@op.fi, puh. 010 254 9124