Alkuvuosi 2021 sujui myönteisissä merkeissä - lue koko osavuosikatsaus

Lounaismaan Osuuspankin vuosikatsaus 1.1.-30.6.2021

 

Pankin toimialueen näkymät paranevat 

 
Lounaismaan Osuuspankin alkuvuosi 2021 sujui myönteisissä merkeissä. Koronan myötä vuonna 2020 heikentynyt työllisyystilanne koheni. Valmet Automotiven akkutehtaan laajennushanke ja lisääntyneet työpaikat luovat uskoa tulevaan. Myös Salon alkuvuoden muuttovoitto viestii toimialueen myönteisestä kehityksestä. Toimialueen asuntokauppa kasvoi viime vuodesta reilusti. Lisääntynyt asuntokauppa kasvatti myös pankin asuntoluottojen kysyntää, joka on ollut poikkeuksellisen vilkasta kuluvan vuoden aikana. Olemme kyenneet vastaamaan lisääntyneeseen kysyntään odotusaikojen merkittävästi lisääntymättä. 
 

Asiakasliiketoiminta kasvoi – tulos parani

 
Pankin asiakasliiketoiminnan volyymit kasvoivat 2,8 prosenttia vuoden alusta. Pankin rahoitustoiminta oli vuoden lopussa 1.465 miljoonaa euroa kasvaen vuodenvaihteesta 1,7 prosenttia eli 24 miljoonaa euroa. Asuntokauppa on sujunut vilkkaasti. Pankin asuntoluottojen määrä kasvoi noin 4 prosenttia. Muut luotot supistuivat lievästi. Merkittävät yritysten investoinnit ovat antaneet toistaiseksi odottaa, joskin loppuvuoden näkymä on positiivinen.
 
Asiakkaiden talletukset kasvoivat 0,4 prosenttia vuoden alusta. Sijoituspalveluiden kysyntä on ollut poikkeuksellisen suurta ja rahasto- ja vakuutussäästöt kasvoivatkin 10,7 prosenttia. Asiakasvarat kasvoivat 3,7 prosenttia eli 75 miljoonaa euroa ja olivat kesäkuun lopussa 2.122 miljoonaa euroa. OP Private -palvelun piirissä olevien asiakkaiden määrä kasvoi nettona 70 asiakkaalla. Asiakkaat arvostavat kasvokkain tapahtuvaa keskustelua varainhoitajan kanssa.
 
Pankin liikevoitto oli 11,2 miljoonaa euroa, kun se viime vuoden vastaavana ajankohtana oli 8,7 miljoonaa euroa. Pankin korkokate ja palkkiotuotot kasvoivat. Erityisesti it- ja lisääntyneestä sääntelystä johtuvat kulut kasvoivat edellisestä vuodesta. Kiristyneen sääntelyn myötä vuonna 2020 lisääntyneet luottojen arvonalentumiset eivät rasittaneet alkuvuoden tulosta. Vertailukelpoinen tulos oli edellistä vuotta parempi.
 
Pankin vakavaraisuus oli vuoden lopussa 39 prosenttia ja omat varat olivat 280 miljoonaa euroa.  
 

Lounaismaan Osuuspankissa on vaalivuosi

 
Asiakaskäyttäytyminen on jatkuvassa murroksessa ja yhä useampi asiakas hakee helppoutta asioiden hoitoon. Mobiilipalveluiden käyttö on edelleen voimakkaassa kasvussa ja uusien käyttäjien määrä on lisääntynyt kuluvana vuotena 1500 asiakkaalla.  Pandemia-aikana etäneuvotteluiden osuus on kasvanut merkittävästi, mutta myös konttorikohtaamisilla on ollut kysyntää. 
 
Lounaismaan Osuuspankin tuottama asiakaskokemus on ollut asiakasarvioiden mukaan tasaisessa nousussa. Haluamme tarjota jatkossakin toimialan parhaan palvelukokemuksen yhdistäen henkilökohtaisen ja digitaalisen palvelun. Pankki on järjestänyt alkuvuoden aikana runsaasti webinaareja eri teemoilla. Pankki on tukenut   asiakkaitaan uusien palveluiden käyttöönotossa esimerkiksi tarjoamalla kohdennettuja Varmuutta verkkoon-webinaareja ja lisäksi myös esimerkiksi lainopillisten palveluiden sekä sijoituspalveluiden webinaareja. 
 
Pankki on tarjonnut lisääntyvissä määrin uusia, kuukausittain vaihtuvia omistajaetuja yhteistyössä alueen yritysten ja yhteistyökumppanien kanssa. 
 
Lounaismaan Osuuspankissa järjestetään edustajistovaalit 4.-17.11.2021 aikana. Vaalien ehdokasasettelu on meneillään jatkuen aina 10.9.2021 asti. Ehdokasasettelu on sujunut hyvin ja olemme saamassa erinomaisia ehdokkaita vaaleihin. 50-paikkaiseen edustajistoon on asettumassa ehdokkaita laajasti koko toimialueelta, mutta myös muualla asuvia omistaja-asiakkaita on ilahduttavasti mukana. 
 
OP Ryhmä noudattaa voitonjaossaan Euroopan keskuspankin suositusta, joka on voimassa 30.9.2021 saakka ja koskee Tuotto-osuuksien korkojen maksua vuodelta 2020. EKP tiedotti 23.7.2021, että sen pankkien voitonjakoa rajoittava suositus päättyy syyskuun lopussa 2021. OP Ryhmä valmistautuu vuoden 2020 Tuotto-osuuksien korkojen maksuun 30.9.2021 jälkeen ja tiedottaa korkojen maksun tarkemmasta aikataulusta myöhemmin syksyllä. Lounaismaan Osuuspankin omistaja-asiakkaalla on mahdollisuus sijoittaa pankin Tuotto-osuuksiin myös kuluvan vuoden aikana.
 

Lounaismaan Osuuspankki mukana nuorten työllistämisessä

 
Edellisten vuosien tapaan olemme olleet yhdessä erilaisten yhdistysten kanssa tarjoamassa nuorille mahdollisuuksia kesätöihin. Pankin tuella tänä vuonna 100 nuorta sai kesätyötä. Pankki on työllistänyt myös itse palkkaamalla kesäharjoittelijoita.  Lisäksi toimialueen elinvoimaa ja hyvinvointia on edistetty lukuisten yhteistyösopimusten muodossa. 
 
 
 
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jouni Hautala, p. 050 342 7658, jouni.hautala@op.fi
Pankinjohtaja Jukka Tuominen, p. 044 770 1399, jukka.tuominen@op.fi
Myyntijohtaja Jarkko Nikander, p. 0500 487 148, jarkko.nikander@op.fi