Pankki käynnistää toimitusjohtajahaun

Pankin toimitusjohtaja Seppo Pääkkö on jäämässä eläkkeelle alkuvuodesta 2023, minkä vuoksi pankki käynnistää toimitusjohtajan hakuprosessin OP Ryhmän sisäisenä hakuna.

Pohjois-Savon Osuuspankin ja Suur-Savon Osuuspankin yhdistymistä koskeva suunnitelma kariutui, kun Suur-Savon Osuuspankin edustajisto hylkäsi kokouksessaan hallituksen yhdistymisesityksen. Pohjois-Savon Osuuspankki jatkaa toimintaansa itsenäisenä ja vakavaraisena pankkina osana OP Ryhmää. Pankin toimitusjohtaja Seppo Pääkkö on jäämässä eläkkeelle alkuvuodesta 2023, minkä vuoksi pankki käynnistää toimitusjohtajan hakuprosessin OP Ryhmän sisäisenä hakuna. Tavoitteena on, että toimitusjohtaja saadaan valittua vuoden 2022 loppuun mennessä.  

- Toimitusjohtajan tehtävä laitetaan auki OP Ryhmän sisäisenä hakuna, koska finanssialaa koskevasta sääntelystä johtuen yksi keskeisistä valintakriteereistä on vahva kokemus finanssialalta, ja OP Ryhmän ja osuuspankin toiminnan hyvä tuntemus on eduksi ison osuuspankin toimitusjohtajan tehtävän menestyksekkäässä hoitamisessa, pankin hallintoneuvoston puheenjohtaja Juha Valaja kertoo.

- Osuuspankin perustehtävä on edistää asiakkaiden ja koko toimialueen taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. On tärkeää, että toimitusjohtajaksi valittava henkilö tuntee toimialan ja ymmärtää toimintaympäristön muutoksesta kumpuavat haasteet ja pankin toimialueen tarjoamat mahdollisuudet, pankin hallituksen puheenjohtaja Matti Niiranen toteaa.