johtoryhmän kuva

OP Satapirkalla ensimmäinen tilikausi takana

Sastamalan, Satakunnan ja Satapirkan Osuuspankit sulautuivat yhteen 1.5.2022.  Uusi pankki jatkoi toimintaa nimellä Satapirkan Osuuspankki.

Satapirkan Osuuspankin ensimmäinen vuosi oli korkotason nousun myötä vahva. Pankin liikevoitto oli vajaat 10,3 miljoonaa euroa. Liikevoitto kasvoi vertailukaudesta.

Korkokate kasvoi yleisten viitekorkojen nousun myötä 23,8 prosenttia.

Uusia luottoja nostettiin tilikauden aikana 147,2 miljoonaa euroa eli 27,6 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Luottokanta yhteensä tilikauden lopussa oli 813 miljoonaa euroa (859). Luottokanta laski edellisestä vuodesta hiipuneen luottokysynnän ja luottojen tavanomaista voimakkaamman takaisinmaksun myötä. Erityisesti asuntoluottojen kysyntä hiipui vuoden jälkimmäisellä puolella. Korkotason nousu yhdessä kiihtyneen inflaation kanssa vaimensi loppuvuodesta luottojen kysyntää hyvin tuntuvasti.

Pankin omistaja-asiakkaiden määrä oli tilikauden lopussa 32 607. Määrä oli 88 vähemmän kuin edellisen tilikauden lopulla. Tähän vaikuttaa osaltaan se, että ennen pankkien yhdistymistä jäseniä oli omistajajäseninä useassa pankissa. Omistaja-asiakkaillemme maksoimme bonuksia n. 2,4 miljoonaa euroa. Käytämme osan parantuneesta kannattavuudestamme omistaja-asiakkaidemme arjen tukemiseen haastavimpina aikoina, ja maksamme vuodelta 2023 kertyvät OP-bonukset 30 prosentilla korotettuina. OP Satapirkassa tämä tarkoittaa n. 730 000 euron lisäystä asiakkaillemme maksettaviin OP-bonuksiin. Omistaja-asiakkaille kertyviä bonuksia käytetään pankki- ja vakuutuspalvelumaksuihin.

Tuotto-osuuksille Satapirkan Osuuspankin hallitus ehdottaa maksettavaksi 4,45 prosentin korkoa. Päätöksen asiasta tekee pankin edustajisto.

”Vuosi 2022 oli uuden OP Satapirkan luomisen aikaa. Pankki aloitti toimintansa keväällä ja kolmen pankin fuusion täytäntöönpanossa on alkuvaiheessa ollut paljon hallinnollista työtä ja yrityskulttuurien yhteensovittamista. Tämä työ on edennyt aivan suunnitelmien mukaisesti, Näsi kertoo”

Asiakkaillemme yhdistyminen on näkynyt laajentuneina neuvottelupalveluiden palveluaikoina, kassapalveluiden saatavuusaikojen yhtenäistämisenä, sekä oman puhelin- ja verkkopalvelun laajentamisena koko pankin asiakaskunnalle. Satapirkkalaisten omasta puhelinpalvelusta on kuulunut asiakkaiden suunnalta pelkkää hyvää, toteaa toimitusjohtaja Olli Näsi.

Toimimme Pirkanmaalla Ikaalisten, Parkanon ja Sastamalan alueella sekä Satakunnan alueella Harjavallassa, Huittisissa, Karviassa ja Kokemäellä. Pankki työllistää n. 70 finanssialan ammattilaista. Pankin alueella kiinteistövälitystä harjoittavat OP Koti Satapirkka Oy LKV ja OP Koti Pohjois-Häme Oy LKV, jotka työllistävät alueella yhteensä 7 kiinteistövälitysalan ammattilaista.

Nykyisen kehityksen jatkuessa ja mikäli mitään yllättävää, negatiivista käännettä markkinoilla ei tapahdu, pankin tuloskehityksen voidaan ennakoida kohenevan myös kuluvana vuonna”, Näsi summaa.